Haku

Suomalainen elokuvatuotanto

Suomalainen elokuvatuotanto 1919–1929

Vuonna 1916 katkennut orastava elokuvatuotanto pääsi käyntiin jälleen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen vuonna 1919. 1920-luvusta muodostui suomalaisen mykkäelokuvan nousukausi, jota hallitsivat Suomen ensimmäinen ja pitkäikäisin teollinen elokuvayhtiö Suomi-Filmi Oy ja sen rautainen toimitusjohtaja-ohjaaja Erkki Karu. Vuosina 1919–29 Suomessa valmistui 56 pitkää elokuvaa.

Itsenäisen Suomen ensimmäisistä elokuvista vastasivat vielä autonomian ajalta periytyvät yhtiöt. Vuoden 1919 ensimmäiset ensi-illat olivat Erik Estlanderin Ab Finlandia Filmin tuottamia, ja Hjalmar V. Pohjanheimon perheyritys Lyyra Filmi Oy kykeni vuosina 1920-21 vielä kolmeen tuotantoon, kaikki toimitusjohtajan itsensä ohjaamia lyhytkomedioita. Pian kuitenkin käynnistyi myllerrys, joka mullisti Suomen elokuva-alan. Ensimmäinen huomattava uusi elokuvayhtiö oli vuonna 1918 perustettu Suomen Biografi Osakeyhtiö. Siitä kehittyi mahtitekijä maahantuonti- ja teatteritoiminnassa, mutta sen oma tuotanto jäi kolmeen näytelmäelokuvaan. Vanha tekijä Konrad Tallroth ohjasi yhtiölle komedian Venusta etsimässä (1919), ja kiertuenäyttelijä Erkki Karu aloitti ohjausuransa komedioilla Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus (1920) ja Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma (1920).

"Valmistanut: Suomi-Filmi"

Vuoden 1919 joulukuussa Erkki Karu lyöttäytyi yhteen muiden muassa Kansallisteatterin näyttelijä Teuvo Puron ja lavastaja Karl Fagerin kanssa ja perusti Suomen Filmikuvaamo Oy:n. Vuodesta 1921 tähän päivään saakka tämä kenties merkittävin suomalainen elokuvayhtiö on tunnettu nimellä Suomi-Filmi Oy. Perustajien tavoitteena oli alusta saakka suurten mittojen teollinen elokuvatuotanto. Vuonna 1920 kuvausateljeeksi vuokratusta entisestä tennishallista Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Vironkatu 9 tuli suomalaisen elokuvan ensimmäinen pitkäaikaisempi kotiosoite. Studio palveli vuoteen 1936 saakka.

Suomi-Filmin ensimmäinen tuotanto, Teuvo Puron ohjaama Anni Swan -filmatisointi Ollin oppivuodet (1920) on samalla ensimmäinen kokonaisuudessaan säilynyt suomalainen näytelmäelokuva. Kaupallisesti Puron elokuva epäonnistui, mutta sen tappioita paikkasi mm. ulkoministeriön tilaama nuoren tasavallan mainoselokuva Finlandia (1922). Puron ja Jussi Snellmanin ohjaama Minna Canth -filmatisointi Anna-Liisa (1922) ja viimeistään Karun Väinö Katajan romaanista sovittama Koskenlaskijan morsian (1923) nostivat yhtiön suuruuteensa ja määrittelivät myös aihevalintojensa ja tyylinsä puolesta Suomi-Filmin ja suomalaisen elokuvan tulevaa linjaa. Vuosikymmenen puoliväliin mennessä Suomi-Filmi kasvoi yrityskauppojen myötä täyden palvelun elokuvataloksi, joka pyöritti mittavan elokuvatuotannon ohella laajaa teatteriketjua, laboratoriota sekä levitys- ja maahantuontitoimintaa.

Kokonainen aikakausi suomalaisessa elokuvassa kiteytyy Suomi-Filmin toimitusjohtajan Erkki Karun hahmoon. Karua voi hyvällä syyllä pitää suomalaisen elokuvan perustanlaskijana - siitäkin syystä että hän oli myös mykkäkautemme ylivoimaisesti tuotteliain ja menestyksekkäin ohjaaja. Laveaan tuotantoon kuuluu mm. kirjallisuusfilmatisointeja (Koskenlaskijan morsian ja Nummisuutarit, kumpikin 1923), isänmaallisia elokuvia (Meidän poikamme -sarja 1929-33), meriaiheita (Nuori luotsi, 1928) ja komedioita (Kun isällä on hammassärky, 1923). Toinen Suomi-Filmin keskeinen ohjaaja oli Teuvo Puro, autonomian ajan pioneeritöiden Salaviinanpolttajat (1907) ja Sylvi (1913) tekijä. Ollin oppivuosien ja Anna-Liisan ohella Puro ohjasi Suomi-Filmille mm. Aleksis Kivi -sovituksen Kihlaus (1922) sekä melodraamat Noidan Kirot ja Vaihdokas (molemmat 1927).

Pienet haastajat

Suurimman yhtiön varjosta oli vaikea ponnistaa, mutta Suomi-Filmi sai 1920-luvun mittaan myös haastajia pienemmistä, usein muutaman ihmisen voimin pyörineistä tuotantoyhtiöistä. Taidemaalari Kalle Kaarna aloitti elokuvauransa vuoden 1927 toimineessa ja kaksi elokuvaa tuottaneessa Aquila-Suomi-yhtiössä ja perusti tämän jälkeen oman tuotantoyhtiönsä Filmi Oy Kotkan. Kaarna pyöritti yhtiötä likimain yksin ja ohjasi itse sen kolme pitkää elokuvaa, sisällissotadraaman Miekan terällä (1928), historiallisen rakkauselokuvan Juhla meren rannalla (1929) ja työläiskuvauksen Työn sankarilaulu (1929). Kaarnan mykkäelokuvat saivat lämpimän vastaanoton, mutta ne ovat sittemmin kadonneet.

Kuvaaja Kurt Jäger irtautui vuonna 1925 Suomi-Filmin leivistä ja perusti oman yhtiönsä Oy Taide-Filmi Ab:n, joka alkoi haastaa Suomi-Filmin uutisfilmituotantoa. Yhtiö päätyi kuitenkin seuraavana vuonna Suomi-Filmin haltuun, ja Jäger perusti yhdessä Teuvo Puron kanssa niin ikään lyhytikäiseksi jääneen Oy Komedia-Filmi Ab:n, missä myös ohjasi yhden näytelmäelokuvan Elämän maantiellä (1927). Suomi-Filmin hetkeksi jättänyt Puro puolestaan ohjasi Komedia-Filmille melodraaman Meren kasvojen edessä (1926).

Kaksi suomalaisen elokuvan maineikkaimpiin kuuluvaa tekijää aloitti uransa vuonna 1929, kun alle kaksikymppiset kaverukset Valentin Vaala ja Theodor Tugai löivät voimansa yhteen ja saivat Oy Fennica Ab -yhtiön nimissä aikaan mustalaismelodraaman Mustat silmät. Vaala ohjasi, molemmat käsikirjoittivat ja Tugai esitti pääosan. Samalla miehityksellä iskettiin vielä saman vuoden puolella uudestaan menestyksekkäämmällä Mustalaishurmaaja-elokuvalla. Tekijöiden yhteinen taival jatkui 1930-luvun alussa. Sittemmin Vaalasta tuli studioelokuvamme huomattavimpia ohjaajia, ja Tugai teki Teuvo Tulioksi muuntautuneena näyttävän uran riippumattomana elokuvantekijänä.

Turkulaisen Lahyn-filmin perustivat vuonna 1922 Lennart ja Alvar Hamberg sekä Yrjö Nyberg. Yhtiön tuotanto ei ole laaja, mutta siitä löytyy useampiakin teknisiä virstanpylväitä. Vuonna 1924 yhtiö tuotti Suomen ensimmäisen animaation Aito sunnuntaimetsästäjä, ja vuodesta 1929 alkaen Lahyn johti kokeiluillaan äänielokuvan murrosta Suomessa. 1920-luvulta Suomen kansallisfilmografiaan on päätynyt yhtiön pitkä farssi Kihlauskylpylä (1924), jonka ohjasi Yrjö Nyberg.

Dokumenttirintamalla hyvin merkittävään asemaan kohosi vuosikymmenen lopulla kuvaajaveljesten Heikki Ahon ja Björn Soldanin vuonna 1925 rekisteröimä Aho, Soldan & Co (vuodesta 1932 Aho & Soldan). Mestarikuvaajat saavuttivat nopeasti mainetta esteettisesti hienostuneiden tilausdokumenttien tekijöinä, asiakkainaan mm. ulkoministeriö ja eri teollisuus- ja matkailutahot. Yhtiön ensimmäisinä pitkinä dokumentteina syntyivät luontoelokuva Villilintujen parissa (1927) ja metsäteollisuuden promootiofilmi Suomen metsät ja metsätalous (1929).

Pienyhtiöiden saavutuksista huolimatta Suomi-Filmi porskutti läpi vuosikymmenen vailla todellisia kaupallisia haastajia. Erkki Karun 1920-luvun lopun korkealla tähynneitä tunnelmia heijasteli suunnitelma uudesta pääkonttorista, Helsingin Esplanadille rakennettavasta pilvenpiirtäjästä. Hanke kariutui, kun yleismaailmallinen talouslama rantautui Suomeen. Taloudellista tilannetta hankaloitti samaan hetkeen osunut äänielokuvan murros – ensimmäiset teatterit varustettiin äänitekniikalla vuonna 1929. Huippukauden jälkeen edessä olivat muutamat laihemmat vuodet  1930-luvun alussa. 1920-luvun mykän kauden saldona oli kuitenkin saatu aikaan – elokuvahistorioitsija Kari Uusitalon sanoin – "se kivijalka, johon suomalainen elokuva 1930-luvun suuruuden vuosinaan saattoi nojata ja rakentua". Kauden satoa ovat mm. Suomen elokuva-alan kattojärjestö Suomen biografiliitto (nykyinen Suomen filmikamari ry.) ja ensimmäinen pitkäikäinen elokuvalehti Filmiaitta.

Verrattuna kokonaan tuhoutuneeseen autonomian ajan tuotantoon 1920-luvun suomalainen elokuva on säilynyt varsin hyvin – Suomi-Filmin tuotanto lähes täydellisesti. Kaiken kaikkiaan noin puolet vuosien 1919–29 elokuvista on säilynyt kokonaisuudessaan, lisäksi erimittaisia katkelmia löytyy 13 elokuvasta. Neljännes pitkistä elokuvista on nykytietojen mukaan kadonnut kokonaan.

Vuodet 1919–29 numeroina

Mykkäelokuvamme ylivoimaisesti tuotteliain yhtiö Suomi-Filmi Oy toi vuoteen 1929 mennessä ensi-iltaan 26 pitkää elokuvaa eli lähes saman verran kuin kaikki muut kaudella toimineet tuottamot yhteensä. Muiden yhtiöiden panos jäi korkeintaan kahteen tai kolmeen pitkään elokuvaan per yhtiö. Niinpä kauden ahkerimmat ohjaajatkin olivat Suomi-Filmin palveluksessa, ylivoimaisena ykkösenä toimitusjohtaja Erkki Karu itse 14 ohjaustyöllä, ja toiseksi työllistetyimpänä Teuvo Puro 7 ohjauksellaan. Kalle Kaarna, Hjalmar V. Pohjanheimo ja Konrad Tallroth saivat aikaan kolme ohjausta kukin, saman verran myös kahden pitkän dokumenttikoosteen ja yhden näytelmäelokuvan ohjaajaksi luettu Kurt Jäger. Uuno Eskola ja Valentin Vaala ohjasivat molemmat kaksi elokuvaa, muiden ohjaajien tuotanto jäi yhteen. Näistä yhden elokuvan ohjaajista useimpien tuotanto ei tästä karttunutkaan, joskin kauden debytantteihin lukeutuu myös kaksi pitkän linjan tekijää, Yrjö Nyberg (myöhemmin Norta) ja Wilho Ilmari.

1920-luvulta ei ole olemassa tarkkoja katsojatilastoja, joten kauden katsotuimpia elokuvia ei voida osoittaa. Eniten esityskertoja kertyi Erkki Karun elokuvalle Koskenlaskijan morsian (1923). Muutenkin Suomi-Filmin tuotantoja esitettiin eniten, ja esityskerroista päätellen menestyksiksi muodostuivat mm. Jalmari Lahdensuon Pohjalaisia (1925), Karun Meidän poikamme (1928), Myrskyluodon kalastaja (1924) ja Nummisuutarit (1923), Puron ja Snellmanin Anna-Liisa (1922) sekä Axel Slanguksen ja Wilho Ilmarin Tukkijoella (1928). Suomi-Filmin elokuvien ohella yleisönsä näyttäisivät löytäneen myös Kalle Kaarnan ohjaamat Miekan terällä (1928) ja Työn sankarilaulu (1929).

Suomalaisia elokuvia katsottiin tällöin kuten myöhemminkin lähinnä kotimaan valkokankailla, mutta jo 1920-luvulla tiettävästi ainakin 16 elokuvaa saatiin kaupaksi ulkomaille. Tienraivaajana toimi Teuvo Puron ja Jussi Snellmanin Anna-Liisa, joka myytiin Norjaan, Ranskaan, Ruotsiin sekä Yhdysvaltain suomalaisalueille.

Kauden pitkistä elokuvista 12 on luokiteltavissa dokumenteiksi. 43 fiktioelokuvasta 26 syntyi alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta, yhdeksän on näytelmien sovituksia ja kahdeksan perustuu proosateokseen. Aleksis Kiven teoksista sovitettiin kolme elokuvaa, Minna Canthin ja Väinö Katajan tuotanto inspiroi kahteen elokuvaan kumpikin.

Vuonna 1911 käynnistynyt elokuvien ennakkotarkastus muuttui valtakunnalliseksi, kun tarkastus keskitettiin vuonna 1919 perustetulle Valtion filmilautakunnalle, joka vuodesta 1921 kantoi nimeä Valtion filmitarkastamo. Pioneerielokuvan asema lankesi tälläkin rintamalla Anna-Liisalle, josta tuli ensimmäinen lapsilta (alle 16-vuotiailta) kielletty kotimainen elokuva. Muodollisesti ennakkotarkastus oli vielä elokuva-alan vapaaehtoista itsesäätelyä, joskaan käytännössä tarkastusmenettelylle ei ollut vaihtoehtoja. Vuosina 1919-29 tarkastamo luokitteli 6 kotimaista elokuvaa lapsilta kielletyiksi.

Teksti: Lauri Piispa ja Jorma Junttila, 2013

Vuosikymmenen elokuvat >>