Nestori Lampi

Etunimet: 
Nestori
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
14.06.1911
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
14.11.1967
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä

Nestori Lampi on suomalaisen elokuvan sivuosanäyttelijöistä tunnistettavin. Hän oli isokokoinen ja lihava mies, joka 1940–50-luvulla esiintyi lähes neljässäkymmenessä elokuvassa – mm. kymmenessä Pekka ja Pätkä -elokuvassa. Jo elokuvien krediittitiedoissa hänen roolejaan kuvataan milloin adjektiivilla ”lihava”, milloin ”paksu”.

Nestori Lampi syntyi 1911 Helsingissä. Hän toimi aluksi autoalalla, hoiti myöhemmin erilaisia edustuksia ja toimi liikemiehenä. Nuoruudessaan hän harrasti painia.

Nestori Lammen elokuvaura alkoi mitä ilmeisimmin vuonna 1940, jolloin hän näytteli neljässä elokuvassa: SF-paraati (1940, konstaapeli), Kersantilleko Emma nauroi? (1940, lihava reserviläinen), Tavaratalo Lapatossu ja Vinski (1940, lihava ruokailija) ja Yövartija vain… (1940, herra Kauppaklubilla ja ravintolassa).

Edelleen elokuvassa Kalle Aaltosen morsian (1948) Lampi oli ”lihava merimies”, ja monissa myöhemmissä elokuvissa hän esitti vastaavaa, yleensä hyväntuulista pyknikkoa. Monesti hän oli esteenä, etteivät muut ihmiset päässeet kulkemaan, milloin liukuportaissa (Radio tekee murron, 1951), milloin pyöröovissa (Syntipukki, 1957).

Vaikka elokuvan käsikirjoituksessa ei olisikaan korostettu roolihenkilön lihavuutta, Lampi esitti aina korpulenttia miestä. Usein Lammen rooli liittyi syömiseen tai ravintolaan. Viimeisessä vieraassa (1941) hän oli asiakas ravintolassa sekä elokuvissa Uuteen elämään (1942) ja ”Varsovan laulu” (1953) kapakoitsija. Myös Matti Kassilan lyhytelokuvassa Rahan voimalla (1949) Lampi sai esittää ravintolassa ruokailevaa miestä.

Tietyllä tavalla roolinsa vanki Nestori Lampi oli elokuvissa Pekka Puupää kesälaitumilla (1953, paksu herra), Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955, lihava herra), Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957, lihava autoilija) ja Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (1959, lihava mies taidenäyttelyssä).

Nestori Lammella ei juuri ollut repliikkejä osissaan. Mutta on yksi merkittävä poikkeus – myös siinä suhteessa, että roolihahmon lihavuutta pilkataan. Nimittäin lajityyppinsä klassikossa, elokuvassa Hei, rillumarei! (1954) Lampi esittää Tukulan aseman junanlähettäjää. Kullankaivaja Severi Suhonen (Esa Pakarinen) luulee tulleensa Seinäjoelle, mutta juna onkin pysähtynyt Tukulan asemalle ja jatkaa pian matkaa, jolloin pilsneriä etsivä ja asemarakennuksessa tupakoiva Severi myöhästyy junasta. Kolmiminuuttisessa kohtauksessa hänen ja junanlähettäjän välille syntyy henkilöön menevä suukopu.

Severi Suhonen pilkkaa junanlähettäjää: ”Ja noin lihavoo ei maailmassa ookkaan sen jälkeen, kun Horttanaisen emakko tapettiin. – – Mulla onnii jalat eikä mitkään mahatuet!”

Mutta jo SF-Paraatissa (1940) oli nälvitty virkavallan lihavuudesta. Nimittäin kun Tanu Paalu (Tauno Palo) pirssimiesten kanssa laulaa kaupungilla Nuoruuden säveltä (”Kevätaika, lemmen taika”), paikalle tuleva tukeva poliisi (Lampi) kysyy: ”Kukas täällä taas oikein hoilaa?” Tanu sanoo vain hyräilevänsä, mihin poliisi vastaa: ”Lähdetäänpäs kamarille tekemään selkoa siitä hyräilystä.” Tanu sanoo poliisille: ”Mutta eikös mennä autolla. Noin lihavan herran on vaikea kävellä. Kyllä minä tarjoan kyydin.” Poliisi nousee autoon: ”No mennään sitten!”

Nestori Lampi näytteli myös esim. siestanpitäjää Rantasalmen sulttaanissa (1953), banaania syövää miestä ja miestä saluunassa elokuvassa Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957) ja keilaajaa elokuvassa Pekka ja Pätkä miljonääreinä (1958). Hänellä oli myös muutamia joukkorooleja mm. ”miehiä junassa” Lentävässä kalakukossa (1953) ja ”asiakkaita Kaivohuoneella” elokuvassa Ei ruumiita makuuhuoneeseen (1959).

Nestori Lampi esiintyi pääasiallisesti Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa, mutta myös muutamassa Suomi-Filmin ja Adams Filmin elokuvassa ja yhdessä Filmi-Kuvan, Fenno-Filmin, Fennada-Filmin ja Kassila & Harkimon elokuvassa ja jopa Tulion tuotannossa Olet mennyt minun vereeni (1956, sikaria polttava kavaljeeri).

Nestori Lampi sananmukaisesti ruumiillisti lihavuutta ja siihen liitettyä hyvinvoivuutta sodanjälkeisessä Suomessa. Lihavuuteen liittyi myös hyväntuulisuutta, ja lihavan joutuessa ongelmiin yleisö sai nauraa, vaikka toisaalta lihavuudelle nauraminen voi olla yhtä julmaa kuin pienikokoisuudelle tai kierosilmäisyydelle nauraminen.

Vielä 1960-luvulla oli käytössä sana "liikalihavuus", kunnes se pelkistyi "lihavuudeksi" ja lopulta "painonhallinnaksi". Suomessa toimi myös Lihavuuden vastustamisyhdistys (per. 1949). Suomalaisen elokuvan pyknisimmän näyttelijän lisäksi oli myös muita pyknikoita: Toivo Lahti, Veikko Linna, Uuno Montonen ja uransa myöhemmässä vaiheessa Matti Aulos.

Nestori Lampi kuoli 56-vuotiaana 1967 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
11.9.2014
Täydennetty 25.10.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Eero Hirvenoja: ”Sivuosien tähdittäjiä”. Filmihullu 6/2009, 8–9.

Nestori Lampi. Nekrologi. Uusi Suomi 18.11.1967.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.