Helena Vinkka

Etunimet: 
Viivi Helena
Muut nimet: 
Helena Vinkka-Himberg (virallinen nimi vuodesta 1955)
Helena Vinkka-Pohjaniemi (virallinen nimi vuodesta 1970)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
04.12.1925
Syntymäpaikka: 
Kuortane
Kuolinaika: 
03.12.2012
Kuolinpaikka: 
Helsinki
Palkinnot: 

Suomen Leijonan ansioristi 1991

Biografia

Oopperalaulaja, näyttelijä

Mezzosopraano Helena Vinkka oli kiinnitettynä 1940–50-luvun vaihteessa Suomalaiseen Oopperaan, jossa hän lauloi niin oopperoissa kuin opereteissa, mm. Carmenin nimiosan. Hän näytteli neljässä elokuvassa, joista kolmessa hän myös lauloi. Latautunein on hänen suorituksensa oppilaaseensa rakastuvana opettajana elokuvassa Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953).

Viivi Helena Vinkka syntyi tilallisen perheeseen 1925 Kuortaneella Etelä-Pohjanmaalla. Jo Vaasan tyttökoulussa hän aloitti lauluopinnot tunnetun pedagogin Tyyne Hasen johdolla. Koulun päätyttyä hän oli jonkin aikaa kirjurina sotasairaalassa, sittemmin hän työskenteli Vaasan lääninhallituksen toimistossa.

Vuonna 1949 Helena Vinkka sai kiinnityksen Göteborgin Stora teaterniin ja myös Suomalaiseen Oopperaan (1949–52). Hän lauloi oopperoissa (Georges Bizet: Carmen, Richard Wagner: Tannhäuser, Richard Strauss: Ruusuritari) ja opereteissa (Emmerich Kálmán: Csárdásruhtinatar). Esiintymisiä hänelle kertyi satakunta. Suomalaisen oopperan historiassaan Hannu-Ilari Lampila mainitsee Helena Vinkan Gian-Carlo Menottin oopperan Konsuli ja Pjotr Tšaikovskin oopperan Jevgeni Onegin yhteydessä.

Helena Vinkan ensimmäinen elokuvarooli oli salaperäisen matematiikanopettajan Elsa Tuovin osa Edvin Laineen tummasävyisessä ohjauksessa Jälkeen syntiinlankeemuksen (Suomen Filmiteollisuus, 1953). Hän esittää poikaoppilaaseen Klaus Toivolaan (Martti Katajisto) rakastuvaa opettajaa. Tuovi elää kaksoiselämää: päivisin hän opettaa koulussa ja iltaisin laulaa ravintolassa. Elokuva alkaakin hänen esittämällään, Juha Nevalaisen sanoittamalla ”synnillisellä” laululla Sellaista on elämä. Tuovi laskeutuu yläkerrasta portaita ravintolasaliin ja laulaa tummalla äänellään: ”Aamu tai ilta lie, / niin retki / elomme vain / joka hetki / se syntistä vie, / tätä syntistä vie / kauas vie / pitkä tie.”

Nimimerkki Helenan kuvauksen mukaan kohtauksessa Tuovin punainen tukka oli kerätty toiselle korvalliselle suureksi kiharapilveksi, ja hänen tumman lilan värisestä kiiltävästä silkistä tehty pukunsa suorastaan nuoli vartalon pehmeitä viivoja ja hoikka sääri paljastui hameen rohkeasta leikkauksesta. Kaikki se kangas, mikä oli säästetty miehustasta, oli kerätty suureksi solmukkeeksi vasemmalle kupeelle.

Myöhemmin siirrytään oppitunneille. Edvin Laineen esittämä maisteri Kahari, ”Pukinparta”, kiusaa julkeasti Klaus Toivolaa. Elsa Tuovi lupaa antaa Klausille yksityistunteja kotonaan; hän ihastuu ja rakastuu poikaan. Paljastettuaan suhteen hän joutuu eroamaan opettajantoimestaan. Hän palaa ravintolalaulajaksi. Elokuva loppuu laulun sanoihin: ”Kuin kukan tuoksu / elomme juoksu / koskaan muutu ei, / ei eri teitä / vie koskaan meitä / askelemme nää, / kohtalomme tää / muuttumatta jää.”

Nyt laulaja nousee estradilta portaille ja astuu ylhäällä valaistuun huoneeseen, josta valot kuitenkin sammuvat. Helena Vinkassa on Rita Hayworthia (elokuvassa Gilda, joka sai Suomen-ensi-iltansa tammikuussa 1947) ja Gloria Swansonia (elokuvassa Auringonlaskun katu, ensi-ilta tammikuussa 1951).

Kotimaisissa elokuvissa oli toki ollut unohtumattomia lauluesityksiä, mutta Sellaista on elämä saa vaikuttavuutensa Juha Nevalaisen lyhytsäkeisestä riimittelystä, Harry Bergströmin suggestiivisesta sävelkielestä ja ennen muuta Helena Vinkan kohtalonomaisesta laulutyylistä.

Elsa Tuovia ei muuten nähdä kertaakaan luokassa opettamassa. Sen sijaan vastapoolina on Edvin Laine opettajana, joka muistuttaa hämmästyttävästi Emil Janningsin esittämää opettajaa Josef von Sternbergin klassikossa Sininen enkeli (1930). Elokuva kiellettiin Suomessa tuoreeltaan 1930 ja sallittiin vasta 1952, joten se oli ajankohtainen Jälkeen syntiinlankeemuksen aikoihin. ”Pukinparrassa” on vaikutteita myös Alf Sjöbergin ohjaamasta ruotsalaisesta elokuvasta Kiihko (1944).

Olavi Virta levytti laulun Sellaista on elämä jo elokuvan valmistumisvuotena 1953. Olavi Virran ja Helena Vinkan laulu-urat ristesivät harvinaisella tavalla: niin ikään 1953 julkaistiin levy, jossa toisella puolella on Helena Vinkan esittämä laulu Sun häitäsi tanssitaan ja toisella puolella Olavi Virran Punaruusut, punahuulet, punaviini.

Helena Vinkan hehkeä osasuoritus Jälkeen syntiinlankeemuksen -elokuvassa pantiin merkille myös Suomi-Filmissä, jossa Valentin Vaala suunnitteli Siltalan pehtoorin uudelleenfilmatisointia. Helena Vinkka kiinnitettiin Siltalan kartanon valtiattareksi Lilli Lindiksi, rooliin, jota ensimmäisessä, Risto Orkon versiossa (1932) oli esittänyt Hanna Taini. Arvostelu luonnehti Vinkkaa viileäksi, mutta kartanon valtiattaren olemukseen kuuluikin arvonsa tunteva viileys.

Myös Siltalan pehtoorissa (1953) Helena Vinkka sai laulaa: kartanon seurapiirin illanistujaisissa hän esittää aarian Bizet’n oopperasta Carmen. Laulu oli mittatilaustyö Vinkalle; sitä ei ole Orkon elokuvassa. Vinkka ja Erkki Viljos (Teemu Grönbergin äänellä) laulavat Väinö Hannikaisen laulua Kaunehimmat ruusut, joka on myös johtoaiheena elokuvan taustamusiikissa. Taas luutnantti Mandelcrona (Uuno Laakso 1932, Oiva Sala 1953) niin sanotusti laulaa elokuvissa aarian Verdin oopperasta La donna è mobile.

Elokuvassa Helena Vinkan vastanäyttelijänä oli – kartanonomistajaksi paljastuva agronomi – Erkki Viljos. Juoneen kuuluu myös heidän ratsastusjaksonsa, johon Väinö Hannikainen sävelsi kirmaavan ratsastusmusiikin.

Suomen Filmiteollisuus ryhtyi valmistelemaan Edvin Laineen ohjaamaa Tuntematonta sotilasta (1955). Yksi harvoista naisrooleista on neuvostoliittolaisen Veran osa. Väinö Linna kuvaa romaanissa Veraa: ”Vera oli tyttö, jonka edessä melkein jokainen mies olisi tuntenut itsensä hieman epävarmaksi. Ensinkin hän oli harvinaisen kaunis nainen, ja lisäksi hän käyttäytyi rauhallisesti ja ylpeästi. Puhdaspiirteiset kasvot olivat ilmeikkäät, mutta samalla lujat ja ylimykselliset.” Kuvauksen luettuaan Edvin Laine varmaan heti päätyi Helena Vinkkaan.

Valloitetussa Petroskoissa suomalaisten korpisotureiden ihastellessa Vera tanssii vauhdikkaasti Puna-armeijan kuoron laulaman Kalinkan tahdissa ja pian laulaa samalla itsekin venäjäksi. Edvin Laineen elämäkerrassa Kalevi Kalemaa sanoo, että vaikka tanssikohtaus on jo romaanissa, se on ”varsinkin filmissä tarpeeton koriste”. Asiasta voidaan olla toistakin mieltä.

Toivo Särkän ohjaamassa elokuvassa Pieni luutatyttö (1958) Helena Vinkka näyttäytyy pienessä sivuosassa vuorineuvoksettarena, joka jäikin hänen viimeiseksi elokuvaroolikseen. Luutatytössä kohtaavat fantasia- ja reaalimaailmat. Nimittäin vuorineuvoksetar ajaa dollarihymyllä oman oikean kotitalonsa (Villa Himbergin) portille. Suomen Mannekiinikerhojen Liiton tilaamassa lyhytelokuvassa Hallitse itsesi (1954) Helena Vinkka esiintyi muiden muassa Anneli Saulin, Leni Katajakosken ja Elina Pohjanpään kanssa.

Helena Vinkka liittyy myös suomalaisen tv-toiminnan historiaan. Suomen ensimmäinen julkinen tv-lähetys oli 24.5.1955. Noin tunnin pituisessa ohjelmassa esiintyivät muun muassa Lasse Pöysti, Birgitta Ulfsson, Kipparikvartetti ja Helena Vinkka. Lehtien uutisissa ei kuitenkaan mainita, minkä laulun tai mitä lauluja Helena Vinkka esitti. Tiettävästi Vinkka ei esiintynyt myöhemmin televisiossa.

Helena Vinkka oli 1955–65 naimisissa pääkonsuli Arvo Himbergin (1892–1965) kanssa. Tämä oli perustamansa elokuvatoimiston Astor-Filmi Oy:n toimitusjohtajana 1937–65. Monipuolisen kielitaitonsa vuoksi Himberg oli arvostetuimpia suomalaisia urheilujohtajia. Suomen Painiliiton puheenjohtajana hän oli 1941–65; hän oli myös Kansainvälisen painiliiton varapresidentti. Suomen Olympiakomitean hallituksen jäsen hän oli 1946–65 ja toimi viisissä olympiakisoissa Suomen joukkueen johtajana.

Arvo Himbergin myötä myös Helena Vinkka, jonka pohjalaisena tiedetään olleen painin ystävä, toimi painin järjestötehtävissä. Arvo Himbergin kuoltua Helena Vinkka oli tutustunut Pertti Pohjaniemeen (s. 1937). He muuttivat 1969 Portugaliin ja avioituivat 1970. Pohjaniemi toimi Portugalissa varakonsulina vuodesta 1973; arvatenkin Helena Vinkka osallistui konsulaatin asioiden hoitoon. Avioliitto päättyi eroon 1993, ja Helena Vinkka muutti Suomeen 1994. Varmaankin diplomaattisista ansioista hän sai Suomen Leijonan ansioristin 1991.

Ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka oopperalaulaja Helena Vinkka houkuteltiin elokuvarooleihin. Elokuvatuottajat näyttävät pitäneen silmällä oopperalaulajia: nämä olivat kauniita ja usein heille tietysti tarjottiin sellaisia rooleja, joissa oli lauluosia. Seurattuja olivat muun muassa Doris Hovimaa ja Maaria Eira. Arvo Himberg oli tutustunut Helena Vinkkaan mahdollisesti 1952 (hän oli eronnut toisesta vaimostaan 1947). Hän oli elokuva-alan tuntevana saattanut informoida Syntiinlankeemuksen jälkeen -elokuvan tuottajaa, Suomen Filmiteollisuuden T. J. Särkkää.

Paitsi kaunis lauluääni Helena Vinkalla oli elokuvarooleissaankin kaunis puheääni; hän oli kuvauksellinen. Petra Himberg muistaa hänet pohjalaisia sukujuuriaan korostaneena naisena, joka vielä iäkkäänäkin oli huomattavan aktiivinen. Helena Vinkka kuoli 86-vuotiaana 2012 Helsingissä – päivää ennen syntymäpäiväänsä. Hänen pitkäaikaisimpia ystäviään oli näyttelijä Helena Kara (1916–2002).

Kalevi Koukkunen
23.5.2017

Kirjallisuutta ja lähteitä

Kalevi Kalemaa: Edvin Laine – sisulla ja sydämellä. Helsinki: WSOY 2003, 371.

Hannu-Ilari Lampila: Suomalainen ooppera. Porvoo – Helsinki – Juva: WSOY 1997, 410, 464.

Väinö Linna: Tuntematon sotilas. 9. p. Porvoo – Helsinki: WSOY 1955, 58.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Urheilumme kasvot. Osa 4. Vesiurheilu, voimailu ja voimistelu. Vastaavat toimittajat Risto Rantala ym. 3. p. Jyväskylä: Scandia-Kirjat 1978, 355.

Juhani Wiio (toim.): Television viisi vuosikymmentä. Suomalainen televisio ja sen ohjelmat 1950-luvulta digiaikaan. SKST 1145. Helsinki: SKS 2007, 14.

Keijo Virtamo: Otavan musiikkitieto A–Ö. Uudistetun laitoksen 1. p. Helsinki: Otava 1997, 480.

[Anonyymi:] ”Arvo Himberg [kuollut]”. Kinolehti 2/1965, 20.

[Nimimerkki] Helena [= Maire Haahti]: ”’Syntiinlankeemuksesta’ ’Miljonäärimonniin’”. Kinolehti 3/1953, 30.

Arvo Himbergin pojan Arvo-Erik Himbergin ja Arvo Himbergin veljen puolison Irma Himbergin 21.3.2016 antamat tiedot, Kalevi Koukkunen; molemmat via Petra Himberg.

Kari Uusitalon haastattelu 18.3.2016, Kalevi Koukkunen.

Petra Himbergin sähköpostiviestit 18.3.2016, 21.3.2016, 22.3.2016 ja 24.3.2016, Kalevi Koukkunen. Petra Himberg on Helena Vinkan puolison Arvo Himbergin veljenpojan tytär.

Pirjo Johanssonin sähköpostiviesti 12.4.2016, Kalevi Koukkunen. Pirjo Johansson on Helena Vinkan sisarentytär.

Juha Seitajärven sähköpostiviesti 17.5.2017, Kalevi Koukkunen.

http://encore.opera.fi/fi/person/1696 (luettu 18.3.2016).