Tapio Ilomäki

Etunimet: 
Juha Tapio
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
21.04.1904
Syntymäpaikka: 
Koski (Hl)
Kuolinaika: 
25.07.1955
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Säveltäjä, leikkaaja, ohjaaja

Tapio ilomäki oli yksi Suomen varhaisimmista elokuvasäveltäjistä vuodesta 1931. Hän toimi myös elokuvaleikkaajana vuodesta 1936 sekä ohjasi yhden seikkailuelokuvan 1937.

Juho Tapio Ilomäki oli yksi ensimmäisistä elokuvasäveltäjistämme, kun äänielokuvan kausi Suomessa alkoi vuonna 1931. Yhdessä Sven Lundevallin kanssa hän sävelsi musiikin ensimmäiseen suomalaiseen 100-%:seen äänielokuvaan, turkulaisen Lahyn-Filmin tuottamaan ja Yrjö Nybergin (Norran) ohjaamaan elokuvaan Sano se suomeksi (1931). Samana vuonna hän sävelsi ja sovitti musiikin myös Valentin Vaalan ohjaamaan elokuvaan Laveata tietä ja Erkki Karun ensimmäiseen äänielokuvaan Tukkipojan morsian. Vuosina 1933-34 Ilomäki sävelsi musiikin suomalais-ruotsalaisiin yhteistuotantoelokuviin Hiljaisuuden talo / Tystnadens hus ja Vale-Greta / Falska Greta. Elokuvia, joihin Ilomäki sävelsi musiikin myöhemmin 1930-luvulla, olivat mm. Jäger-Filmin tuottamat Tukkijoella (1937), Elinan surma (1938) ja Isoviha (1939).

Vuosina 1943-44 Ilomäki sävelsi musiikin seitsemään SF-elokuvaan, näiden joukossa kaksi Suomisen perhe -elokuvaa. Vuosina 1944-50 hän sävelsi musiikin yhdeksään Fenno-Filmin tuottamaan elokuvaan - näitä olivat mm. Houkutuslintu (1946), Pikajuna pohjoiseen (1947) ja Hallin Janne (1950). Vuodesta 1951 alkaen Ilomäki oli lähinnä Fennada-Filmin elokuvien säveltäjä: mm. Tukkijoella (1951), Noita palaa elämään (1952) ja Putkinotko (1954).

Vuosina 1936-52 Tapio Ilomäki toimi myös leikkaajana yhdeksässä elokuvassa. Ensimmäinen oli Jäger-Filmin Seikkailu jalkamatkalla (1936); myöhemmin tulivat mm. Simo Hurtta (1940), Houkutuslintu (1946), Pikajuna pohjoiseen (1947) ja Vain kaksi tuntia (1949). Ilomäen ainoaksi ohjaustyöksi jäi Jäger-Filmin 1937 tuottama seikkailuelokuva Mies Marseillesta. Fenno-Filmin elokuvassa Läpi usvan (1948) hän toimi ohjaaja Roland af Hällströmin apulaisena.

Tapio Ilomäki sävelsi ja/tai sovitti musiikin kaikkiaan 40 elokuvaan. Viimeiseksi jäi sotilasfarssi Sankarialokas. Sen ensi-ilta oli 29.7.1955 - Ilomäki oli kuollut neljä päivää aikaisemmin.

Kari Uusitalo
13.3.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Mitä Missä Milloin Elokuvakirja. Helsinki: Otava 1972, 482-483.

Suomen kansallisfilmografia 1-5. Helsinki: Edita ym. 1989-1996.