Suomalaisen elokuvan vuosikymmenet

Suomen elokuva-arkisto (nykyinen Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) aloitti 1980-luvun alussa mittavan Suomen kansallisfilmografia (SKF) -hankkeen. Vuosina 1989–2005 ilmestynyt 12-osainen teossarja taltioi suomalaisen kokoillan elokuvan historian ensimmäisestä näytelmäelokuvasta Salaviinanpolttajat (1907) vuoteen 2000 saakka. Täsmällisten ja laajojen tuotantotietojen, sisältöselosteiden, lehdistöarvioiden, esseiden ja erilaisten kommenttien avulla kansallisfilmografia rakentaa perusteellisen kokonaisesityksen aiheestaan.

Vuosituhanteen vaihteen jälkeen on moni kaivannut jatkoa korvaamattomalle tietopaketille. Nyt sitä on jälleen luvassa, kun SKF siirtyy kokonaisuudessaan verkkoon. Kirjan aineistot esseitä myöten siirretään Elonetiin. Lisäksi verkkoon tuotetaan uutta materiaalia, jotta kokonaiskuva kotimaisesta elokuvaperinnöstä kasvaa ja tarkentuu.

SKF-kirjasarjan tapaan esseet on jaoteltu aiheiden mukaan kronologisesti. Osa esseistä käsittelee pidempää aikaväliä ja tällöin ne löytää useamman vuosikymmenen alta. Esseitä pääsee selaamaan myös kirjoittajan mukaan (kts. sivun alaosa).

Jokaisesta vuosikymmenestä on myös aikakauden yleislinjoja avaava, Suomalainen elokuvatuotanto -essee. Tekstin oikeassa reunassa olevasta laatikosta voi helposti siirtyä tutkimaan muita vuosikymmeniä tai syventää tietojaan tutustumalla muihin kyseistä vuosikymmentä kuvaaviin esseisiin. Kuvatekstit saa näkyviin viemällä kursorin kuvan päälle. Teksti tulee esiin leijukkeena. Myös alaviitteet saa näkyviin tekstin viereen leijukkeena viemällä kursori viitenumeron päälle. Tekstin lopussa kerrotaan esseen julkaisuajankohta. Lisäksi siellä on listattu esseen sisältöä kuvaavat asiasanat sekä elokuvat ja vuosikymmenet, joita essee käsittelee.