Dagmar Parmas

Etunimet: 
Dagmar Viktoria
Muut nimet: 
Dagi Parmas (taiteilijanimi)
Dagmar Lahtinen (omaa sukua)
Dagmar Parmas-Saarnio (oikea nimi)
Ari Saarni (pseudonyymi)
Timo Teräste (pseudonyymi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
21.09.1886
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
07.07.1940
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä, iskelmäsanoittaja

Dagmar Parmas oli 1910-luvulla menestyksekäs ooppera- ja operettilaulaja. Hän esiintyi 1930-luvulla ainakin kuudessa elokuvassa, joista merkittävin on Tukkijoella (1937). Dagmar Parmas tuli myöhemmin tunnetuksi iskelmäsanoittajana (nimimerkki Ari Saarni).

Dagmar Parmas syntyi Helsingissä 1886 kauppiasperheeseen. Hän opiskeli Pietarin keisarillisessa konservatoriossa 1909–12 soololaulua, plastiikkaa ja ilmeilyä. Myöhemmin hän jatkoi lauluopintoja kotimaassa Vera Baranovin ja Maikki Järnefeltin johdolla sekä opiskeli vielä Ateneumissa muovailua ja puunleikkausta. Opintomatkoja Dagmar Parmas teki mm. Venäjälle, Saksaan, Italiaan ja Ranskaan.

Hän esiintyi 1910-luvun alkupuolella Suomalaisessa Oopperassa (Hannu-Ilari Lampilan oopperahistoriassa ei kuitenkaan ole mainintaa Dagmar Parmaasta). Vuosina 1914–15 Dagmar Parmas esiintyi Apolloteatterissa ja 1915–16 Estonia-oopperassa Tallinnassa. Hänen varhaisia ooppera- ja operettiosiaan olivat mm. Marie Gaetano Donizettin Rykmentin tyttäressä, Gilda Giuseppe Verdin Rigoletossa, Nedda Ruggero Leoncavallon Pajatsossa ja Denise Hervén Pikku pyhimyksessä.

Dagmar Parmaan varsinainen teatteriura alkoi 1925, jolloin hänet kiinnitettiin Tampereen Teatteriin. Vuosina 1926–28 hän oli Kotkan Työväen Teatterin johtajana ja 1928–30 Lahden Teatterin johtajana.

Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo mainitsevat Iskelmän kultaisessa kirjassa (1986), että Dagmar Parmas sai 1930-luvun alussa halvauksen, joka aiheutti osittaisen liikuntakyvyttömyyden. Tässä tilanteessa hän ryhtyi iskelmäsanoittajaksi tai kenties jatkoi jo aloittamaansa sanoitusuraa (myös nimellä Ari Saarni).

Syntyivät sellaiset klassikot kuin Romantiikkaa ruusutarhassa (”Armaani kanssa kahden kuljen…”), Ruusut hopeamaljassa (”Sun ruususi punaiset mä laitoin hopeamaljahan…”), Tappavat suudelmat (”Huuliltas sun kun suuteloita juon…”) ja Vanha merimies muistelee (”Hän oli maata monta nähnyt…”). Dagmar Parmas oli jo 1913 levyttänyt muutamia Oskar Merikannon ja Erkki Melartinin lauluja.

Dagmar Parmas toipui sairaudesta (josta ei ole mainintaa nekrologissa), niin että hän teki vielä toisen näyttelijänuran, nyt elokuvassa. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli Kähköskä Kalle Kaarnan ohjauksessa Tee työ ja opi pelaamaan (1936). Hieman isompi osa Dagmar Parmaksella oli rättärin – liikuntarajoitteisena – äitinä niin ikään Kaarnan ohjaamassa Tukkijoella-elokuvassa (1937).

Vuonna 1938 Parmas näytteli neljässä elokuvassa: Tulitikkuja lainaamassa (Variksen emäntä), Syyllisiäkö? (1938, vaatenaulakon hoitaja), Vieras mies tuli taloon (todistaja Hilma Saviainen) ja Ulkosaarelaiset (tullimiehen vaimo Karuliina Sipri).

Dagmar Parmas kuoli 53-vuotiaana Helsingissä 1940. Nekrologissa kirjoitetaan: ”Kuva, jonka Dagmar Parmas itsestään jätti taiteilijana, on arvonantoa herättävä, sillä siinä näkyy vakavan pyrkimyksen leima, suuriakin vaikeuksia säikkymätön tahdon lujuus ja todellinen innoitus.”

Kalevi Koukkunen
30.9.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Dagmar Parmas. Nekrologi. Helsingin Sanomat 8.7.1940.

Dagmar Parmas-Saarnio. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 10.7.1940.

Hannu-Ilari Lampila: Suomalainen ooppera. Porvoo – Helsinki – Juva: WSOY 1997.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 222.

Peter von Bagh & Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja. Helsinki: Otava 1986, 101–102.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Sven Hirn: Apolloteatteri. Katsaus 1900-luvun alun Helsingin näyttämötaiteeseen ja huvielämään. Helsinki: Yliopistopaino 2001, 104 ym.