Dagmar Parmas

Etunimet: 
Dagmar Viktoria
Muut nimet: 
Dagi Parmas (taiteilijanimi)
Dagmar Lahtinen (omaa sukua)
Dagmar Parmas-Saarnio (virallinen nimi)
Ari Saarni (pseudonyymi)
Timo Teräste (pseudonyymi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
21.09.1886
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
07.07.1940
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä, laulaja (sopraano), iskelmäsanoittaja

Dagmar Parmas ansioitui 1910-luvulla ooppera- ja operettilaulajana. 1920-luvulla hän toimi menestyksekkäästi teatterinjohtajana. Hän esiintyi 1930-luvulla ainakin seitsemässä elokuvassa, joista merkittävin on Tukkijoella (1937). Miehensä, näyttelijä ja laulaja Yrjö Saarnion kanssa Dagmar Parmas oli 1910–20-luvulla esiintymis-, opinto- ja filmausmatkoilla Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi iskelmäsanoittajana. Saarniot olivat kosmopoliitteja maailmanhistorian myllerryksissä.

Dagmar Parmas syntyi Helsingissä 1886 kauppiasperheeseen. Hän sai päästötodistuksen Helsingin suomalaisesta tyttökoulusta 1904. Hän opiskeli Pietarin keisarillisessa konservatoriossa 1909–12 soololaulua, plastiikkaa ja ilmeilyä. Myöhemmin hän jatkoi lauluopintoja kotimaassa Vera Baranovin, Maikki Järnefeltin, Berliinissä Albert Loeschin ja Pariisissa Henri Forterren johdolla. Vielä hän opiskeli Ateneumissa muovailua ja puunleikkausta. Opintomatkoja Dagmar Parmas teki mm. Venäjälle, Saksaan, Italiaan ja Ranskaan. Hän asuikin useita vuosia Berliinissä ja Pariisissa. Hän oli keväällä 1916 avioitunut näyttelijä Yrjö Saarnion (1890–1933) kanssa. Ainakin aika ajoin Dagmar Parmas oli miehensä mukana seikkailukkailla opinto- ja työmatkoilla ulkomailla.

Dagmar Lahtinen oli ottanut käyttöön nimen Parmas, osin sukunimekseen, osin taiteilijanimekseen. Suomen yleiskielessä runollinen sana parmas tarkoittaa ’povea, rintaa’ (mm. Kalevalassa). Parmas on tuttu iskelmästä Asfalttikukka (1929). Topi Aaltonen eli Tuure Ara laulaa: ”Neito armahin suloparmahin, / sinut sattuma tielleni toi.”

Dagmar Parmas esiintyi 1911 ja 1919 Suomalaisessa (Kotimaisessa) Oopperassa, 1914–15 Etelä-Esplanadin Apolloteatterissa. Estonia-oopperassa Tallinnassa Dagmar Parmas ja Yrjö Saarnio lauloivat 1915–16. Asia mainitaan Helsingin Sanomien juhla-artikkelissa 1931. Jo näytäntökausilla 1912–13 ja 1914 –15 oli Estonia-teatterin johtajana toiminut suomalainen näyttelijä-ohjaaja Hilma Rantanen-Pylkkänen (1875–1943) – säveltäjä Tauno Pylkkäsen äiti. Varmasti Estoniassa vierailivat monet muutkin suomalaiset näyttelijät ja laulajat. Joko Tallinnasta suoraan tai Suomen kautta Saarniot matkustivat Moskovaan opintomatkalle. Valtion stipendin turvin Dagmar Parmas oli ollut Venäjällä opiskelemassa jo 1911, Yrjö Saarnio tuli 1916 ja hänen veljensä Kaarlo 1917.

Dagmar Parmaksen varhaisia ooppera- ja operettiosia olivat mm. Mizi Schlager (Franz Neumannin Lemmenleikkiä), Marie (Gaetano Donizettin Rykmentin tytär), Gilda (Giuseppe Verdin Rigoletto), Nedda (Ruggero Leoncavallon Pajatso) ja Denise (Hervén Pikku pyhimys).

Yrjö Saarnio teki hämmästyttävän uran venäläisissä ja saksalaisissa elokuvissa 1916–22. Saksassa Saarnion pariskunta näytteli ainakin Robert Mischin elokuvassa Die tugendhafte Tänzerin (1922), jota esitettiin Helsingissä Yrjönkadun Edisonissa toukokuussa 1923 nimellä Hyve vaarassa ja Siltasaarenkadun Titaniassa maaliskuussa 1925 nimellä Siveys vaarassa. Edison mainosti, että elokuvassa esiintyvät ”kotimaiset näyttelijämme” Dagmar Parmas ja Yrjö Saarnio.

Helsingin Sanomien konsertti-ilmoituksista käy ilmi, että Dagmar Parmas piti 1910-luvulla ahkerasti laulukonsertteja. Kymmenvuotisjuhlakonsertin hän ”antoi” maaliskuussa 1920. Ohjelma oli kunnioitusta herättävä: Meyerbeer, Massenet, Gounod, Schumann, Linko, Krohn, Merikanto ym. Parmasta säesti tunnettu pianopedagogi ja teatterikapellimestari Yngve Ingman.

Vaikka konsertti oli illalla klo 20 yliopiston juhlasalissa, siitä ilmestyi jo seuraavan päivän Helsingin Sanomissa arvostelu. Nimimerkki L. M. (Leevi Madetoja) kirjoitti konsertoijasta: ”Kuitenkin on hänen vahvin puolensa vielä toistaiseksi pianolaulu; missä sellaista esiintyy, saa hänen äänensä erittäin viehättävän sävyn.”

Vuonna 1925 Saarniot palasivat Keski-Euroopasta Suomeen, ensin Tampereen Teatteriin, sitten Kotkan Työväen Teatteriin ja lopulta Lahden Teatteriin, kuhunkin muutamaksi vuodeksi. Dagmar Parmas oli Kotkassa ja Lahdessa teatterinjohtajana, Yrjö Saarnio apulaisjohtajana. Verneri Veistäjän luonnehdinnan mukaan taiteilijapari Parmas–Saarnio ”kuuluu teatterihistoriamme värikkäimpiin”. Saarnioiden lyhyet johtajakaudet olivat menestyksellisiä. Myöhemmin Yrjö Saarnio toimi Lahdessa vapaana taiteilijana ja musiikkikauppiaana.

Teatteri- ja oopperauransa 15-vuotisjuhlaa Dagmar Parmas vietti maaliskuussa 1928 Kotkan Työväen Näyttämöllä. Hän esiintyi bravuuriosassaan rykmentin tyttärenä. Arvostelija oli jo joulukuussa 1926 hehkuttanut: ”Rva Parmaksen sopraano on erittäin kaunissointuinen, kuulakka ja pehmeä, mutta sen tekee vielä monin verroin nautittavammaksi hänen mitä musikaalisin tulkintansa, värityksensä ja erittelynsä.”

Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo mainitsevat Iskelmän kultaisessa kirjassaan (1986), että Dagmar Parmas sai 1930-luvun alussa halvauksen, joka aiheutti osittaisen liikuntakyvyttömyyden. Siinä tilanteessa hän ryhtyi iskelmäsanoittajaksi tai kenties jatkoi jo aloittamaansa sanoitusuraa (myös nimillä Ari Saarni ja Timo Teräste). Syntyivät sellaiset klassikot kuin Romantiikkaa ruusutarhassa (”Armaani kanssa kahden kuljen…”), Ruusut hopeamaljassa (”Sun ruususi punaiset mä laitoin hopeamaljahan…”), Tappavat suudelmat (”Huuliltas sun kun suuteloita juon…”) ja Vanha merimies muistelee (”Hän oli maata monta nähnyt…”). Dagmar Parmas oli jo 1913 levyttänyt muutamia Oskar Merikannon ja Erkki Melartinin lauluja.

Dagmar Parmas toipui sairaudesta, niin että hän teki vielä toisen näyttelijänuran, nyt elokuvassa. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli Kähköskä Kalle Kaarnan ohjauksessa Tee työ ja opi pelaamaan (1936). Hieman isompi osa Dagmar Parmaksella oli rättärin eli oikeudenpalvelijan äitinä niin ikään Kaarnan ohjaamassa Tukkijoella-elokuvassa (1937).

Vuonna 1938 Dagmar Parmas näytteli neljässä elokuvassa: Tulitikkuja lainaamassa (Variksen emäntä), Olenko minä tullut haaremiin (maitokaupasta tuleva nainen), Vieras mies tuli taloon (todistaja Hilma Saviainen) ja Ulkosaarelaiset (tullimiehen vaimo Karuliina Sipri).

Dagmar Parmas oli 1916–33 naimisissa näyttelijä ja laulaja Yrjö Saarnion (1890–1933) kanssa. Heidän poikansa Yrjö-Kalevi Saarnio (1916–39) oli myös näyttelijä. Dagmar Parmas kuoli 53-vuotiaana 1940 Helsingissä, kymmenisen kuukautta poikansa kuoleman jälkeen. Nekrologissa kirjoitettiin: ”Kuva, jonka Dagmar Parmas itsestään jätti taiteilijana, on arvonantoa herättävä, sillä siinä näkyy vakavan pyrkimyksen leima, suuriakin vaikeuksia säikkymätön tahdon lujuus ja todellinen innoitus.”

Kalevi Koukkunen
30.9.2014
Täydennetty 17.11.2018

Kirjallisuutta ja lähteitä

Peter von Bagh & Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja. Helsinki: Otava 1986, 101–102.

Sven Hirn: Apolloteatteri. Katsaus 1900-luvun alun Helsingin näyttämötaiteeseen ja huvielämään. Helsinki: Yliopistopaino 2001, 104 ym.

Iina Itkonen: Oppilasmatrikkeli teoksessa Tyttönormaalilyseon matrikkeli. Helsinki: HESTEO 1959, 577 (Parmas, Dagmar Viktoria).

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 222.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Verneri Veistäjä: Kotkan teatterit ja näyttämöt. Kuvaus Kotkan teatterielämästä vuosina 1908–1958. Kotka: Kotkan Kaupunginteatteri Oy 1958, 48.

Dagmar Parmas. Nekrologi. Helsingin Sanomat 8.7.1940.

Dagmar Parmas-Saarnio. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 10.7.1940.

Yrjö-Kalevi Saarnio. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 1.9.1939.

Yrjö-Kalevi Saarnio. Kiitosilmoitus. Helsingin Sanomat 5.9.1939.

Vihittyjä (Yrjö Taavetti Saarnio ja Dagmar Viktoria Parmas). Uusi Suometar 6.9.1916.

Elokuvailmoitukset. Helsingin Sanomat 13.5.1923.

Elokuvailmoitukset. Helsingin Sanomat 8.3.1925.

E. K. (Erkki Kivijärvi): ”Estonia-teatteri 25-vuotias. Piirteitä teatterin kehitysvuosilta”. Helsingin Sanomat 1.11.1931.

L. M. (Leevi Madetoja): ”Konsertit. Dagmar Parmas”. Helsingin Sanomat 19.3.1920.

Ra–in: ”Rykmentin tytär Kotkan Työväen Näyttämöllä”. Helsingin Sanomat 21.12.1926.

http://encore.opera.fi/fi/person/1918 (luettu 6.3.2018).