Haku

Tervanpolttaja

QR-koodi

Tervanpolttaja

Ensio ”Enska” Mäntykangas sai insinöörinpaperit kouraan joulukuussa 2009 ollessaan 53 -vuotias. Valmistujaislahjana työpaikalta tulikin ensin lomautus ja sitten lopputili opettajan töistä. Onneksi Enskalla on muutakin puuhaa.

Enska on koneiden parissa kasvanut kovaksi keitetty metsien mies. Hänen vasenta silmäänsä koristaa neljä smaragdia ja timantti. Hän menetti toisen silmänsä työtapaturmassa. Kesät hän elelee kaikennäköisten moottoroitujen koneiden keskellä Lapin erämaassa.

Enska on nimittäin suunnitellut ja rakentanut oman tervanpolttosysteeminsä Lappiin keskelle korpea. Terva, jota hän tekee, on huippulaatuista. Enskan mukaan terva on siitä hyvä tuote, ettei sitä tarvitse markkinoida ollenkaan. Myynnin takaa, että jättää auton perällä olevan tervapöntön korkin raolleen ja kauppa käy milloin missäkin. Enskan mielestä tervan tuoksu on maailman hirvein haju.

Enskan pitkäaikainen tervantekokaveri, Arto, menehtyi vastikään. Tervan teko on raakaa työtä ja hyvän apumiehen löytäminen ei ole helppoa. Yksinäisyys ystävänään Enska elelee omaehtoista elämäänsä erämaassa.

Elokuva seuraa Enskaa yhden tervantäyteisen kesän ajan. Syksyllä puhaltavatkin jo uudet tuulet. Uusi työ alkaa ja sen myötä muutto metsästä uudelle paikkakunnalle.

Tallennettuna: