Olle Åkerblom

Etunimet: 
Olof
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
20.01.1924
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
16.04.2008
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Elokuvamies

Olle Åkerblom toimi vuodesta 1947 elokuva-alalla mm. studiopäällikkönä sekä itsenäisenä lyhyt- ja mainoselokuvatuottajana 1970-luvun alkuvuosiin saakka.

Olle (Olof) Åkerblom sai jatkosodan aikana puolustusvoimissa lentäjäkoulutuksen. Sodan jälkeen hän toimi Valentin Vaalan 1947 Suomi-Filmi Oy:lle ohjaamassa Lapin-aiheisessa elokuvassa Maaret - tunturien tyttö kamera-apulaisena ja myös esitti elokuvassa hiihdonopettajaa. Kesällä 1952 Åkerblom oli yksi Helsingin olympialaisten virallisten kisaelokuvien kuvaajista.

Vuonna 1953 Olle Åkerblom oli B-kuvaajana Veikko Itkosen tuottamassa ja ohjaamassa elokuvassa Maailman kaunein tyttö ja vuosina 1954-56 studiopäällikkönä Itkosen tuotantoyhtiössä. Yhtiön elokuvissa hänellä oli myös pari pientä avustajaroolia.

Olle Åkerblomin ensimmäiset omat lyhytelokuvat olivat maaliskuussa 1953 tarkastutettu Hiihtäen kolmessa valtakunnassa ja kaksi vuotta myöhemmin valmistunut Käsityötaitoa. Oman uutiskatsaussarjansa Viikon varrelta tekemisen Åkerblom aloitti elokuussa 1956. Sarjaa valmistui kaikkiaan 83 osaa, viimeinen joulukuussa 1959.

1960-luvun puolella Olle Åkerblom jatkoi tilauslyhytelokuvien ja mainospalojen valmistajana. Hänen viimeiset televisiomainoksensa ovat peräisin vuodelta 1972. Vuosilta 1953-72 Åkerblomilta on luetteloitu kaikkiaan 144 lyhytelokuvaa sekä 103 mainoselokuvaa.

Kari Uusitalo
1.3.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Suomen kansallisfilmografia 4-5. Helsinki: Valtion painatuskeskus, VAPK-Kustannus 1989-1992.

Kari Uusitalo: Hei, rillumarei!, Helsinki: SES 1978.

Kari Uusitalo: Suomen Hollywood on kuollut. Helsinki: SES 1981.

Kari Uusitalo: Umpikuja. Helsinki: SES 1984.