Haku

Kotkan pesäpuu

QR-koodi

Kotkan pesäpuu

Dokumentti on valmistettu luonnontutkijan ja elokuvantekijän yhteistyönä, ja sen aineisto on tallennettu Pohjois-Suomeen tehdyillä kuvausmatkoilla. Elokuva kertoo luonnon kiertokulusta. Siinä esitellään hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla havainnollisen filmiaineiston ja selostustekstin välityksellä sekä piirroksia ja lauluja apuna käyttäen pohjoisen metsäalueen kasvisto ja eläimistö. Elokuva kertoo ennen kaikkea Suomen maakotkien elämästä, pesimisestä, poikasten kuoriutumisesta ja ravinnonhankinnasta sekä kotkien tärkeästä osuudesta luonnon kiertokulussa. Elokuva tutkii kotkien yhteiselämää muiden eläinten kanssa ja pohdiskelee lajin säilymisen mahdollisuuksia. Se kertoo myös, millä tavoin merikotkat ovat maassamme jo nyt kuolleet lähes sukupuuttoon kaloista kulkeutuvien teollisuussaasteiden myrkyttäminä. Kotkien elinmahdollisuuksia eritellen tuodaan esiin luonnon pahin uhka: tuotanto, jonka lähtökohta ei ole kokonaisuuden huomiointi.

Tallennettuna: