Onni Veijonen

Etunimet: 
Onni Nestor
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
30.04.1898
Syntymäpaikka: 
Lahti
Kuolinaika: 
25.08.1944
Kuolinpaikka: 
Joensuu (sotasairaala)

Biografia

Näyttelijä

Onni Veijosen näyttelijänura oli poikkeuksellisen monipuolinen: hän esiintyi paitsi näytelmissä myös opereteissa ja oopperoissa. Elokuvarooleja hänelle kertyi parisenkymmentä, ensimmäiset jo 1920-luvulla mykkäelokuvissa. Päärooli johtaja Mauri Kontiokorpena hänellä oli revyyelokuvassa Ketunhäntä kainalossa (1940).

Onni Veijonen syntyi kauppiasperheeseen 1898 Lahdessa. Hän opiskeli lausuntaa Ilmari Räsäsen johdolla ja laulua mm. Väinö Solan johdolla. Näyttelijänuransa hän aloitti kirjailija-teatterinjohtaja Eero Alpin kiertueessa 1917. Ajan tavan mukaan Veijonen oli muutaman vuoden jaksoin kiinnitettynä mm. Viipurin Työväen Teatteriin, Evert Suonion Laulunäyttämölle, Oulun Teatteriin, Kotkan Näyttämölle, Kaivohuoneen Operettiin, Tampereen Teatteriin ja Turun Teatteriin.

Vuosina 1935–40 hän oli kiinnitettynä Helsingin Työväenteatteriin. Matti Aro kertoo historiikissaan: ”Onni Veijonen – – oli eräs teatterin vahvimmista voimista ja ehdottomasti henkilökunnan värikkäin hahmo monessakin mielessä.”

Eri teattereissa Veijonen esiintyi mm. seuraavissa näytelmissä: Erkki Kivijärven Hänen poikansa (nimiosa), Maiju Lassilan Nuori mylläri (nimiosa), Lauri Haarlan Ihmisten kapina (Robert) ja Aleksis Kiven Nummisuutarit (Esko). Hän näytteli myös mm. seuraavissa opereteissa: Emmerich Kálmánin Mustalaisruhtinatar (kreivi Boni) ja Bajadeeri (rooli ei tiedossa) sekä Franz Lehárin Iloinen leski (Danilo) ja esim. Gaetano Donizettin oopperassa Rykmentin tytär (Tonio).

Reino Hirviseppä sanookin, että Onni Veijonen oli kuin synnyinlahjakseen saanut operetin subrettiparin rakastajan tehtävät. Helsingin Työväenteatterissa hän tuntuu näytelleen voitosta voittoon. Sota-aikana Onni Veijonen esiintyi myös rintamalla viihdytyskiertueilla ja Äänislinnan Teatterissa, jossa hän tosin ”viiden kuukauden pikakäynnillään” aiheutti katastrofin (putkareissut, näytäntöjen peruutukset ja lopulta erottaminen).

Onni Veijosen elokuvaura alkoi jo mykän filmin kaudella. Hjalmar V. Pohjanheimon parikymmenminuuttisessa hupailussa Kilu-Kallen ja Mouku-Franssin kosioretki (1920) Veijonen näytteli tilanomistaja Karhunheimoa, jonka tytärtä Kalle (Väinö Lehmus) ja Franssi (Matti Jurva) kosiskelevat. Edelleen Pohjanheimon ohjaamassa vajaan puolen tunnin mittaisessa sotilasfarssissa Kun solttu-Juusosta tuli herra (1921) Veijonen esitti vänrikki Paukkua.

Hjalmar V. Pohjanheimon ohjaamassa 40-minuuttisessa humoreskissa Sunnuntaimetsästäjät (1921) Veijonen esitti Jallu Äkkiväärää, jonka omistamalle maatilalle asemapäällikkö Fasán ja maalaislääkäri Reseptén lähtevät metsästysretkelle. Waldemar Wohlströmin ohjaamassa ”toimintaelokuvassa” Kahden tanssin välillä (1930) Onni Veijonen oli yksi tukkijätkistä.

Isompia sivuosia Onni Veijonen näytteli elokuvissa Tee työ ja opi pelaamaan (1936, kirjailijaksi tekeytyvä Kauno Tuulonen) ja Miehen tie (1940, Pietilän Iivari). Jääkärin morsiamessa (1938) Veijonen esitti yhtä jääkäreistä, elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta (1938) kilpakosija Toivoa ja Varaventtiilissä (1942) tilanomistajaa Aholan Fransua.

Elosepon tuottamassa Hugo Hytösen ohjaamassa revyyelokuvassa Ketunhäntä kainalossa (1940) Veijonen esitti pääroolia johtaja Mauri Kontiokorpena. Suomi-Filmin sotilaspiloissa (1940, osat 3 ja 4) Onni Veijonen esitti Matti Jurvan kanssa Tatu Pekkarisen kirjoittamia propagandistisia sketsejä ja lauluja. Jo elokuvassa Punahousut (1939) Veijonen oli esittänyt kuplettilaulajaa upseerikerholla.

Onni Veijonen kuoli Joensuun sotilassairaalassa 46-vuotiaana 1944 työpalvelussa saamaansa sairauteen. Hänen siunaustilaisuuteensa toi ylikersantti Tauno Peltomäki Puolustusvoimien viihdytystoimiston tervehdyksen ”uskolliselle, pidetylle työntekijälle”. Veijonen siunattiin Hietaniemen sankarihautaan.

Onni Veijonen oli naimisissa näyttelijä Väinö Lehmuksen sisaren, näyttelijä Saima Lehmus-Veijosen (1895–1974) kanssa. Näyttelijä Juha Veijonen (s. 1959) on Onni Veijosen pojanpoika.

Leo Riuttu kertoo kirjassaan kaskun Onni Veijosesta:

Onni Veijonen oli ollut illalla ”junttihuhdassa” ja aamulla pää oli haljeta pakotuksesta. Harjoituksiin lähtemisestä ei tullut mitään, oikein kauhiasti kun ajattelikin. Asia oli jotenkin ilmoitettava teatterin johtajalle. Tämä sai seuraavan sisältöisen, paljon puhuvan kirjeen: ”En harjoittele tänään. Ymmärrä ihmistä. Onni.”

Kalevi Koukkunen
11.9.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Heikki Eteläpää: ”Jees, Teatteria!” – sanoi vääpeli Ryhmy. Sotateatterit 1941–1944. Helsinki: Suomen teatterikerhojen liitto ja Edita 2002, 83.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 346.

Leo Riuttu: Teatteriväen makeimmat naurut. Porvoo – Helsinki: WSOY 1973, 41–42.

Matti Aro: Kestävä kaarisilta. Sörnäisten Työväennäyttämön – Helsingin Työväenteatterin historiikki vv. 1900–65. Helsinki: Helsingin Työväenteatterin kannatusyhdistys 1882, 72.

”Näyttelijä Onni Veijosen ruumiinsiunaus.” Helsingin Sanomat 7.9.1944.

Onni Veijonen. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 30.8.1944.

Onni Veijonen. Nekrologi. Helsingin Sanomat 30.8.1944.

Reino Hirviseppä: Hupilaulun taitajia Pasi Jääskeläisestä Juha Watt Vainioon. Porvoo – Helsinki: WSOY 1969, 149.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.