Maire Suvanto

Etunimet: 
Maire Annikki
Muut nimet: 
Maire Annikki Suvanto-Aarnio (virallinen nimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
01.08.1930
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
22.09.2015
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä

Maire Suvanto näytteli kuudessa Suomisen perhe -elokuvassa Pipsa Suomista; ensimmäiset viisi elokuvaa valmistuivat 1941–45 ja viimeinen 1959. Elokuvissa Pipsa on Ollin (Lasse Pöysti) kekseliäs ja toimekas pikkusisko.

Maire Suvanto oli syntynyt 1930 Helsingissä. Radiossa oli vuodesta 1938 esitetty Suomisen perhe -kuunnelmasarjaa, jota kirjoitti nimimerkki Serp (Seere Salminen) ja myöhemmin vuorotellen nimimerkki Lippa (Elsa Soini). Salminen ja Soini ehdottivat Suomen Filmiteollisuuden (SF) tuottaja-ohjaajalle Toivo Särkälle elokuvan tekemistä Suomisista, mihin tarkkavainuinen Särkkä suostuikin. Niin alettiin etsiä lapsinäyttelijöitä. Helsingin Sanomissa ja myös ainakin Uudessa Suomessa 12.6.1940 julkaistussa ilmoituksessa SF kysyi: ”Missä ovat Suomen Shirley Temple ja Mickey Rooney?”

Ilmoituksessa etsittiin Suomisen perheen lahjakkaita vesoja, Ollia ja Pipsaa, jota luonnehdittiin: ”Pipsa on nuorin lapsista, 12-ikäinen. Hänen oikea nimensä on Kirsti, mutta perhe kutsuu häntä jatkuvasti Pipsaksi, hänen vastalauseistaan huolimatta. Pipsa on lapsellinen ja puhelias. Nuorimpana häntä on hemmoteltu ja hän uskaltaa siksi esiintyä aika nenäkkäästi.” 14-vuotiaasta Ollista oli lyhyempi luonnehdinta.

Ilmoituksessa ei mainittu, mihin mennessä yhtiö toivoi halukkaiden lähettävän valokuvansa ja omakätiset tiedot; Suomisen perhe -elokuvaa alettiin filmata 1.8.1940. Erikoista on, että ”kilpailun” tuloksia ei julkistettu ainakaan Helsingin Sanomissa, vaikka tulos olisi ollut uutisarvoinen ja mainostanut jo etukäteen elokuvaa.

Elokuussa 1940 Helsingin Sanomissa oli uutinen, jonka mukaan SF valmistaisi 12 elokuvaa ensi näytäntökaudella (lopulta valmistui yhdeksän elokuvaa). Mainittiin erikseen Suomisen perhe -elokuva ja se, että osiin oli löydetty lapsinäyttelijät, mutta heidän nimiään ei paljastettu.

Herttoniemen siirtolapuutarhan historiikissa Maire Suvanto kertoo olleensa Markus-sedän lastentunneilla jo talvisodan aikoihin. Markus-setä-teoksessaan Paavo Oinonen mainitseekin, että Maire Suvanto oli Markus-sedän löytö.

Maire Suvannon nekrologin mukaan hänet keksittiin elokuvaan Elannon Näyttämöltä, jossa hän oli esiintynyt yhdeksänvuotiaana, siis 1939. Näyttämön historiassa ei kuitenkaan ole mainintaa hänen esiintymisestään. Sen sijaan Maire Suvanto näytteli alkuvuodesta 1941 Helsingin Kansanteatterissa pienessä osassa Dario Niccodemin Ystävissä; äidin roolissa oli Emma Väänänen.

Suomis-elokuvien avausosassa, nimeltäänkin yksinkertaisesti Suomisen perhe (1941), käsitellään Ollin ja Pipsan koulunkäyntiä, niin kuin kaikissa jaksoissa. Ollin kerrotaan toimineen esikunnassa lähettinä ja Pipsan pikkulottana.

Suomisen Ollin tempaus (1942) kuvaa Ollin polkupyöräonnettomuuden seurauksia. Uutta pyörää kokeillessaan hän ajaa pikkutytön päälle, joka joutuu sairaalaan. Pipsan idea on viedä tytölle sairaalaan nukke.

Suomisen taiteilijat (1943) on varsinainen Pipsa-elokuva, jonka alkuteksteissä Maire Suvanto mainitaan ensimmäisenä. Elokuvaan liittyy kaksi yhteiskunnallista näkökulmaa, jotka ovat jääneet huomiotta tai ainakin vähälle huomiolle: koulukiusaaminen ja hyvä veli -verkosto. Elokuvassa on kaksi lastenteatteriosiota, ensimmäinen kesällä maalla ja toinen syksyllä kaupungissa. Maaseudulla toiminnan pontimena on Koivulan lesken lehmän kuolema. Olli ja Pipsa ryhtyvät keräämään varoja uuden lehmän ostoon ja suunnittelevat myös hyväntekeväisyysohjelmaa näytelmineen.

Pipsa ihailee näyttelijä Kimmo Arijoutsia (Vilho Ruuskanen), johon Olli ja Eka (Kalevi Hartti) sattumoisin tutustuvatkin. Arijoutsi jopa lupautuu näyttelemään Pipsan organisoimassa näytelmässä, mutta joutuu peruuttamaan osallistumisensa loukkaannuttuaan. Pipsa ja Olli kuitenkin hoitavat esityksen.

Syksyllä koulussa esitetään näytelmä, jonka pääosan saa Pipsan luokkatoveri Kaija (Tuula Usva, myöhemmin tv-kuuluttaja Tuula Ignatius). Pipsa kuitenkin haluaisi näytellä pääosan ja koettaa saada sen kaikin keinoin. Ensin hän luokkatoverinsa kanssa kiusaa Kaijaa, joka voimistelusalissa joutuu pakenemaan kiipeilytankoa myöten katonrajaan. Pipsan luokkatoveri uhkaa Kaijaa saksilla ja Pipsa kutittaa Kaijan varpaita pitkävartisella harjalla.
Jotta Pipsa saisi himoitsemansa roolin, Olli ja Eka erinäisten mutkien kautta lukitsevat Kaijan ja vaarin koulun kellariin, joten Pipsa saa esittää roolin. Kun Olli ja Eka ”pelastavat” kellariin teljetyt (joihin ovat liittyneet Kaijan äiti ja eräät muutkin) kivijalan ikkunasta, poliisi huomaa tunkeutumisen ja vie porukan poliisikamarille epäiltynä murtautumisesta, poliisin vastustamisesta ja räyhäämisestä.

Kun Ollin ja Pipsan isä saa kuulla seurueen joutumisesta putkaan, hän menee itse poliisiasemalle ja esittäytyy korostaen tuomari Suomiseksi. Hän pyytää poliisimestarin puhelinnumeron, soittaa tälle putkan puhelinkopista selittäen, että kysymyksessä on erehdys.

Suomisen paljonpuhuvat sanat kuuluvat: ”No sehän on mainiota, heh! Eikö ollutkin hassu juttu, heh, heh, heh! Kiitos vaan, veli hyvä, ja suo anteeksi, että näin myöhään soitin sinulle. Noh, hyvää yötä, hyvää yötä!” Suomisen ”hyväksi veljeksi” kutsuma poliisipäällikkö kehottaa putkapäivystäjää vapauttamaan kiinni otetut, minkä tämä hölmistyneenä mutta kuuliaisena tekeekin.

Lopulta Pipsan teatteriharrastus lopahtaa, ja hän heittää roskiin kaikki näyttelijänkuvatkin, ensimmäisenä Tauno Palon kuvan.

Elokuvassa Suomisen Olli rakastuu (1944) Olli ihastuu uuteen laulunopettajaansa Tuulia Tähtiseen (Ansa Ikonen). Myös elokuva Suomisen Olli yllättää (1945) keskittyy Olliin, joka vapautuu asepalveluksesta ja saa valkolakin. Pipsa samoin kuin perheeseen adoptoidut kaksoset Matti ja Marja ovat toki elokuvassa, mutta sivurooleissa.

Suomisen Olli rakastuu on kiinnostava myös kulttuurikritiikin kannalta. Olli suivaantuu musiikkiarvostelija Fermaattiin (Veikko Linna), joka on arvostellut Tuulia Tähtisen konsertin nuivasti. Toinen tunnettu kriitikkokritiikki on elokuvassa Hei, rillumarei! (1954), jossa taidearvostelijaa Kehula (Kai Lappalainen) ja kullankaivaja Severi Suhonen (Esa Pakarinen) naljailevat.

Suomis-elokuvat ovat perhe- ja sukupolvielokuvia. Ne ovat lastenelokuvia kahdessakin mielessä: ne oli tarkoitettu myös lapsikatsojille, ja lapset olivat niissä keskeisinä ”toimijoina”. Lasten osuus – ja nimenomaan Ollin osuus – näkyy siinäkin, että hänen nimensä on kolmen elokuvan nimessä: Suomisen Ollin tempaus, Suomisen Olli rakastuu ja Suomisen Olli yllättää. Käytetään siis tuttavallista nimimuotoa Suomisen Olli eikä Olli Suominen.

Suomis-elokuvia tehtiin 1941–45 siis osa vuosittain (ja ”jälkilämmitys” 1959). Maire Suvantokin varttui: elokuvien ensi-iltojen aikoihin hän oli täyttänyt 10, 12, 13, 14 ja 15 vuotta. Suomisen taiteilijat, Suomisen Olli rakastuu ja Taas tapaamme Suomisen perheen olivat varmaan harkitusti jouluelokuvia: kaikkien ensi-ilta oli 25.12.

40-luvun ensimmäinen puolisko oli sodan aikaa, jolloin filmattiin elokuvat Suomisen Ollin tempaus, Suomisen taiteilijat ja Suomisen Olli rakastuu sekä osittain myös Suomisen Olli yllättää. Olli ja Pipsa Suomisesta tuli sillä tavoin Suomen kansan omaisuutta, että he joutuivat kiertueilla esiintymään ”ikäväntorjunnassa” niin kuin monet muutkin näyttelijät ja laulajat.

Kaikissa Suomis-elokuvissa on samoja teemoja: perheen arkea ongelmineen, mutta myös perhejuhlia ja lastenkutsuja, lasten ja vanhempien (ja isovanhempienkin) suhteita, auktoriteettien testauksia, koulunkäyntiä, kaupunkiympäristöä, elokuvissa Suomisen Ollin tempaus ja Suomisen taiteilijat myös maaseutuelämää. 1940-luvulla Suomen väestöstä suurempi osa asui maaseudulla kuin kaupungeissa. Maaseudulla asuville lapsille ja perheille Suomisten Helsinki ja ylipäänsä kaupunki oli uutta ja jännittävää.

Maire Suvanto näytteli myös muutamissa muissa elokuvissa: Anna Liisassa (1945) hän esitti Anna-Liisan siskoa Pirkkoa ja elokuvassa Nuoruus sumussa (1946) Varpu Mäkistä.

Turussa valmistetuissa elokuvissa Miehen vankina (1943) ja Kaksi kivaa kaveria (1944) esiintyi Maire (Jantte) Suvanto -niminen henkilö, joka on eri näyttelijä kuin Suomis-elokuvien Maire Suvanto.

Osoituksena Maire Suvannon ainutlaatuisesta suosiosta on sekin, että hänestä on artikkeli Elokuvan aarreaitassa (1945) – Sirkka Sipilän ja Hanna Tainin rinnalla. Artikkelin mukaan ennen elokuvauraansa Maire Suvanto oli jo esiintynyt muun muassa radion lastentunnilla. Hän kertoo käyvänsä paljon elokuvissa ja pitävänsä surullisista osista ja toivoo sellaisen joskus saavansa näyteltäväkseen. Hän toivoo menestyvänsä yhtä hyvin koulussa kuin hänen kaksoisolentonsa Pipsa.

Herttoniemen siirtolapuutarhan historiikissa Maire Suvanto muistelee: ”Suomisen perhettä oli hyvin mukava tehdä. Elokuvia tehtiin kuusi. Kaikki näyttelijöitä ja teknistä henkilökuntaa myöten olivat tavattoman kivoja. Koko juttua tehdessä oli tunne, että Suomiset on todellinen perhe. Koinkin, että minulla oli kaksi perhettä.”

Maire Suvanto tuli 1945 Arkadian yhteislyseon neljännelle luokalle ja pääsi ylioppilaaksi 1951. Koulun juhlakirjassa hänet ja toinen lapsitähti, Tuula Usva (Rosenqvist), erityisesti mainitaan. 1940-luvun Suomis-elokuvien jälkeen Maire Suvanto opiskeli Helsingin yliopistossa latinaa, suomen kieltä, historiaa ja kirjallisuutta. Suomen Puheopistosta hän valmistui logonomiksi ja siirtyi opettajaksi Mikkeliin kansankorkeakouluun. Sittemmin Helsingissä hän oli Stockmannilla henkilökunnan kouluttajana neljännesvuosisadan.

Aikakirjoihin on tallentunut sellainenkin tieto, että ylioppilas Maire Suvanto oli äidinkielen opiskelijoiden yhdistyksen, yhä vieläkin toimivan Siulan sihteerinä 1954-55. Kokouksissa hän esitti lausuntaa ylioppilas Timo Setälän kanssa.

Maire Suvanto kuoli 85-vuotiaana 2015 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
25.11.2015, täydennetty 29.3.2016

Kirjallisuutta ja lähteitä

Arkadian yhteislyseo 1927–1997. Arkadian yhteislyseon ja sen edeltäjäkoulujen 70-vuotisjuhlakirja. [Klaukkala: Ada Äijälän Koulu Oy] 1997, 69 ja 246.

Jukka Hämäläinen & Saara Pelttari: Herttoniemen siirtolapuutarhan historiikki. Helsinki: Herttoniemen siirtolapuutarhayhdistys 2006, 21 [verkkoversio, viitattu 13.11.2015].

Pirkko Koski: Kansan teatteri II. Helsingin Kansanteatteri. Helsinki: Helsingin teatterisäätiö 1987, 175.

Linssi (koonnut): Elokuvan aarreaitta. Kirja suurelle elokuvayleisölle. Helsinki: Sanaseppo Oy 1945, 68–69.

”Missä ovat Suomen Shirley Temple ja Mickey Rooney?”. Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi 12.6.1940.

Paavo Oinonen: Markus-setä – Suomen ensimmäinen radiopersoona. Helsinki: Yleisradio 2015, 113.

Lasse Pöysti: Lassen oppivuodet. 2. p. Helsinki: Otava 1990, 96–.

Göran Rosenberg: Elannon Näyttämö 1921–1991. Helsinki: [Elannon Näyttämö] 1990.

”SF valmistaa 12 elokuvaa ensi näytäntökaudella”. Helsingin Sanomat 18.8.1940.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Maire Suvanto: ”Kertomus Siulan kuudennesta toimintavuodesta”. Virittäjä 2/1956, 169.

Kari Uusitalo: ”Kotimaiset elämäkerrat”. Teoksessa Olli Tuomola ym. (toim.) Elokuvakirja (Mitä missä milloin -sarja). Helsinki: Otava 1972, 565.

”’Ystävät’ – Maire Suvanto ja Emma Väänänen”. [Helsingin Kansanteatterin näytelmään viittaava kuva ja kuvateksti.] Helsingin Sanomat 5.1.1941.

Maire Suvanto-Aarnio. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 18.10.2015.

Maire Suvanto-Aarnio. Nekrologi (Laila Partanen). Helsingin Sanomat (verkkolehti) 13.11.2015.

Jorma Junttila (KAVI), sähköpostiviesti 16.3.2016, Kalevi Koukkunen.