Kai Lappalainen

Etunimet: 
Kai Uolevi
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
10.11.1924
Syntymäpaikka: 
Oulu
Kuolinaika: 
19.05.1978
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Lavastaja, näyttelijä, teatteriohjaaja

Kai Lappalaisen taiteilijanura osittui kolmia: hän lavasti, näytteli ja ohjasi. Hän lavasti näytelmiä ja elokuvia sekä vielä näyttelikin teatterissa ja elokuvissa. Hän työskenteli 1940–60-luvulla monissa teattereissa, erityisesti Ylioppilasteatterissa ja Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterissa, mutta myös vieraili poikkeuksellisen monissa muissa teattereissa. Hän lavasti parikymmentä elokuvaa (mm. Jokin ihmisessä, 1956) ja näytteli kymmenkunnassa (mm. Me tulemme taas, 1953).

Kai Lappalainen syntyi 1924 Oulussa rakennusmestariperheeseen. Hän opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa 1948–51, joka valmisti koristetaiteilijoita ja kuvaamataidonopettajia. Hän opiskeli myös Helsingin yliopistossa mm. piirustuslaitoksessa.

Ylioppilasteatteriin Kai Lappalainen tuli kertomansa mukaan ”pystystä metsästä”; teatterin jäsen hän oli 1946–65. Hän oli teatterissa lavastajana, näyttelijänä, ohjaajana ja johtokunnan jäsenenä. Samaan aikaan Lappalainen oli kiinnitettynä lavastajaksi Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin 1951–58, vapaana lavastajana ja ohjaajana hän oli vuodesta 1958.

Kai Lappalainen lavasti kotimaisista klassikoista mm. Teuvo Pakkalan Kauppaneuvoksen härän, Aleksis Kiven Olviretken Schleusingenissa ja Gustaf von Numersin Elinan surman. Ulkomaisia olivat mm. John Patrickin Elokuun teehuone ja Irving Berlinin musikaali Annie mestariampuja. Sen myötä musikaali tuli ”yhdellä rysäyksellä” Helsinkiin 1957 (Koski). Lappalaisen musikaalilavastus sai loistokkuudestaan tunnustusta.

Ylioppilasteatterin kesäteatteri oli Seurasaaressa, missä Kai Lappalainen ohjasi 1962 Ludvig Holbergin Erasmus Montanus -näytelmän historiallisesti kiinnostavan varhaisen suomennoksen Anttonius Putronius eli Aatto Puuronen (1846). Sitä olivat ylioppilaat esittäneet jo 1859 ylioppilastalon hyväksi. Näytelmään musiikin sävelsi Kalevi Hartti.

Ylioppilasteatterissa Lappalainen ohjasi ja lavasti Mestari Patelin -näytelmän ja esitti siinä myös nimiosan asianajajana. 1400-luvulta peräisin olevassa tuntemattoman kirjailijan ilveilyssä päähenkilönä on huijariasianajaja Patelin. Näytelmä on myös sillä tavoin historiallinen, että siitä esitettiin Ylioppilasteatterin voimin Suomen Televisiossa 1960 Sirppa Sivori-Aspin tv-sovitus (lavastus Jorma Lindforsin).

Vielä historiallisempaa on se, että Suomen Televisio tuotti näytelmästä 1963 Opetustelevisiossa esitetyn kolmiosaisen uuden version Mestari Patelin eli sukkela asianajaja. Sen ohjasi Kai Lappalainen (tv-ohjaajat Antero Nurminen ja Pentti Riuttu, lavastaja Aimo Pöyhönen). Nimiosassa kummassakin tv-näytelmässä oli Kai Lappalainen, mutta muuten eri näyttelijät, jälkimmäisessä mm. Jaakko Pakkasvirta.

Suomen Televisioon Kai Lappalainen lavasti yhden suomalaisen tv-teatterihistorian ikimuistoisimman näytelmän, islantilaisen David Stéfanssonin Kultaisen portin (1961), näytelmän, jossa oli mukana parikymmentä eturivin teatterinäyttelijää, mm. Jussi Jurkka piruna.

Lavastajana Kai Lappalainen vieraili poikkeuksellisen monessa teatterissa: Suomen Kansallisteatterissa, Tampereen Teatterissa, Intimiteatterissa, Jyväskylän Huoneteatterissa ja Varkauden Teatterissa sekä Suomen Kansallisoopperassa.

Vuodesta 1949 Kai Lappalainen näytteli yli kymmenessä elokuvassa sivuosia – usein jollain tavoin omalaatuisia henkilöitä. Hänen ensimmäinen roolinsa oli ”2. huutelija tivoliyleisössä” elokuvassa Isäntä soittaa hanuria (1949). Yksi isoimmista sivurooleista Lappalaisella oli tukkilaiselokuvassa Me tulemme taas (1953), jossa hän kaupunkilaistuneena lättähattuna Eugen Karkelana joutuu hakaukseen maalaisnuorten kanssa. Pekka Kaarninen on väitöskirjassaan (2013) analysoinut Eugenin hahmoa ja käyttäytymistä.

Lajityyppinsä klassikossa Hei, rillumarei! (1954) Kai Lappalainen esitti itsetietoista taidearvostelijaa Kehulaa. Kulttuurin irviminen henkilöityy kullankaivaja Severi Suhosen (Esa Pakarinen) ja Kehulan naljailuun ja Severin häiriköintiin konsertissa ja teatterissa. Kehula mainitsee olevansa myös dramaturgi, mihin Severi tokaisee: ”Ooppahan vaikka tupajumi!”

Elokuvassa Jokin ihmisessä (1956) Lappalainen esitti päähenkilön Osmin (Anneli Sauli) veljeä, jota Osmiin ihastunut Kauko (Jussi Jurkka) vastentahtoisesti tapailee taka-ajatuksin. Risto Jarvan, Jaakko Pakkasvirran ja Spede Pasasen ohjaamassa X-Paronissa (1964) Kai Lappalainen esitti Kallen (Pasanen) muistinmenetystä diagnosoivaa omituista lääkäriä.

Kai Lappalainen lavasti vuodesta 1951 parikymmentä elokuvaa, mm. juonenkehitykseltään kolmiosaisen, mutta silti yhtenäisen Kolmiapilan (1953) ja Mika Waltarin psykososiaalisen tragedian Jokin ihmisessä (1956). Jälkimmäisessä kiinnittää edelleen huomiota lavastaja Kai Lappalaisen ja kuvaaja Esko Nevalaisen harvinaislaatuinen yhteistyö, jonka tuloksena on elokuvan kerrontaa tukeva ekspressionistinen ilmaisu.

Lappalaisen lavastamia sotilasfarsseja ovat Sankarialokas (1955), Tyttö lähtee kasarmiin (1956) ja Vääpelin kauhu (1957); hän lavasti myös sota-aiheisen Rintamalotan (1956).

Kai Lappalainen luonnehti itse tavoitteitaan Ylioppilasteatterissa: ”Minun linjakseni riitti yritys saada – lavastajana ja ohjaajana – YT:n pieniin, ahtaisiin ja epäkäytännöllisiin tiloihin mahtumaan tavaraa mahdollisimman paljon ja kuitenkin esityksissä saada tila avartumaan mahdollisimman paljon.” Näkemystään hän toteutti myös monissa elokuvalavastuksissa, jotka ovat dekoratiivisen runsasesineisiä, sellaisia kuin elokuvissa Kolmiapila ja 2 hauskaa vekkulia (1953).

Kai Lappalainen oli 1953–60 naimisissa näyttelijä Marjatta Kallion (1924–2003) kanssa. Hän kuoli 53-vuotiaana 1978 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
30.5.2016

Kirjallisuutta ja lähteitä

Anonyymi: Mestari Patelin. Suomentanut O. Manninen. Klassillinen sarja n:o 3. Porvoo: WSOY 1937.

Pekka Kaarninen: ”Tukkijätkät ja moterni”. Tukkilaisuus, metsätyö ja metsäteollisuus suomalaisissa näytelmäelokuvissa. Väitöskirja (Turun yliopisto). Tampere: Pekka Kaarninen 2013, 183–184.

Timo Kallinen ym. (toim.): Ylioppilasteatteri 1926–1976. Helsinki: Ylioppilasteatteri 1976, 46, 48–49.

Pirkko Koski: Kansan teatteri II. Helsingin Kansanteatteri. Helsinki: Helsingin teatterisäätiö 1987, 357–358.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.