Marita Nordberg

Etunimet: 
Hjördis Marita
Muut nimet: 
Marita Mustakallio (virallinen nimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
15.02.1929
Syntymäpaikka: 
Tuusula
Kuolinaika: 
30.10.2009
Kuolinpaikka: 
Helsinki
Palkinnot: 

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen ansiomerkki 1992

Biografia

Näyttelijä

Marita Nordbergin näyttelijänura muodostuu teatterista, tv-teatterista ja elokuvasta. Elokuvissa hän näytteli peräti seitsemällä vuosikymmenellä, vuosina 1949–2004. Sekä teatterissa että elokuvassa hänellä oli monentyyppisiä rooleja, jos kohta hänet muistetaan parhaimmin Hanski-tv-sarjan Virtaskana ja Uuno Turhapuron hyvänsuopana anoppina.

Marita Nordberg syntyi 1929 Tuusulassa sorvarin perheeseen. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa 1948–50, mutta sittemmin hän valmistui Suomen Teatterikoulusta 1953 ja oli 1953–61 kiinnitettynä muutamin vuosin Kotkan Kaupunginteatteriin, Lahden Kaupunginteatteriin ja Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin. Hänen teatteriroolejaan olivat mm. morsian Agafia Tihonovna (Nikolai Gogolin Naimapuuhat), Tempe Stevens (William Faulknerin Nunnan sielunmessu), anoppi (Federico García Lorcan Veren häät) ja Tiina (Anneli Pukeman Rakastettu Johansson).

Televisioteatterissa Marita Nordberg oli 1961–67, minkä jälkeen parikymmentä vuotta freelancenäyttelijänä ja Suomen Kansallisteatterissa 1987–92. Suomen Television Televisioteatterin ensimmäiseen henkilökuntaan kuuluivat Marita Nordbergin ohella Mai-Britt Heljo, Liisamaija Laaksonen, Iris-Lilja Lassila, Anja Pohjola, Irma Seikkula, Maija-Leena Soinne, Tarja-Tuulikki Tarsala, Birgitta Ulfsson, Emma Väänänen, Helge Herala, Kaarlo Juurela, Rauno Ketonen, Åke Lindman, Toivo Mäkelä, Matti Oravisto, Paavo Pentikäinen, Lasse Pöysti, Pehr-Olof Sirén, Tauno Söder ja Uolevi Vahteristo.

Marita Nordberg oli esiintynyt ensimmäisessä tv-näytelmässä jo 1959; hänelle kertyi tv-näytelmiä ja -sarjoja lähes sata. Hän näytteli mm. seuraavissa alkuvaiheen tv-näytelmissä: Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema (1961, Suomen Televisio; ohjaus Seppo Wallin; rooli: ”nainen”), Guy de Maupassantin Rasvapallo (1962, Suomen Televisio; ohjaus Mirjam Himberg; nimiosa Elisabeth Rousset) ja Ivan Gontšarovin Herra Oblomov (1963, Suomen Televisio; ohjaus Mauno Hyvönen; rooli: Tatjana).

Vanhemman tv-sukupolven muistissa on erityisesti Seppo Wallinin ohjaama, vain muutamassa teatterissa esitetty Eino Leinon huvinäytelmä Maan parhaat (1963). Marita Nordberg näytteli kirjailijatar Tiila Akkolaa, jonka henki täytti kanslianeuvos Puntarpään talon salin. Hänen suojattinaan oli yleisnero Johannes Kointähti (Kaarlo Juurela). Akkola muistutti hämmästyttävästi Maila Talviota ja Kointähti V. A. Koskenniemeä. Rafael Koskimies kirjoittaa, että Maan parhaissa Eino Leino pilaili eräiden ajankohtaisten poliittis-kirjallisten ilmiöiden kustannuksella; Tiila Akkolaa hän luonnehtii vouhottelevaksi kirjailijattareksi. Huomiotta on jäänyt, että Leinon näytelmä pilkkaa myös suomalaista näytelmäkirjallisuutta: keskeisinä kiistanaiheina ovat sulhasmiehen harteilta löytyvä vaalea hius ja naisen housuhame!

Yhtenä mieleen jäävimmistä esityksistään Marita Nordberg piti Joonas Kokkosen oopperan Viimeiset kiusaukset (1984, Yle TV 2) tv-esitystä, jonka ohjasivat Sakari Puurunen ja Jussi Tapola. Miespääosassa Paavo Ruotsalaisena oli Jaakko Ryhänen; Marita Nordberg oli hänen toisena vaimonaan (puherooli). Ooppera esitettiin myös Metropolitanissa New Yorkissa.

Liisa Nevalaisen miehelleen Hannes Häyriselle kirjoittamassa komediasarjassa Hanski (1967–73) Marita Nordberg näytteli Virtaskaa, jonka roolin tv-katsojat yhä muistavat. Sarjan ohjaajan Peter Finnilän mukaan Virtaska oli jopa kovempi hahmo kuin äksy Hanski: siivooja määräsi, missä kaappi seisoo. Sikäli Virtaska oli oikeastaan pääosassa.
Marita Nordberg näytteli niin Enni Mustosen kirjoittamassa Vihreän kullan maassa (1988, MTV; ohjaus Markku Onttonen) taloudenhoitaja Tanja Terttiä kuin Ruskalinnan vanhainkotiin sijoittuvassa sarjassa Nitrokabinetissa (1997–98, MTV3, ohjaus Pentti Kotkaniemi) Rosa Behlströmiä.

Marita Nordbergin ensimmäinen elokuvarooli oli ilmeisesti ylioppilas Rumassa Elsassa (1949). Sen jälkeen hänellä oli lukuisia tyttö-, nais- ja rouvarooleja, vielä Millipillerissä (1966) hemaisevan rouvan osa. Maunu Kurkvaaran elokuvassa Rakas.. Marita Nordberg oli Pärren (Pehr-Olof Sirén) vaimo, ”Äitee”, ja Jaakko Pakkasvirran elokuvassa Runoilija ja muusa (1978) Eino Leinon ensimmäisen vaimon Freya Schoultzin äiti. Ruotsissa Marita Nordberg näytteli pääosia elokuvissa Slumrande toner (1978, Lakeuden laulu) ja Kärlekens himmelska helvete (1993).

Vuosina 1973–2004 tuotettiin 19 osaa Uuno Turhapuro -elokuvia, joista lähes kaikissa Marita Nordberg esitti Uuno Turhapuron anoppia Reetta Tuuraa. Hän on naimisissa vuorineuvos (väliin vuoristoneuvos) Tuuran (Tapio Hämäläinen) kanssa. Heidän tyttärensä Elisabeth on aviossa Uunon kanssa. Rouva Tuura koettaa ymmärtää vävyään ja suhdittaa Uunon toilauksista hermoilevaa miestään, jota hän puhuttelee ”isäksi”. Turhapuro-elokuvissa on monia lentäviksi lauseiksi kohonneita repliikkejä. Elokuvassa Uuno Turhapuro Epsanjassa (1985) Elisabeth epäilee, että Uuno on ryöstetty. Äiti toteaa rauhallisesti: ”Ei kai ne ryöstäjätkään nyt ihan idiootteja ole!”

Teatteri oli Marita Nordbergille läheisin, mutta ei häntä haitannut, vaikka ”pienet pojat” muistivat hänet Uuno Turhapuro -elokuvista.

Marita Nordbergille myönnettiin Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen ansiomerkki 1992. Hän kuoli 80-vuotiaana 2009 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
10.12.2017

Kirjallisuutta ja lähteitä

Jukka Annala: Toopelivisio. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos 2006, 44–46.

Rafael Koskimies: ”Eino Leino” teoksessa Matti Kuusi ym. (toim.) Suomen kirjallisuus. Osa 4: Minna Canthista Eino Leinoon. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Otava 1965, 385.

Eino Leino: Maan parhaat. 4-näytöksinen huvinäytelmä (1911). Eino Leinon Kootut teokset VIII. Helsinki: Otava 1927, 87–167.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.

Suomen kansallisfilmografia 8. Helsinki: Edita 1999.

Suomen kansallisfilmografia 9. Helsinki: Edita 2000.

Suomen kansallisfilmografia 10. Helsinki: Edita 2002.

Suomen kansallisfilmografia 11. Helsinki: Edita 2004.

Suomen kansallisfilmografia 12. Helsinki: Edita 2005.

Teatterin maailma 1965. Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 8. Helsinki: Tammi 1965, 116, 293.

Teatterit ja teatterintekijät 2005. Julk. Teatterin tiedotuskeskus. Helsinki: Like 2005, 473.

Marita Nordberg. ”Kyvykäs näyttelijä hymyili roolilleen Turhapurojen anoppina”. Nekrologi (Esa Lilja). Helsingin Sanomat 3.11.2009.

http://ilona.tinfo.fi/esitys_lista.aspx?lang=fi (luettu 12.11.2017).