Ritva Valkama

Etunimet: 
Ritva Karin
Muut nimet: 
Ritva Valkama-Palo (oikea nimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
13.11.1932
Syntymäpaikka: 
Jyväskylä
Palkinnot: 

Pro Finlandia -palkinto. Ida Aalberg -mitali.
Teatteritaiteen valtionpalkinto 2000 (75 000 mk).

Biografia

Näyttelijä, näyttelijäntyön opettaja

Ritva Valkama on näytellyt vuodesta 1949 lähtien parisenkymmentä filmiroolia, joista huomattavimpiin kuuluu etsivä Eevariitta Raitakarin naispääosa Ere Kokkosen ohjaamassa komediassa Liian iso keikka (1986). Suosittu koomikko on esittänyt humoristisia hahmoja elokuvien lisäksi televisiotuotannoissa kuten Parempi myöhään (1979-80) ja Napaseutu (1994). Ritva Valkama on luonut huomattavan näyttämöuran muun muassa Tampereen Teatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.

Ritva Karin Valkama syntyi 1932 Jyväskylässä näyttelijä Reino Valkaman ja Irja Nissisen perheeseen. Hän valmistui ylioppilaaksi Kallion yhteiskoulusta 1951 ja näyttelijäksi Suomen Teatterikoulusta 1956. Ritva Valkama on toiminut kiinnitettynä näyttelijänä Tampereen Teatterissa 1956-57, Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa 1957-61, Tampereen Teatterissa 1961-75, Helsingin Kaupunginteatterissa 1975-88 ja vuodesta 1988 Lilla Teaternissa. Hän jäi eläkkeelle 1994.

Ritva Valkaman merkittäviin näyttämörooleihin lukeutuvat muun muassa Piikojen Solange, Othellon Emilia ja Viisaan neitsyeen Liisa Elisapetti. Hänet nimitettiin Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professoriksi 1985. Eläkkeellä ollessaan hän on näytellyt muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin menestysnäytelmissä Kvartetti ja Ihmisen osa.

Ritva Valkama on näytellyt vuodesta 1949 lähtien parisenkymmentä filmiroolia. Hän esitti ensimmäiset huomattavat sivuosansa sotilasfarsseissa Murheenkryynin poika (1958) sekä Vatsa sisään, rinta ulos! (1959). Jack Witikan ohjaamassa ja Leena Härmän näytelmään perustuvassa filmatisoinnissa Virtaset ja Lahtiset (1959) Ritva Valkama on prätkäpoika Kaken (Pertti Palo) kanssa seurusteleva Tuula Virtanen. "Myöhemmin teatterikoulun opettajana ollessani se esitettiin uusintana ja ajattelin, että en kehtaa mennä kouluun. Muiden mielestä se oli tietysti niin ihanan viiskytlukulainen", hän kertoi antamassaan haastattelussa 2007.

Ritva Valkaman huomattavimpia filmirooleja on nuorempi etsivä Eevariitta Raitakari Ere Kokkosen ohjaamassa komediassa Liian iso keikka (1986). Elokuvassa Häpy endkö? (1977) hän esittää Uunon Turhapuron anoppia Kreetta Tuuraa, Viimeisessä savotassa (1977) kunnalliskodin kylvettäjä rouva Kestilää ja trokari Emma Takinaista Bertolt Brechtin näytelmään perustuvassa filmatisoinnissa Herr Puntila och hans dräng Matti / Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti (1979).

"Rakastettu näyttelijä teatterissa ja televisiossa, koomikoksi itseään ylpeästi kutsuva, mutta myös traagiseen suuruuteen pystyvä. Elokuvassa hänen osalleen on osunut epäonnisia pientuotantoja, tyyppiä Rakastunut rampa (1975) tai Piilopirtti (1978), tai yhtä lailla epäonnisia suuren koneiston tuotteita: Risto Orkon joutsenlaulu Tulitikkuja lainaamassa (1980). Mielenkiintoisimmin ja hienovireisimmin hyödynnetään Valkaman kykyjä Anssi Mänttärin musikaalissa Anni tahtoo äidin (1989)", toteaa Peter von Bagh teoksessaan Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja (Otava 2005).

Ritva Valkama on näytellyt vuodesta 1961 monissa televisiotuotannoissa. Hänen vakaviin rooleihinsa lukeutuvat muun muassa tv-elokuva Juurakon Huldan (1962) nimiosa sekä Tilda Lundberg tv-sarjassa Mustat ja punaiset vuodet 1973). Ritva Valkama on esittänyt lukuisia koomisia osia muun muassa suositussa viihdeohjelmassa Tapaus Ritva Valkama (1972). "Kotona en ole ollenkaan hauska, siellä juttelen ilman papereita. Hauskuus on muiden kirjoittamaa, ja minä yritän sitten vain saada kirjoitetun esiin. Ei voi sanoa, olisiko hauska osa helpompi ja mukavampi esittää kuin vakava, jokainen rooli on oma itsensä ja toiset ovat vaikeampia kuin toiset", hän kertoi antamassaan haastattelussa 1980.

Ritva Valkama on ollut mukana useissa tv-sarjoissa, joista tunnetuimpiin kuuluu Neil Hardwickin ja Seppo Ahdin käsikirjoittama huippusuosittu Parempi myöhään (1979-80), jossa hän Pentti Siimeksen kanssa esitti muun muassa ikimuistoisen Iines ja Aku Ankka -dueton. "Sketsit olivat epäsuomalaisen iskeviä ja nasevia. Ja sitten tekstin rytmi oli semmoista, josta oli helppo saada hauskaa. Olin niin paljon tehnyt telkkarityötä, että tiesin kyllä mitä se on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Ei sillä, että kaikki muut olisivat olleet huonoja, mutta nämä olivat niin ylivertaisia", Valkama muisteli vuonna 2006.

Hänen huomattaviin televisiorooleihinsa lukeutuvat myös Joulukalenterin (1987) Olga P. Postinen, Reetta tv-sarjassa Ottaako sydämestä (1995) ja Verisiskojen (1997) toinen pääosa. "Omasta mielestäni parhaita sarjojani ovat olleet Neil Hardwickin Musta tuntuu (1985-88), Pentti Järvisen suomalaisittain harvinainen sitcom Hirveä juttu (1993) ja live-yleisön edessä tehty Hardwickin ja Raila Leppäkosken Napaseutu (1994)", Valkama kertoi vuonna 2007 tehdyssä haastattelussa.

Ritva Valkama sai Pro Finlandian 1986 ja teatteritaiteen valtionpalkinnon 2000. Hän oli naimisissa 1957-2010 näyttelijä Pertti Palon kanssa. Taiteilijapariskunnan kolmesta tyttärestä Sanna-Kaisa Palo (s. 1960) ryhtyi näyttelijäksi.

Sisko Rytkönen
29.6.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 624.

Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993. Toim. Riitta Seppälä ja Ilona Tainio. Helsinki: Tammi 1993, 469-70.

Jukka Annala: Toopelivisio. Helsinki: Teos 2006, 94-99.

Tuomas Marjamäki: Naurattajat. Suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907. Helsinki: Edita 2007, 159-162.

Tuomas Kaseva: "Ura ei jäänyt sääristä kiinni". Helsingin Sanomat 31.7.2007.

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1185/Linkki tarkastettu 28.4.2014.

http://www.imdb.com/name/nm0884789/?ref_=fn_al_nm_1/Linkki tarkastettu 28.4.2014.