Olavi Virta

Etunimet: 
Oskari Olavi
Muut nimet: 
Oskari Olavi Ilmen (entinen nimi vuoteen 1926)
Kaarto Vasa (salanimi)
Paul Ilmen (salanimi)
Matti Lehto (salanimi)
Pauli Ström (salanimi)
Syntymäaika: 
27.02.1915
Syntymäpaikka: 
Sysmä
Kuolinaika: 
14.07.1972
Kuolinpaikka: 
Tampere

Biografia

Laulaja, säveltäjä, sanoittaja, Levytukku Oy:n tuotantopäällikkö; näyttelijä

Olavi Virta oli 1950-luvulla yksi Suomen suosituimmista ja arvostetuimmista iskelmälaulajista, joka levytti yli 600 laulua, eräitä useampaankin kertaan. Hän näytteli parissakymmenessä elokuvassa. Lähes aina rooliin liittyi lauluosuuksia, tavallisimmin joitakin suosikki-iskelmiä tai elokuvaan räätälöityjä lauluja. Hänen hienoimpia elokuvaiskelmiään ovat Sua rakastan ain, Mi kauneinta maailmassa, Älä unohda hymyä ja Täysikuu. Hänen tavattoman laajasta tuotannostaan muuten tunnetuimpia lauluja ovat Kun ilta ehtii, Siks oon mä suruinen, Tähti ja meripoika, Sä et kyyneltä nää, Tulisuudelma, Itämaista rakkautta, Hopeinen kuu ja Aamu Airistolla.

Olavi Virta syntyi helmikuussa 1915 Sysmässä suutarin perheeseen. Sysmästä perhe muutti huhtikuussa 1915 Helsinkiin, syksyllä 1916 takaisin Sysmään ja 1919 takaisin Helsinkiin. Musikaalisen suvun vesa aloitti pianotunnit kahdeksanvuotiaana, myöhemmin viulutunnit. 13-vuotiaana Olavi meni sähkömiesoppiin Pitäjänmäelle sähköteollisuusyhtiö Strömbergille, jossa oli työssä moneen otteeseen. Hän liittyi Sörnäisten seurakunnan nuoriso-orkesteriin, 1933 Dallapén oppilasorkesteriin ja pääsi myös Dallapé-opistoon. Syksyllä 1937 Olavi Virta kiinnitettiin Rainbow-orkesterin laulusolistiksi, mistä alkoi hänen ammattilaisuransa. Ensimmäiset, marraskuussa 1938 levytetyt laulunsa Virta sai julkisuuteen alkuvuodesta 1939.

Yö kerran unhoa annoit

Ensimmäisen kerran Olavi Virta esiintyi elokuvassa 1939. Hän esitti Suomi-Filmin Rikas tyttö -elokuvan ravintolakohtauksessa veikistelevän laulun No, no, jonka oli säveltänyt Harry Bergström ja sanoittanut Ela eli Eine Laine: ”Taas kun hämärtää, / kun syömessäin jo värähtää – –.” Laulu on julkaistu uudelleen 2010 Suomalainen elokuvamusiikki -levysarjassa.

Pari kuukautta myöhemmin ja pari viikkoa ennen talvisotaa sai ensi-iltansa niin ikään Suomi-Filmin tuottama, Turo Karton ohjaama kymmenminuuttinen Iskelmäparaati, jossa Olavi Virta esitti tangon Se lempi. Laulu (alun perin nimellä Päin onnen rantaa) oli Risto Orkon ohjaamasta elokuvasta Markan tähden (1938).

Vuonna 1941 Olavi Virta – Suomen Filmiteollisuuden (SF) legendaarisen filmikoulun oppilaana – pääsi pieniin kreditoimattomiin tehtäviin kolmessa yhtiön elokuvassa: mies väentuvassa Kulkurin valssissa, mies oopperan katsomossa elokuvassa Jos oisi valtaa… ja mies tivolissa Poikamiespapassa. Filmikoulu toimi vuodesta 1938 aina 40-luvun alkuvuosiin. Tietoa ei ole, missä määrin Olavi Virta olisi ehtinyt osallistua opetukseen. Oskari Ruuskan selvityksessä ei oppilasluetelmassa ole Virran nimeä.

Hannes Häyrisen bravuurielokuvassa Nuoria ihmisiä (1943) Olavi Virralla oli sivurooli Klausina; hän esittää uimarannalla Martti Similän säveltämän ja Mika Waltarin sanoittaman kaihoisan Laulun nuoruudelle: ”Kelle laulaisin mä kelle? / Laulan laulun nuoruudelle.” Laulu on julkaistu uudelleen 2012 Suomalainen elokuvamusiikki -levysarjassa.

Elokuva Kalle Aaltosen morsian oli lähes suora siirto Punaisen Myllyn samannimisestä revyystä. Sen ”kaudenlopettajaisensi-ilta” oli ollut 3.6.1948 ja elokuvan oli 8.10.1948, nelisen kuukautta myöhemmin. Revyyssä Olavi Virta oli esittänyt aliperämies Kalle Aaltosta, elokuvassa hän oli merimies Virta. Nimiosaan kiinnitettiin Rolf Labbart ilmeisestikin sen vuoksi, että hän oli kaitakasvoisempi, pidempi, solakampi ja seitsemisen vuotta nuorempi kuin Olavi Virta.

Elokuvassa Olavi Virralla on useita lauluosuuksia. Hän esittää jo 1942 säveltämänsä ja sanoittamansa valssin Yö kerran unhoa annoit – laivan yläkannella, tosin niin, että ¾ laulusta kuuluu hiljaisesti muiden kohtausten taustalla ja säe ”Minä näen jälleen katseesi tuon armahan” kertookin Kalle Aaltosen ja Kaarina Hallermaan (Hillevi Lagerstam) suhteesta. Laulu on julkaistu uudelleen 2013 Suomalainen elokuvamusiikki -levysarjassa.

Olavi Virta esittää myös ensimmäisen säkeistön elokuvan nimijenkasta Kalle Aaltonen. Siihen liittyy pari erikoisuutta. Ensiksikin Virta laulaa vain ensimmäisen säkeistön, jolloin pois jää toinen ja nykykatsannossa kyseenalaisen rehvasteleva kolmas säkeistö: ”Kai kapallinen pieniä Aaltosia / on satamissa siellä ja tääll’. – – He puhuu kyllä intiaa, irlantia / mutta suomi on pappansa kiel’.” Jostain syystä muuten ahkera levyttäjä Olavi Virta ei levyttänyt Kalle Aaltosta. Olavi Virran poika Pauli Virta on julkaissut isänsä ”sävelmiä suomalaisista elokuvista vuosilta 1939–1960”, myös Kalle Aaltosen. Laulun tunnetuin levytys on Tapio Rautavaaran rempseä versio (1959).

Kalle Aaltosen morsian sai revyynä huomattavasti paremmat arvostelut kuin elokuvana. Paula Talaskivi kirjoitti revyystä Helsingin Sanomissa: ”Itsensä Kalle Aaltosen melkoisen epäkiitolliseen rooliin Olavi Virta puolestaan oli löytänyt aivan oikean linjan korostaessaan tämän hilpeän luontoisen tyttöjen mielitietyn ’parhainta minää’ rehtinä ja luotettavana kunnon miehenä ja samalla keventäessään kuvaa koko ajan pienellä huumorinvälkkeellä niin ilmeissä kuin miellyttävässä laulussakin.”

Elokuvassa Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta (1950) Olavi Virta oli laivamies, joka ammattilaisena lauloi itse omat osuutensa. Muut laivamiehet olivat Kalle Viherpuu, Hannes Häyrinen, Uuno Laakso ja Väinö Luutonen, joiden osuudet lauloivat Teijo Joutsela, Auvo Nuotio ja Kauko Käyhkö, Olavi Virta mahdollisesti Luutosen osuuden.

Kauniin Veeran inspiroimana syntyi lauluyhtye Kipparikvartetti vuonna 1951. Yhtyeen perustaja kapellimestari Harry Bergström (1910–89) johti sitä vuoteen 1955, jolloin hänen tilalleen tuli kapellimestari George de Godzinsky (1914–94). Olavi Virta oli kvartetissa vuoteen 1953, jolloin hänen tilalleen tuli Eero Väre.

Sua rakastan ain

Olavi Virta oli jälleen laulusolistina ravintolakohtauksessa elokuvassa Vihaan sinua – rakas (1951). Esa Karnala (Edvin Laine) tanssii sydänkäpysensä Kirsti Lumion (Leena Häkinen) kanssa. Aidossa ravintolaympäristössä, Helsingissä Klaus Kurjessa kuvatussa tanssikohtauksessa Olavi Virta laulaa Heikki Aaltoilan säveltämän rumbamaisen beguinen Sua rakastan ain. Kohtauksessa on eroottista väreilyä, samaan tapaan kuin elokuvassa Kultainen kynttilänjalka (1946) Markus Hormin (Edvin Laine) ja Ernan (Mirjami Kuosmanen) kiihkeässä kylpyhuone-episodissa.

Olavi Virta oli elementissään esiintyessään yleisölle – ja elokuvakameralle. Sua rakastan ain -laulua tulkitessaan Virta flirttailee kameralle. Hän naurahtelee, katsookin kameraan ja myös nuotteihin: ”Sua rakastan aamuin, / sua rakastan öin, / sua rakastan illoin, / päivän toimin ja töin.”

Laulun on mahdollisesti sanoittanut sen säveltäjä Heikki Aaltoila. Hän on tiettävästi sanoittanut vain kaksi laulua; tunnetuin on Akselin ja Elinan häävalssi elokuvasta Akseli ja Elina (1970). Hänen toinen sanoituksensa on Alla kaupungin kattojen elokuvasta Kirkastuva sävel (1946).

Sanoittajaksi voisi olettaa myös näytelmän kirjoittajaa Ensio Rislakkia, jolla on tilillään kymmenkunta laulunsanoitusta, suurin osa kylläkin Jorma Panulan sävellyksiin. Mutta Rislakki sanoitti myös laulun Kahdenlainen suudelma, jonka sävelsi Toivo Palmroth ja levytti Matti Jurva jo 1930. Palmroth oli myös säveltänyt Ensio Rislakin kirjoittaman operetin Miranoco, joka sai suuren suosion Helsingin Työväen Teatterissa marraskuussa 1928. Olavi Virta -diskografiassaan (2000) Harri Hirvi on merkinnyt Sua rakastan ain -laulun säveltäjän ja sanoittajan tuntemattomiksi.

Elokuvatuottaja T. J. Särkkä oli sisäistänyt vanhan periaatteen, että silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Niinpä hän tuotti elokuvan Tervetuloa aamukahville eli Tottako toinenkin puoli (ensi-ilta toukokuussa 1952). Tässä Eddie Stenbergin ohjauksessa suomalaiset saivat ensimmäisen kerran nähdä Kipparikvartetin, joka esitti laulut Saimaan valssi / Prinsessa Armaada ja Tukkipoika porskuttaapi. Ja lisää oli tulossa: Särkkä halusi vastata kansan odotuksiin ja tuotti Ville Salmisen ohjattavaksi antamansa nimikkoelokuvan Kipparikvartetti (ensi-ilta syyskuussa 1952). Salminen oli jo ohjannut Kauniin Veeran.

Vaikka Olavi Virta (roolinimenään Olli Joki) muiden kippareiden keralla lauloi elokuvassa puolentoistakymmentä kappaletta, ohjelmatoimistohauskutus jäi väkinäiseksi. Sille ei yleisökään lämmennyt, mitä Särkkä hämmästeli ja luopui suunnittelemastaan jatko-osasta. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin on nähty, että Kipparikvartetti onkin huikea, tyylipuhdas esimerkki camp-huumorista.

Elokuvaan tallentui kaksi helmeä: Olavi Virran esittämä Harry Bergströmin säveltämä ja sanoittamakin Gardel-henkinen tango Mi kauneinta maailmassa: ”Mi kauneinta maailmassa on, / sen Amor meille suo / ja suloisen hän onnen tuo.” Elokuvassa laulun alkuperäisiä sanoja on hieman modifioitu. Levytetyssä alkuperäisessä versiossa on poikkeuksellisen pitkä, 75 sekunnin instrumentaalijohdanto.

Toiseksi musiikin historiaa ikuistui myös ravintolan keittiöjaksoon, ”tiskimusikaaliin”, jossa Olavi Virran työtovereina häärivät ajan tunnetut oopperalaulajat Aino Rounioja, Maiju Kuusoja ja Liisa Rope kylmäkköinä, Aino Angerkoski keittäjänä ja Maininki Sippola-Vilska viinikassana. Pentti Valkealan ilmava kuvaus ihastuttaa musikaalisuudellaan.

Voi 1 päivä olla 100 vuotta

Olavi Virta esiintyi kolmessa Pekka Puupää -elokuvassa: Pekka Puupää kesälaitumilla (1953), Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1955) ja Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955). Vaikka tietysti Pekka ja Pätkä olivat pääkaksikko, kuuluisa laulaja Olavi Virta toi lisänostetta elokuviin. Enemmän tai vähemmän väkinäisesti juonitetuissa Pekka ja Pätkä -elokuvissa on pääparin kohellusten lomassa lauluin höystettyjä lemmenkohtauksia.

Pekka Puupää kesälaitumilla -elokuvassa väärinkäsitys-, lomailu-, täysihoitola- ja kiinteistönvälitysaiheet kehkeytyvät kykyjenetsinnäksi. Elokuvassa Kalevi Vaski (Olavi Virta) esittää levytuottajan tyttärelle Eeva Riu’ulle (Ruth Johansson) jokirannassa ja sillalla laulun Sinun silmiesi tähden. Laulun Älä unohda hymyä Kalevi esittää niin ikään Eevalle veneessä romanttisesti soudellen ja kitaralla säestäen: ”Hymyyn luota, se lääke on parhain, / sitä tehdä et voi liian varhain!” Eevan isä, johtaja Riuku (Veikko Linna) osoittautuukin levytuottajaksi. Uusia laulajakykyjä etsiessään Riuku kuulee magnetofonista Kalevi Vasken esittämän laulun Älä unohda hymyä ja kiinnittää siltä istumalta tämän Sävelveikot-yhtiöönsä.

Elokuvassa Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä ”pääpäähenkilöitä” ovat Pekka, Pätkä, Justiina ja lumimies. ”Sivupäähenkilöitä” ovat Timo Vaski (Olavi Virta), Katriina Sirkkunen (Anneli Sauli), Irmeli Laavu (Tuija Halonen) ja Riku Sundman (Åke Lindman). Timo ja Katriina matkustavat Lappiin laskettelemaan, samoin Pekka, Pätkä ja Justiina. Timolla on clarkgablemaiset viikset, jotka hän tarinan edetessä ajaa pois. Salaperäisen lumimiehen jäljittämisessä on oma jännityksensä ja Timon, Katriinan, Irmelin ja Rikun lemmensuhteissa oma jännitteensä. Yhtä kaikki Justiinakin laskettelee tuntureilla! Olavi Virta laulaa Katriinalle kaksi laulua: Kilpisjärven-junassa ”Vaan kun kanssa armaan tietään taivaltaa – –” ja perille päästyä tunturimajassa Sokeripalan: ”Oi, jos oisit kultaseni kissanpentu vain, / illoin saisit unen päästä kiinni polvellain.”

Elokuvassa Pekka ja Pätkä puistotäteinä pääaiheena on lapsen (Risto Jussila) ja merillä olleen isän (Olavi Virta) ero ja yllättävä kohtaaminen. Isä oli laulanut pikkupojalleen laulua Orvon osa ja laulaa sen myös iltamatilaisuudessa: ”On orvon onni mieron tie / ja varjo polku vaan.” Laulusta poika tunnistaa isänsä.

Puistotädit-elokuvan jälkeen tehtiin vielä kahdeksan Pekka ja Pätkä -elokuvaa. Niissä Olavi Virta ei enää esiintynyt. Ehkäpä hän katsoi, että moiset elokuvat eivät lisäisi hänen laulajansuosiotaan tai vaikuttaisivat jopa negatiivisesti hänen uraansa. Ehkä ei myöskään ollut hänelle sopivia osia.

Jos Olavi Virta olisi kuitenkin näytellyt ensimmäisessä Pekka Puupää -elokuvassa – nimeltäänkin vain Pekka Puupää (1953) – hän olisi saanut esittääkseen laulun Voi 1 päivä olla 100 vuotta. Herkässä kohtalonomaisuudessaan laulu on Toivo Kärjen ja Reino Helismaan hienoimpia yhteistöitä: ”Hetki tulee kerran, / jolloin luonnon laki jää. / Kerran päivä koittaa, / jota ei voi selittää.” Elokuvassa Tapio Rautavaara (taksinkuljettaja Erkki Saarikivi) laulaa kaksi ensimmäistä säkeistöä Tuija Haloselle (Ritva Ranta). Elokuvan valmistumisaikoihin laulun levytti Olavi Virta omintakeisesti fraseeraten. Sävellyksestä kuultaa toivokärkimäinen melodisuus.

Tuottaja T. J. Särkkä kiinnitti Olavi Virran jälleen mielitähtensä Anneli Saulin vastanäyttelijäksi elokuvaan Minä soitan sinulle.. illalla… (1954). Tässä elokuvassa on kysymyksessä puhelimella soittaminen, ei pianolla soittaminen niin kuin elokuvassa Soita minulle, Helena! (1948). Olavi Virta on liikemies Risto Järviö ja Anneli Sauli tehtaantyttö Seija Vaara. Risto on perheyrityksen saamaton vanhapoikatoimitusjohtaja, jota äiti Agnes Järviö (Siiri Angerkoski) ankarasti komentaa suvun perinteisiin vedoten. Vaikka Virta ei ollutkaan mukavuusalueellaan, hänen osasuorituksensa on hyvin sympaattinen. Tuntuu siltä kuin hän pyytäisi katsojilta apua. Mutta tässäkin elokuvassa on toki happy end. Elokuvan nimisävelmä on muodossa Minä soitan sulle illalla, jossa sananmuoto ”sulle” osoittaa tehtaantytön puhekielisyyttä tai runollisuutta.

Sydänkäpyseni olet aurinkoinen mulle

Samana vuonna 1954 Olavi Virta joutui tukkilaiseksi elokuvaan Kaksi vanhaa tukkijätkää. Toinen jätkä oli vuorineuvos Daniel Saarinen (Ossi Elstelä; hän myös ohjasi elokuvan). Lääkärin suosituksesta vuorineuvos lähtee terveyslomalle metsätöihin. Yllättäen kämppäemännän sijaisena on vuorineuvoksen oma tytär Liisa (jälleen Anneli Sauli), johon etumies Kari Honka (Virta) ihastuu. Kari laulaa Liisalle laulun Sydänkäpyseni, jossa Reino Helismaan planetaarinen sanoitus rinnastaa Liisan Aurinkoon ja Kuuhun: ”Sydänkäpyseni olet aurinkoinen mulle.” Taivaankappaleita on tietysti aina käytetty laululyriikassa rakkauden symboleina. Yksi tunnetuimmista lauluista on Bart Howardin sanoittama ja säveltämä Fly Me to the Moon (1954).

Onpa tukkilaiselokuvaan saatu mahdutetuksi myös Olavi Virran laulama ja Anneli Saulin urkuharmonilla säestämä laulu Mummon kaappikello, ”joka raksuttaa mennyttä aikaa”. Mummo nukahtaa muistoissaan keinutuoliinsa, ei sentään kuole niin kuin Niskavuoren vanhaemäntä elokuvassa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946). Laulu tuli tunnetuksi Matti Louhivuoren 1954 levyttämänä, Olavi Virta ei sitä jostain syystä levyttänyt. Sekä Sydänkäpyseni että Mummon kaappikello saatiin kuultaville Olavi Virran elokuvalauluina Pauli Virran julkaisemassa cd-levyssä 1991.

Suomessa tuotettiin 1950–60-luvun vaihteessa lukuisia iskelmäelokuvia. Kevyesti juonitetuissa elokuvissa pääosassa olivat ajan iskelmätähdet kavalkadina suosikkilauluineen. Suuressa sävelparaatissa (1959) Olavi Virta oli pantu esittämään hänelle täysin sopimaton Lannevannelaulu. Toista maata oli Iskelmäkaruselli pyörii -elokuva (1960), jossa Virta sai esittääkseen Usko Kempin kaihoisan laulun Lennä mun lempeni laulu. Elokuvassa Tähtisumua (1961) Olavi Virran osuutena oli vain toistokatkelma SF-elokuvasta Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta. Onkin usein sanottu, että Olavi Virran elokuvaura alkoi 1939 Iskelmäparaatista ja päättyi 1960 Iskelmäkaruselliin. Elokuvissa Virta lauloi myös eräiden muiden näyttelijöiden lauluosuuksia, mm. Martti Kuninkaan lauluja Nuoressa myllärissä (1958).

Olavi Virran elokuvauraan kuuluu myös erikoinen lyhytelokuva. Hannu Leminen ohjasi veikkausta propagoivan lyhytelokuvan Vuosisadan salapoliisi (1948), jossa Virta oli herra Pinneberg ja Pentti Viljanen salapoliisi Napoleon Heikura. Vuonna 1940 perustettu Veikkaustoimisto mainosti veikkausta myös Matti Kassilan lyhytelokuvissa Kuusi kymmenestä sen jo osaa (1948) ja Tyttö ja hattu (1949).

Olavi Virta esiintyi 1940-luvun lopulla myös revyyteatteri Punaisessa Myllyssä paitsi Kalle Aaltosen morsiamessa myös mm. Sam Sihvon laulunäytelmässä Jääkärin morsian ja George de Godzinskyn operetissa Aina vain Amor. Jälkimmäinen oli siitä erikoinen teos, että kun yhdysvaltalaisen säveltäjän Edward Horanin alkuperäismusiikin ei katsottu tyydyttävän ”suomalaisten vaativaa makua”, Godzinsky sävelsi sen taidokkaasti uudelleen.

Urpo Haapasen mukaan vuoteen 1982 oli julkaistu 595 Olavi Virran laulua – toinen sija Georg Malmsténin (846) jälkeen. Virran levytysura kesti lähes 30 vuotta; levytettyjä lauluja oli lopulta yli 600. Kiihkein oli 1950-luku: 1953 80 laulua ja 1954 73. Virta hallitsi markkinoita kahdessakin mielessä: hän levytti itse ahkerasti, mutta Levytukku Oy:n tuotantopäällikkönä 1955–58 hän sääteli muidenkin levytyksiä.

Olavi Virran ohjelmistoon kuului myös valssi Seitsemän tuntia onnehen elokuvasta Morsian yllättää (1941). Elokuvassa laulua esittää useampi näyttelijä, ja sen on levyttänyt puolentoistakymmentä laulajaa. Soitetuimmat ovat Olavi Virran levytys (1942) ja Rauni Pekkalan (1962). Virta ei kuitenkaan ollut mukana elokuvassa, mutta laulu tuli tunnetuksi nimenomaan hänen levyttämänään.

Iskelmän suurmestari

Olavi Virta oli luonnonlahjakkuus, joka myös kouluttautui muusikoksi ja laulajaksi. Hänen lauluissaan yhdistyvät äänialansa mestarillisesti hallitsevan laulajan suoritus, ideakkaat sovitukset, osaavien orkesterimuusikoiden soitto ja onnistuneet sanoitukset (sekä suomalaiset että käännökset). Näistä aineksista syntyivät sadat suomalaisen iskelmäkirjallisuuden ikikestävät klassikot.

Raskas taiteilijaelämä ja monitouhuisuus liikemiehenä vaativat veronsa: jo 1950-luvulla Olavi Virralla alkoi olla ns. henkilökohtainen ongelma, joka paheni alkoholismiksi. Lisäksi tuli vielä muitakin sairauksia ja vaivoja. Onkin sanottu, että Olavi Virrassa ja hänen urassaan oli kaikkea sitä, mitä taiteilijalta edellytetään, jotta hänestä tulisi legenda, nimittäin poikkeuksellista lahjakkuutta, menestystä ja traagiset elämänvaiheet.

Olavi Virta kollegoineen teki merkittävän kulttuuripoliittisen työn kohottamalla iskelmä- ja viihdemusiikin sille kuuluvaan taiteelliseen arvoon. Virta ei kuitenkaan päässyt henkilöartikkeliksi 1960-luvun suuriin tietosanakirjoihin, ja 1970–80-luvun ensyklopedioissa hänestä on artikkeli vain toisessa. Aikalaiskirjaan (Kuka kukin on) Olavi Virtaa ei koskaan kelpuutettu.

On kuitenkin yksi edistyksellinen poikkeus 1950-luvun lopulta: Tuomi Elmgren-Heinosen toimittamassa, 1110-sivuisessa pääasiassa klassiseen musiikkiin keskittyvässä Suuressa musiikkikirjassa (1959) on Olavi Virrasta ytimekäs artikkeli, todennäköisesti Erkki Melakosken laatima. Ohittamaton lähdeteos Olavi Virran elämästä ja urasta on Markku Kosken, Peter von Baghin ja Pekka Aarnion paikoin liiankin lennokas syväluotaus Olavi Virta – Legenda jo eläessään (1977).

Vuosikymmen myöhemmin Iskelmän kultaisessa kirjassa (1986) Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo kiteyttävät Olavi Virran merkityksen: ”Hänessä oli tyyliä ja tasoa niin paljon, että voidaan puhua hänen aikakaudestaan: hän oli suomalaisen iskelmämusiikin suurin ja haltioitunein tulkki – ominaisuus, joka vei hänet huipulle, mutta myös teki hänestä haavoittuvaisen, aivan kuin iskelmään niin elimellisesti kuuluva voimattomuuden ja osattomuuden tuntu olisi asunut jossain tuon mahtaisan tulkkinsa sisässä silloinkin kun kaikki näytti voimattomalta.”

Olavi Virran merkittävä ”esikanonisaatio” toteutui viimeistään vuonna 2003 Pekka Jalkasen ja Vesa Kurkelan Suomen musiikin historiassa Populaarimusiikki, jossa on Kurkelan artikkeli Olavi Virta – 1950-luvun iskelmän suurmestari. Lopullisesti Olavi Virta kanonisoitui 2007, kun ilmestyi Suomen kansallisbiografian kymmenes osa, jossa hänestä on Maarit Niiniluodon laatima artikkeli.

Olavi Virran elämästä ja urasta on kirjoitettu monia teoksia. Salapoliisimaiseen tutkimustyöhön perustuu Hannu Nybergin kirjoittama Olavi Virta – Hurmiosta turmioon (2015), jossa kirjoittaja lähes joka sivulla korjaa ja täydentää aikaisemmissa lähteissä esitettyjä tietoja. Musiikkilehdissä elämäntyönsä tehnyt Jyrki Hämäläinen luonnehti Olavi Virtaa: ”Olavi Virta eli nopeasti. Hän halusi olla oman kohtalonsa kapteeni, elää puoli elämää täysinäisenä eikä täyttä elämää puolinaisena.”

Myöhäisenä tunnustuksena Olavi Virta sai vuonna 1971 kultalevyn lauluistaan Tulisuudelma, Ennen kuolemaa ja La cumparsita (kaikki oli julkaistu 1953, Tulisuudelman ensilevytys jo 1944). Kuukausi ennen kuolemaansa Olavi Virta sai opetusministeriön myöntämän taiteilijaeläkkeen, ensimmäisen viihdetaiteilijalle tarkoitetun. Keskustelussa viitattiin siihen, että myös Jean Sibelius oli saanut taiteilijaeläkkeen, vuosikymmeniä aikaisemmin.

Olavi Virta kuoli 57-vuotiaana 1972 Tampereella pitkään sairastettuaan. Kuolinilmoituksessa on muistolause: ”Rakkahin sydän on sammunut, / ahkera käsi on rauennut. / Sä elit kaikkesi uhraten, / me muistamme sinua siunaten.” Olavi Virta on haudattu Malmin hautausmaahan.

Olavi Virran poika Pauli Virta (1945–2011) levytti 1980-luvulla parikymmentä laulua, mm. Kuin lapsena ennen, jonka hänen isänsä oli levyttänyt 1959. Pauli Virta tuotti cd-version isänsä elokuvalauluista vuosilta 1939–60.

Olavi Virralle on omistettu kaksi muistomerkkiä. Tampereella paljastettiin 1984 Aimo Televan veistämä lähes viisi metriä korkea teräskonstruktio Elämän virta. Kaupungille teoksen lahjoitti Lehtimiehet Yhtymä, jonka kustantaman Hymylehden kymmenissä jutuissa seurattiin Olavi Virran vaiheita. Vuonna 2015 Sysmässä paljastettiin Kimmo Pyykön veistämä muistomerkki, joka on Reino Helismaan sanoin nimeltään Hopeinen kuu: ”Hopeinen kuu luo merelle siltaa, / ei tulla koskaan voisi kai tulla tällaista iltaa.”

Heikki Paavilaisen kirjoittamaa, suuren suosion saavuttanutta Olavi Virta -musikaalia (2009) on esitetty ainakin Pälkäneellä, Helsingissä, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Timo Koivusalo taas ohjasi, tuotti, kirjoitti ja leikkasi iskelmähistoriallisesti ansiokkaan epookkielokuvan Olavi Virta (2018). Siinä Olavi Virtaa näyttelevät Lauri Tilkanen ja Raimo Grönberg. Heidän esittämänsä iskelmät ovat Olavi Virran aitoja levytyksiä.

Olavi Virran laulujen pääaiheita oli elämänusko, joka valautui Pentti Viherluodon säveltämän ja Aimo Viherluodon sanoittaman Aamu Airistolla -valssin säkeisiin: ”Ei huolta meillä, ei. / Ne tuuli kauas vei. / Me onneen vaivumme.”

Kalevi Koukkunen
17.2.2018
Täydennetty 14.11.2018

Kirjallisuutta ja lähteitä

Peter von Bagh & Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja. Helsinki: Otava 1986, 279–291.

Tuomi Elmgren-Heinonen (toim.): Suuri musiikkikirja. Suomeksi toimitettu norjankielisen Musikkens Verden -teoksen mukaan. Helsinki: Otava 1959, 1100.

Urpo Haapanen: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto 1901–1982. Suomen äänitearkiston julkaisu n:o 23. Helsinki: Suomen äänitearkisto 1990, 578–583 (Virta) ja 597 (levyttäneimmät artistit).

Harri Hirvi: Olavi Virta -diskografia. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy 2000, 15 ym.

Jyrki Hämäläinen: Tangokuningas Olavi Virta. Mestari särkyneen toiveen kadulla. Helsinki: Otava 2005, 93.

Markku Koski, Peter von Bagh & Pekka Aarnio: Olavi Virta – Legenda jo eläessään. 2. p. Porvoo – Helsinki – Juva 1978, 19 ym.

Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas. 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY 2004, 465–466.

Jukka Pennanen & Kyösti Mutkala: Punainen Mylly – Tuo pahennusta herättävä teatteri. Helsinki: Multikustannus 2008, 110–112 ym.

Jari Sedergren & Ilkka Kippola: Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904–1944. SKST 1228. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2009, 155, 160.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Suomen kansallisfilmografia 11. Helsinki: Edita 2004.

Maarit Niiniluoto: ”Virta, Olavi”. Teoksessa: Matti Klinge (päätoim.): Suomen kansallisbiografia. Osa 10: Trana–Österman. Studia Biographica 3 : 10. Helsinki: SKS 2007, 615–619.

”Virta, Olavi”. Spectrum tietokeskus. Osa 13: Vaa–Ö. WSOY: Porvoo – Helsinki – Juva 1981, 346. – Artikkelin henkilökuvaan liittyy Kalevi Koukkusen anonyymisti laatima kuvateksti.

Olavi Virta. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 26.7.1972.

Olavi Virta. Nekrologi. Helsingin Sanomat 16.7.1972.

P. Ta–vi [= Paula Talaskivi]: ”Menestysmorsian Punaisessa Myllyssä”. Helsingin Sanomat 4.6.1948.

Juha Seitajärven (KAVI) sähköpostiviesti 14.2.2018, Kalevi Koukkunen.

Kari Uusitalon sähköpostiviesti 3.2.2018, Kalevi Koukkunen.

Olavi Virta: Elokuvakansio: Sävelmiä suomalaisista elokuvista vuosilta 1939–1960. Pauli Virta Productions 1991.

Olavi Virta – Laulaja – Kaikki levytykset. 24 cd-levyä. Helsinki: Warner Music Finland Oy 2013. – Kokoelmaan liittyy myös Laulaja-niminen kirja, jossa on Peter von Baghin kirjoittama Virran elämäkerta.

Suomalainen elokuvamusiikki. Vol. 2. Levytyksiä vuosilta 1937–1939. AMCD 1031. Turku: Artie Music 2010, raita 26. – Kansivihossa Juha Seitajärven artikkeli ”Sirkka Sarin tähti sammui, Olavi Virran syttyi”.

Suomalainen elokuvamusiikki. Vol. 4. Levytyksiä vuosilta 1943–1945. AMCD 1039. Turku: Artie Music 2012, raita 10. – Kansivihossa Juha Seitajärven artikkeli ”Nuori sankari Olavi Virta SF:n filmikoulun kasvattina”.

Suomalainen elokuvamusiikki. Vol. 5. Levytyksiä vuosilta 1946–1949. AMCD 1042. Turku: Artie Music 2013, raita 20. – Kansivihossa Juha Seitajärven artikkeli vuosien 1946–49 elokuvamusiikista.

Oskari Ruuska: Suomen Filmiteollisuuden Filmikoulu: Toimintavuodet 1838 – 1945?. Helsinki: Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kirjasto (https://kirjasto.kavi.fi/lib4/src, luettu 5.2.2018).

http://www.aanitearkisto.fi/firs2/fi/hakufi.php (Aaltoila, Heikki; Rislakki, Ensio; luettu 5.2.2018).

https://www.tinfo.fi/fi/Ensi-iltoja/2439/Olavi_Virta_-musikaali (luettu 10.2.2018).