Vuosikymmen 1980 - 1989

Esseet

1980-luku oli suomalaisen elokuvan rikas murroskausi, jolloin jälleen uusi tekijäpolvi astui alalle, nähtiin kunnianhimoisia taiteellisia avauksia ja tehtiin pioneeritöitä monien elokuvan lajien parissa. Tuotanto oli aktiivista, ja ensi-iltansa sai 158 elokuvaa. Suomalainen elokuva sai ensimmäiset kansainväliset voittonsa, mutta kotimaan katsojaluvut jatkoivat laskuaan.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Pantti Mervi
Pirjo Honkasalon Tulipää (1980) ja Jaakko Pakkasvirran Runoilija ja muusa (1978) sekä Pedon merkki (1981) valmistuivat, kun suomalainen elokuva eli taloudellista ja esteettistä murroskautta. Yhteiskunnallisesta elokuvasta siirryttiin kohti suurempaa yleisöä houkuttelevaa tyyliä. Nämä kolme kirjailijaelämäkertaa lähestyvät murroskausien teemoja poikkeusyksilöiden subjektiivisten kokemusten kautta.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Silius Raimo
Millaisina Suomi ja suomalaiset näyttäytyivät 1980-luvulla? Ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt ja Helsinki olivat monien dokumentaristien kiinnostuksen kohteena, mutta olipa aiheina myös muun muassa runollisesti kuvattu uitto sekä neuvostorock. Esseessä esitellään vuosikymmenen seitsemän keskeistä dokumenttielokuvaa.
Kangasniemi Hanna
Jos 1980-luvun suomalaisen elokuvan huippuja kartoitettaisiin ulkomaisen kiinnostuksen perusteella, Tuija-Maija Niskasen Jäähyväiset (Avskedet) sijoittuisi kilpailussa hyvin. Jäähyväiset ei ollut erityinen arvostelu- tai yleisömenestys sen enempää koti- kuin ulkomaillakaan, mutta se oli yksi eniten ja pisimpään kansainvälisillä festivaaleilla ja tapahtumissa kiertäneitä 1980-luvun pitkiä kotimaisia elokuvia. Jäähyväisillä oli ennalta arvaamaton lisäarvo lesbo- ja binaisille, mutta suurelle yleisölle tämä puoli elokuvasta ei koskaan auennut.
Pantti Mervi
Pirjo Honkasalon Tulipää (1980) ja Jaakko Pakkasvirran Runoilija ja muusa (1978) sekä Pedon merkki (1981) valmistuivat, kun suomalainen elokuva eli taloudellista ja esteettistä murroskautta. Yhteiskunnallisesta elokuvasta siirryttiin kohti suurempaa yleisöä houkuttelevaa tyyliä. Nämä kolme kirjailijaelämäkertaa lähestyvät murroskausien teemoja poikkeusyksilöiden subjektiivisten kokemusten kautta.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Kyösola Satu
Jos Aki Kaurismäen elokuvatuotantoa pyrkisi luonnehtimaan yhdellä sanalla, olisi tuo termi epäilemättä johdonmukainen. Niin aihepiiriltään kuin ulkoiselta olemukseltaankin ohjaajan työt muodostavat ketjun, jossa jokainen rengas liittää edeltäjänsä ja seuraajansa toisiinsa, kun taas yksittäiset elokuvat ja toisaalta koko tuotanto saavat täyden merkityksensä vasta teosten keskenään muodostamasta verkostosta. Esimerkiksi tästä elimellisestä yhteydestä, joka sitoo yhtälailla Rahikaisen Marjaan tai vaikkapa teurastamon roskakuskien Helsinkiin, sopii Aki Kaurismäen ensimmäinen elokuva, vuonna 1983 valmistunut Rikos ja rangaistus, joka on sekä sovitus Dostojevskin samannimisestä romaanista että elokuva rikoksesta ja rangaistuksesta.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.