Veikko Uusimäki

Etunimet: 
Veikko Johannes
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
26.01.1921
Syntymäpaikka: 
Kurikka
Kuolinaika: 
25.05.2008
Kuolinpaikka: 
Helsinki
Palkinnot: 

Pro Finlandia -mitali 1973

Biografia

Näyttelijä, teatteripalvelun päällikkö, teatterineuvos

Veikko Uusimäki näytteli teattereissa 1940-luvulta 1970-luvulle niin klassisissa kuin moderneissa näytelmissä. Yleisradion teatteripalvelun päällikkönä hän oli 1973–87. Elokuvarooleja hänellä oli yli 20, muistetuimmat Kauniin Veeran (1950) Zingali, Tuntemattoman sotilaan (1955) neuvostoliittolainen sotavanki Baranov ja Juhan (1956) Shemeikka.

Veikko Uusimäki syntyi 1921 Kurikassa maanviljelijäperheeseen. Hän opiskeli mm. Wilho Ilmarin kuunteluoppilaana Suomen Teatterikoulussa 1946–47.

Hän oli kiinnitettynä näyttelijäksi Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin 1947–50, Tampereen Teatteriin 1950–59, Turun Kaupunginteatteriin 1959–63, Lahden Kaupunginteatteriin 1963–65 (myös apulaisjohtaja) ja Helsingin Kaupunginteatteriin 1965–73. Yleisradion teatteripalvelun päällikkönä Uusimäki oli 1973–87.

Runsaan neljännesvuosisadan mittaisen teatteriuransa aikana Veikko Uusimäki näytteli sekä klassisissa että uudemmissa näytelmissä. Kotimaisista klassikoista hän näytteli mm. Turkkaa (Teuvo Pakkala: Tukkijoella), Jussia (Artturi Järviluoma: Pohjalaisia) ja Juhania (Hella Wuolijoki: Niskavuoren nuori emäntä).

Ulkomaisissa näytelmissä hänen roolejaan olivat mm. Mitch (Tennessee Williams: Viettelyksen vaunu), Eddie (Arthur Miller: Näköala sillalta) ja Petruchio (William Shakespeare: Kuinka äkäpussi kesytetään).

Runsaan puolen vuosisadan mittaan 1946–98 Veikko Uusimäelle kertyi elokuvaosia yli 20. Syntymäpäivähaastattelussaan hän kertoi, että hänet temmattiin nuorisoseuran kilpailuesityksestä suoraan elokuvanäyttelijäksi. Hänen ensimmäinen, toistaiseksi tunnistamaton elokuvaroolinsa oli Hannu Lemisen ohjauksessa Synnin jäljet (1946).

Veikko Uusimäki esitti usein salskeita ja komeita miehiä. Sotilasrooli hänellä oli elokuvissa Serenaadiluutnatti (1949, luutnantti – ei kuitenkaan serenaadiluutnantti, joksi nimitettiin Henry Theel), Komppanian neropatit (1952, kapteeni), Tuntematon sotilas (1955, Rokan vangiksi ottama neuvostoliittolainen kapteeni) ja Hirtettyjen kettujen metsä (1986, eversti). Tietysti myös Uusimäki näytteli poliisia (Maija löytää sävelen 1950, konstaapeli).

Legendaarisessa elokuvassa Kaunis Veera (1950) Veikko Uusimäen roolina oli Zingali, ”vieras, pitkä ja musta mies”. Ja elokuvassa Juha hän Uhtuan Shemeikkana vei Juhan puolison Marjan. Ensirakastajaroolien lisäksi Uusimäki näytteli myös konnia, elokuvissa Laitakaupungin laulu (1948, ”Lukko-Väiski”) ja Rovaniemen markkinoilla (1951, Vuotuan Ville, Rovaniemen Hanskin apuri). Hänellä oli myös kolme ”kuninkaallista” roolia: elokuvissa Prinsessa Ruusunen (1949, airut) ja Tanssi yli hautojen (1950, keisarin henkivartija) sekä tv-näytelmässä Viisitoista narua rahaa (1969, keisarin käskynhaltija).

Veikko Uusimäki näytteli myös kahdessa ”yya-elokuvassa”: Luottamuksessa (1976) hän oli pitkä mies junassa, mutta Palmu-sarjan neljännessä elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu hänellä oli keskeinen rooli idänkauppaa harjoittavana vuorineuvos Suur-Takalana. Vodkaa-elokuvassa esiintyy muuten myös Baranov-niminen henkilö (Yrjö Paulo), nyt Neuvostoliiton ulkomaankauppaministerinä. Elokuvaurastaan Veikko Uusimäki sanoi: ”Olin maalaispoika tähtien joukossa.”

Aina 1960-luvun alusta 1990-luvulle Veikko Uusimäki esiintyi myös Suomen Television (Yleisradio) ja Mainos-TV:n (MTV) näytelmissä ja elokuvissa, joita kertyi yli 30 eli enemmän kuin teatterielokuvia. Hänen tv-näytelmiään ja -elokuviaan ovat mm. Kesäyön unelma (1962, Ateenan herttua Theseus), Papin perhe (1962, pastori Valtari), Oikeusjuttu (1969, tuomari), Katsokaa tuomaria (1969, lautamies) ja Mummoni ja Mannerheim (1971, Laurila).

Veikko Uusimäki sai Pro Finlandia mitalin 1973; teatterineuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin 1981. Hän kuoli 87-vuotiaana 2008 Helsingissä.

Veikko Uusimäen tytär Inari (s. 1953) on työskennellyt Yleisradiossa toimittajana ja tuottajana. Poika Isko (s. 1955) on toiminut kuvaajana, editoijana, koostajana ja monikameraohjaajana tv-kanava Nelosen n. 150-osaisessa makasiiniohjelmassa Oppia ikä kaikki (OppiaIkäKaikki, 1997). Veikko Laihasen tuottamassa kaupunkielokuvassa Helsingin muuttuvat kasvot (3. osa, 2001) Isko Uusimäki oli kuvaajana, kuvaeditoijana ja ohjaajana.

Isko Uusimäki on muistellut, että isän roolihahmot eivät tulleet kotiin saakka, vaan tämä jätti ne työpaikalle lukuun ottamatta vuorosanaharjoituksia, joita kotiväki sai kuunnella eri versioina. Veikko Uusimäellä oli tapana tulla suoraan näytäntöjen jälkeen kotiin eikä mennä kapakkaan ”nollaamaan” illan esitystä.

Kalevi Koukkunen
2.2.2015

Kirjallisuutta ja lähteitä

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.

Suomen kansallisfilmografia 8. Helsinki: Edita 1999.

Suomen kansallisfilmografia 10. Helsinki: Edita 2002.

Suomen kansallisfilmografia 11. Helsinki: Edita 2004.

Suomen kansallisfilmografia 12. Helsinki: Edita 2005.

Teatterin maailma 1965. Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 8. Helsinki: Tammi 1965, 395.

Suomen teatterit ja teatterintekijät [1974]. Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Toimituskunta: Timo Martin ym. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28. Helsinki: Tammi 1974, 509.

Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983. Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Toim. Ilona Tainio. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu. Helsinki: Tammi 1983, 457.

Veikko Uusimäen pojan Isko Uusimäen (8.12.2014) sähköpostiviesti, Kalevi Koukkunen.

Veikko Uusimäki. Nekrologi (Anelma Laurila). Helsingin Sanomat 25.5.2008.

Veikko Uusimäki. 70-vuotispäivähaastattelu. Uusi Suomi 26.1.1991.