Markku Lehmuskallio

Etunimet: 
Markku Ilmari
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
31.12.1938
Syntymäpaikka: 
Rauma
Palkinnot: 

Jussi-palkinto 1974 parhaasta lyhytelokuvasta The Sounds of the Northern Forests.
Jussi-palkinto 1975 parhaasta kuvauksesta lyhytelokuvassa Maestro ja maisema.
Jussi-palkinto 1980 parhaasta työryhmästä elokuvassa Korpinpolska.
Erikois-Jussi 1993 (elokuvista Minä olen I-II).
Lyhytelokuvatuotanto on palkittu Uudenmaan läänin taidepalkinnolla vuonna 1977.
Kampela-palkinto elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä Rauman Blue Sea Film Festivalilla 2000.
Parhaan elokuvan Jussi-palkinto 2001 elokuvalle Seitsemän laulua tundralta.
Aho & Soldan -elämäntyöpalkinto DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla 2002 (5000 e).
Parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinto 2003 (yhdessä Anastasia Lapsuin kanssa) elokuvalle Elämän äidit.

Biografia

Elokuvantekijä

Elokuvantekijänä Markku Lehmuskallio on aina ollut erittäin omaleimainen, moninkertaisesti palkittu auteur, kiinnostuksen kohteena lähellä luontoa ja alkukantaisissa oloissa elävät ihmiset.

Raumalla vuoden 1938 viimeisenä päivänä syntynyt Markku Ilmari Lehmuskallio valmistui metsäteknikoksi vuonna 1963 ja teki metsätöitä mm. Satakunnassa ja Pohjois-Karjalassa. Kiinnostus elokuvaa kohtaan sai hänet vaihtamaan alaa vuonna 1969, ensin kuvaajaksi mainos- ja lyhytelokuvia valmistavaan Filmitalo Oy:öön ja sitten Sektor-Filmiin. Vuonna 1971 Lehmuskallio yhdessä Ilkka Lehtosen ja Matti Läätän kanssa perusti tuotantoyhtiö Filmisyndikaatin. Sektor-Filmissä Lehmuskallio teki mm. matkailuelokuvan Ruka in Finland (1971) ja Filmisyndikaatissa Jussi-patsaalla palkitun luontoaiheisen lyhytelokuvan Pohjoisten metsien äänet. Vuosina 1975-77 kuvaamissaan näytelmäelokuvissa "Kesän maku", Antti Puuhaara ja Pulakapina Lehmuskallio hyödynsi tunnelmantekijänä ennen kaikkea luonnonvaloa.

Itsenäiseksi elokuvantekijäksi Markku Lehmuskallio hakeutui jo omintakeisilla lyhytelokuvillaan Tapiola, Mies jolla on kahden kasvot (mol. 1974) ja Elämän tanssi (1975). Erittäin omaehtoinen oli myös Lehmuskallion ensimmäinen itsenäisesti toteutettu pitkä elokuva, kaksi Jussia saanut Korpinpolska (1980), kuvaus vuodenaikojen vaihtelusta ja luonnon ehdoilla elävistä ihmisistä. Samaa tyyliä jatkoi myös Lappiin sijoitettu Skierri - vaivaiskoivujen maa (1982). Eräänlaista välityötä merkitsi taiteilijan luomistyöstä kertova Sininen imettäjä (1985).

Vuodesta 1988 alkaen Markku Lehmuskallion mielenkiinto on ensisijaisesti kohdistunut arktisilla alueilla eläviin ihmisiin. Tältä pohjalta on syntynyt mm. nenetsi-trilogia Poron hahmossa pitkin taivaankaarta (1993), Kadotettu paratiisi (1994) ja Jäähyväisten kronikka (1995). Näissä elokuvissa samoin kuin Markku Lehmuskallion myöhemmässäkin tuotannossa on hänellä ollut tasavertaisena työkumppaninaan toinen puolisonsa, nenetsi Anastasia Lapsui (s. 1944). Vuonna 2000 valmistunut Seitsemän laulua tundralta sai vuoden parhaan elokuvan Jussi-patsaan. Lehmuskallion ja Lapsuin myöhempää tuotantoa ovat olleet mm. fiktiota ja dokumenttia yhdistelevät elokuvat Elämän äidit (2002), Jumalan morsian (2004) ja Sukunsa viimeinen (2010). Vuonna 2015 valmistuneen Tsamo-elokuvan tapahtuma-aika oli 1860-lukua ja sen keskiössä Alaskasta Suomaan vapaaksi ostettu orjatyttö. Elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus olivat jälleen Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin yhteistyötä.

Markku Lehmuskallion poika Johannes Lehmuskallio on ollut mukana isänsä tuotannoissa vuodesta 1981 lähtien, ensin lapsinäyttelijänä ja toimien myöhemmin mm. kuvaajana.

Kari Uusitalo
25.1.2014, päivitetty 24.3.2016

Kirjallisuutta ja lähteitä

Sakari Toiviainen: Kadonnutta paratiisia etsimässä. Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuvat. Helsinki: SJS 2009.

Markku Varjola: "Korppi, vaivaiskoivu ja imettäjä". Suomen kansallisfilmografia 9. Helsinki: Edita 2000, 204-208.

Suomen kansallisfilmografia 8-12. Helsinki: Edita 1999-2005.