Kaisa Leppänen

Etunimet: 
Katri Emilia
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
19.05.1899
Syntymäpaikka: 
Tampere
Kuolinaika: 
25.03.1989
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä

Kaisa Leppänen näytteli keskeisissä rooleissa mykkäelokuvissa Pohjalaisia (1925), Murtovarkaus (1926), Noidan kirot (1927) ja Työn sankarilaulu (1929). Kaisa Leppänen on siis eri henkilö kuin viitisen vuotta nuorempi Kaisu Leppänen (1904–93), joka esiintyi elokuvissa 1930-luvulta 1960-luvulle. Joskus Leppäset ovat sekaantuneet.

Kaisa Leppänen syntyi 1899 Tampereella. Hänestä on toistaiseksi löytynyt niukasti elämäkerta- ja uratietoja. Hän oli kiinnitettynä Tampereen Teatteriin 1920-luvulla, mikä käy ilmi Fanni Davidsonin teatterihistoriikista (1929). Myös Sirpa Tolonen mainitsee muistelmateoksessaan Poimittuja päiviä (1982) Kaisa Leppäsen kiinnityksestä Tampereen Teatteriin ja vain operetin Bajadeeri, jossa Tolonen ja Leppänen olivat mm. itämaisissa tanssikohtauksissa – Tolonen esitti päänumeron.

Lauri Tykkyläisen ohjaamassa, toimittamassa ja käsikirjoittamassa tv-dokumentissa Mykän elokuvan aikaan… – muistikuvia suomalaisen elokuvan varhaisvuosilta (1981) Kaisa Leppänen kertoo elokuvistaan ja vain niukasti teatteriurastaan.

Kaisa Leppäsen ensimmäinen elokuvarooli oli Maijan osa Jalmari Lahdensuon ohjaamassa elokuvassa Pohjalaisia (1925). Lahdensuo oli ollut 1917–23 Tampereen Teatterin johtajana, tunsi Kaisa Leppäsen ja saattoi näin ollen ehdottaa hänelle elokuvaroolia.

Seuraavaksi Kaisa Leppänen näytteli naispääroolia Aholan kasvattitytärtä, Heleenaa Minna Canthin näytelmään perustuvassa Murtovarkaudessa (1926). Elokuvan ohjasi ruotsalainen ohjaaja-näyttelijä Harry Roeck Hansen (1891–1959). Elokuvassa Erkki Kivijärven piti olla suomalaisuudesta vastaavana ohjaajana, mutta häntä ei juuri filmauspaikoilla näkynyt, kun hän vietti kuherruskuukautta mentyään uudelleen naimisiin.

Haastattelussaan Kaisa Leppänen hämmästelee, että Roeck Hansen oli yrittänyt tehdä torpan tytöstä Heleenasta mustalaisten varastaman löytölapsen. Lopulta Niilo (Joel Rinne) ja Heleena saivat toisensa. Kaisa Leppäsen sanottiin näyttelevän tragedienneroolin erittäin hyvin (”mycket bra”), mutta hän vaikutti hieman yksivakaiselta (”enformig”).

Kun Teuvo Puro suunnitteli Noidan kirojen (1927) filmaamista, hän otti yhteyttä Kaisa Leppäseen. Tv-dokumentissa Kaisa Leppänen sanoo, että Teuvo Puro ”oli ollut minun entinen johtajani Tampereen Teatterissa”. Puron johtajakausi ajoittui vuosiin 1923–25, mutta ensimmäisen kauden hän oli ollut johtajana jo 1904–06.

Toistaiseksi on selvittämättä, siirtyikö Kaisa Leppänen Tampereelta Jyväskylän Työväen Teatteriin. Nimittäin Teuvo Puro ”tuli yhtenä kauniina päivänä Jyväskylään ja sanoi, että nyt aloitettaisiin Noidan kirojen filmaukset ja minä saisin siinä sen sokean tytön osan”.

Haastattelussa Kaisa Leppänen antaa tunnustusta ohjaaja Teuvo Purolle, joka oli jo tottunut elokuvantekijä: ”[H]än osasi laskea ne minuutit, että kaikki meni määräajassa niin kuin pitikin.”

Neljäs ja samalla viimeinen Kaisa Leppäsen elokuvista oli Kalle Kaarnan ohjaama Työn sankarilaulu (1929), jossa Kaisa Leppänen näytteli keskeisen roolin paroni von Stenhjelmin (Kalle Kaarna) tyttärenä Margitina. Sisäkuvat otettiin Ruotsissa Råsundan studioilla, koska Suomi-Filmi ei vuokrannut ateljeetaan kilpailevalle tuottamolle, Kaarnan Filmi Oy Kotkalle.

Ruotsalaisten työntekoa Råsundassa Kaisa Leppänen kuvaa hauskasti: ”Ja siellä oli työtahti kova. Mutta kun kello löi viisi, niin vaikka naula olisi jäänyt kesken lyömisen, teknillinen henkilökunta lähti tiehensä, ja meidän oli palattava taas kaupunkiin.” Työn sankarilaulussa Kaisa Leppäsen sanottiin esiintyvän viehkeänä ja herkkäilmeisenä.

Kaisa Leppäsen elokuvaura jäi neljään mykkäelokuvaan, joiden jälkeen hän eli vielä 60 vuotta.

Suomi-Filmin ohjaajasta Erkki Karusta hän kertoo tv-haastattelussa: ”[H]än olisi halunnut, että minä olisin täyttänyt tämän leukakuoppani, hän ei pitänyt siitä. Mutta minä kieltäydyin kaiken uhalla. Ja joskus myöhemmin hän, kun minä kysyin, että oliko mitään uutta tiedossa, niin ei ollut minulle sopivia osia. Minä ajattelin, että olisikohan se leukakuoppakin ollut yksi este, kun minä en suostunut sitä täyttämään enkä totellut häntä.”

Silloin tällöin näyttelijät Kaisa ja Kaisu Leppänen ovat menneet sekaisin. Tampereen Teatterin historiassaan (2004) Panu Rajala 1920-luvun alkupuolen näyttelijöistä puhuessaan mainitsee Kaisu Leppäsen tarkoittaessaan Kaisa Leppästä. Kaisu (oik. Katri) Leppänen (1904–93) olisi toki ikänsä puolesta voinut nuorena olla Tampereella, mutta hän kävi Suomen Näyttämöopiston 1927–28 ja oli vuodesta 1928 Suomen Kansallisteatterissa. Historiassa ei mainita yhtään sellaista produktiota, jossa Kaisa Leppänen olisi ollut mukana. On vielä toinenkin näyttelijä Kaisa Leppänen, joka vuodesta 2013 on ollut kiinnitettynä Lahden Kaupunginteatteriin ja on esiintynyt myös elokuvissa.

Kaisa Leppäsen viehkeyttä ja herkkäilmeisyyttä on kyllä muistettu myöhemminkin. Nimittäin Outi Heiskasen ja Kai Vasen teoksessa Suomalaisten filmitähtien kulta-aika (2004) on oma kuvasivu ”kärsimyksen kirkastamasta” Pohjalaisten Maijasta.

Kaisa Leppänen kuoli 89-vuotiaana 1989 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
2.6.2015

Kirjallisuutta ja lähteitä

Fanni Davidson: Tampereen Teatterin vaiheita. Tampere: Fanni Davidson 1929, 40.

Helsingin maistraatin tiedonanto Kansalliselle audiovisuaaliselle instituutille 30.6.2014, Kalevi Koukkunen.

Kari Uusitalon (5.2.2015) haastattelu, Kalevi Koukkunen.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 245.

Lauri Tykkyläinen (ohjaus, toimitus ja käsikirjoitus): Mykän elokuvan aikaan… – muistikuvia suomalaisen elokuvan varhaisvuosilta (1981, tv-dokumentti, Yle TV 1).

Outi Heiskanen ja Kai Vase: Suomalaisten filmitähtien kulta-aika. Helsinki: Tammi 2004, 46.

Panu Rajala: Tunteen tulet, taiteen tasot. Tampereen Teatteri 1904–2004. Tampere: Tampereen Teatteri 2004.

Päivi Uusimaan (informaatikko, Yle Arkisto; 7.4. ja 24.4.2015) sähköpostiviestit, Kalevi Koukkunen.

Sirpa Tolonen: Poimittuja päiviä – Nuoren näyttelijättären muistelmia. Helsinki: Tammi 1982, 71, 164, 171 ja 186.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.