Haku

Kivikasvot Show

Kivikasvot (rinnakkaisnimi)
Kivikasvo-Show (kirjoitusasunimi)
The Stonefaces (englanninkielinen nimi)
QR-koodi

Kivikasvot Show

Kivikasvot esiintyivät ensi kerran televisiossa ohjelmallaan Ihan totta TV1:ssä vuonna 1966. Sen jälkeen Kivikasvot olivat Matti Kuuslan Kesäterässä-ohjelman vakiovieraina kesällä 1968. Kivikasvojen tv-ura aukeni Mainostelevisiossa syksyllä 1969 omalla ohjelmalla, Kivikasvot Show. Ohjelma jatkui kuusi vuotta kevääseen 1975 saakka. Kivikasvojen ohjelma keräsi huimia katsojalukuja, jopa yli 2,5 miljoonaa katsojaa jaksolta. Se olikin yksi 1970-luvun katsotuimmista ja suosituimmista tv-ohjelmista.

Neljän vuoden tauon jälkeen kesällä 1979 Kivikasvot jatkoi yhteistyötään ja palasivat televisioon vuonna 1980 esitetyllä Kivikasvojen pienoismusikaalisarjalla. Tämän jälkeen kvartetti teki vielä oman ohjelmasarjan MTV:lle vuosina 1983, 1985, 1992 ja 1994. Keväällä 1996 MTV3:lla esitettiin Heikki Hietamiehen juontama Kokoillan ilotulitus – Kivikasvot 30-vuotisjuhlashow, jossa esiintyivät kaikki alkuperäiset Kivikasvot. Yhteensä Kivikasvot-ohjelmia tehtiin vuosina 1969–1996 noin 100 kappaletta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kivikasvot [viitattu 12.11.2013]


Ohjelma sisältää jaksot: Putkimiehinä ; Kommandokaverit ; Sitä ei ole paljon ; Rusettiluistelu ja Hyvää Joulua.

Tallennettuna: