Haku

Perintö

The Legacy (englanninkielinen nimi)
QR-koodi

Perintö

Perintö on elokuva veljeydestä ja isien pojilleen jättämästä perimästä, joka tuhoaa heidät, jos kierrettä ei katkaista.

6-vuotias Elias haluaisi olla 12-vuotiaan isoveljensä Ronin kaltainen: kova ja rohkea. Roni hyljeksii Eliasta, koska tämä on pieni ja avuton, mutta ihailee isäänsä, joka kasvattaa poikiaan kovalla kädellä. Poikien vaari on jättänyt heille perinnöksi vanhan sota-ajan aseen. Isä lupaa, että Roni saa aseen itselleen sitten, kun on sen aika. Elias haluaa kokeilla asetta, mutta hänen ei anneta, hän on vielä liian pieni. Elias varastaa aseen ja lähtee kokeilemaan sitä ratapihalle.

Aikuiset veljekset, 30-vuotias Atte ja 35-vuotias Petja, ovat riidoissa keskenään. Petja sanoo isän jättäneen jälkeensä vain velkaa, veljesten lapsuudenkotikin pitäisi purkaa. Atte ei usko Petjaa, vaan epäilee Petjan varastaneen isänsä rakentaman perhefirman jättämät perintörahat. Petja ja Atte lähtevät yhdessä autoajelulle, Petja haluaa näyttää Atelle, ettei rahoja tai faijan firmaa enää ole.

Tallennettuna: