Pirkko Raitio

Etunimet: 
Bertta Wilhelmina
Muut nimet: 
Bertta Sandell (omaa sukua)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
12.11.1882
Syntymäpaikka: 
Tampere
Kuolinaika: 
02.11.1966
Kuolinpaikka: 
Helsinki
Palkinnot: 

Pro Finlandia -mitali 1947
Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen ansiomerkki

Biografia

Näyttelijä

Vaikka Pirkko Raitio esiintyi myös moderneissa ulkomaisissa näytelmissä, hän oli ennen muuta vakaasti supisuomalaisten naisten tulkitsija, sellaisten kuin Sohvi Nuoressa myllärissä ja Olavin äiti Tulipunaisessa kukassa. Hän esitti 1930–50-luvulla yli 30 elokuvassa emäntiä ja rouvia, mutta myös ruustinnaa Niskavuoren Hetassa (1952). Raition erikoisharrastuksena oli näyttelijöiden aseman parantaminen.

Pirkko Raitio syntyi 1882 Tampereella maanviljelijäperheeseen. Hän kävi käsityökoulun ja Hämeenlinnan seminaarin. Kansan Näyttämölle – Helsingin Kansanteatteriin hän oli kiinnitettynä näyttelijä-kuiskaajaksi 1909–50.

Pirkko Raitio esiintyi mm. seuraavissa näytelmissä: Somerset Maugham’in Pyhä liekki (äiti), Maiju Lassilan Nuori mylläri (Sohvi), Gustaf von Numersin Pastori Jussilainen (laamanska), Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta (Olavin äiti) ja Marc-Gilbert Sauvajonin ym. Edwardin lapset (Jane).

Vuosina 1933–58 Pirkko Raitio esiintyi yli 30 elokuvassa. Hän näytteli emäntiä, rouvia ja eukkoja, myös juhlavieraita ja piikoja. Tuberkuloosinvastustamiselokuvassa Ne 45000 (1933) hän esitti sairasta mökin emäntää, Nokea ja kultaa -elokuvassa (1945) satamakuppila Pelastusrenkaan emäntää ja Niskavuoren Aarnessa (1954) Penttilän emäntää.

Onnen-Pekassa (1948) Pirkko Raitio näytteli maalaismuijaa, Tytön huivissa (1951) torpan eukkoa ja Salakuljettajan laulussa (1952) eukkoa. Lapsenhoitaja Raitio oli satuelokuvassa Prinsessa Ruusunen (1949), vanha keittiöpiika elokuvassa Hilja – maitotyttö (1953) ja Grahnin perheen palvelijatar Miina Onnellisissa (1954). Niskavuoren Hetassa (1952) hän näytteli ruustinnaa.

Pirkko Raitio oli 1907–54 naimisissa näyttelijä Paavo Raition (ent. Siltanen; 1880–1954) kanssa. Paavo Raitio oli kiinnitettynä 1898–28 Kansan Näyttämölle. Hän ei tiettävästi esiintynyt yhdessäkään elokuvassa.

Teatterimatrikkelissa (1950) Pirkko Raitio ilmoitti erikoisharrastuksekseen näyttelijöiden aseman parantamisen. Hän vaikuttikin monien teatterialan järjestöjen ja Helsingin Kansanteatteri- Työväenteatterin hallinnossa. Heikki Eteläpää kirjoitti nekrologissa (Uusi Suomi 1966), että Pirkko Raitio oli yksi niistä pioneereista, jotka raivasivat maaperää ”tämän päivän” kokonaan toisille edellytyksille rakentuvalle teatteritoiminnalle.

Pirkko Raitio sai Pro Finlandia -mitalin 1947 ja Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultaisen ansiomerkin. Hän kuoli 83-vuotiaana 1966 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
6.10.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Pirkko Raitio. Kuolinilmoitus. Uusi Suomi 13.11.1966.

Pirkko Raitio. Nekrologi (E. [= Heikki Eteläpää]). Uusi Suomi 13.11.1966.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Teatterin maailma. Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 5. Helsinki: Tammi 1950, 216.

Teatterin maailma 1965. Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 8. Helsinki: Tammi 1965, 327.