Martin Söderhjelmin ja Kalle Rounin ohjaama valistuselokuva Rakkautensa uhri (1945) perustuu Erik Dahlbergin käsikirjoitukseen. Helka (Eeva Savonen), Marja (Laila Rihte) ja Toini (Sylva Rossi) aloittavat opiskelun sairaanhoitajatarkoulussa. Tytöt tulevat eri yhteiskuntapiireistä eivätkä kaikki luonteeltaan sovellu tulevalle alalle. Toini joutuu erotetuksi, Marja sairastuu kuppaan ja Helka rikkoo sairaalan ohjesääntöjä. Elokuva ei ole säilynyt.
alkutekstien alla
ensi-iltakierros
ensi-iltakierros
ensi-iltakierros
ensi-iltakierros
ensi-iltakierros
ensi-iltakierros
Käsiohjelman mukaan:
Kertomus nuorten sairaanhoito-oppilaitten koulutuksesta ja heidän kokemuksistaan taistelusta erästä ihmiskunnan pahimpiin vihollisiin kuuluvaa tautia vastaan.
Sairaanhoitajatarkoulun oppilaskotiin saapuu oppilaita uusille kursseille. Heidän joukossaan on kolme tyttöä, Helka, Marja ja Toini. Tytöt tulevat eri yhteiskuntapiireistä eivätkä kaikki luonteeltaan sovellu tulevalle alalle, joten koulun johtajatar on pakotettu jo lyhyen koeajan jälkeen erottamaan akanat jyvistä. Toini joutuu erotetuksi, mutta Helka ja Marja saavat jatkaa opintojaan sillä heillä on edellytyksiä valitsemalleen uralle. Tytöillä on luonnollisesti myös romanttiset huolensa: Helkalla on uskollinen lapsuudentoveri ja ihailija, Reino - kelpo nuori konepiirtäjä. Marja taas on oikullisen päähänpiston johdosta tutustunut hyvästä perheestä olevaan urheilijaan, Valteriin. Tuttavuus muodostuu hänelle erittäin kohtalokkaaksi.
Kolmantena oppivuotenaan tytöt palvelevat suuressa, nykyaikaisessa sairaalassa. Helka ja Marja ovat jatkaneet yhdessä, ollen edelleenkin huonetovereita. Marja on lupaava sairaanhoitajatar, mutta hän on seurustellessaan Valterin kanssa saanut kauhean taudin. Hän on joutunut ihmiskunnan pahimman vihollisen, kuppataudin, uhriksi. Sairaalan ylilääkäri, professori Thorén, huomaa hänen tilansa, mutta tyttö kieltäytyy itsepintaisesti ilmaisemasta keneltä on saanut tartunnan. Tämän johdosta professori erottaa hänet ja uhkaa ilmoittaa asian viranomaisille.
Helka on eräänä yönä toimiessaan päivystäjänä epähuomiossa jättänyt lääkekaapin oven auki ja Marja käyttää tilaisuutta hyväkseen tehdäkseen lopun kärsimyksistään. Hänen henkensä ei ole pelastettavissa ja Valter saapuu liian myöhään rikostaan sovittamaan.
Helkaa, joka tavallaan on syypää Marjan kuolemaan, uhkaa nyt erottaminen sairaalasta, sillä ylihoitajatar vaatii ehdotonta ohjesäännön noudattamista. Mutta professori Thorén tulee tytön avuksi, sillä Helka on sairaalan lupavin hoitajatar. Ylihoitajatar taipuu, ja Helka saa jäädä sairaalaan.
Raskain sydämin hän hylkää Reinon kosinnan ja arvellessaan, onko hän tehnyt väärin, professori lohduttaa häntä: - Ette tehnyt väärin. Jos rakkautenne häneen olisi ollut oikeaa laatua, mikään mahti maailmassa ei olisi päässyt siitä voitolle. Mutta elämäntyönne voitti taistelussa itsestänne koska olette syntynyt palvelemaan, ette yhtä, vaan monia. Palkkanne tästä on tuleva niiltä monilta - meidän elämämme tulee tästä lähtien olemaan teidän elämänne.
- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Jäger Filmin valistuselokuva ei juuri kerännyt myötätuntoa eikä monia arvosteluja. "Rohkeus on erinomainen asia", aloitti A-L. S. (Uusi Suomi 25.2.1945). "Ja Jäger-Filmiltä sitä käsittääkseni on tarvittu melko tavalla sen uskaltaessa laskea markkinoille uusimman elokuvansa Rakkautensa uhri. Elokuva on alkeellisimpia, mitä voi ajatella, ja olisi ollut sitä jo useampia vuosia sitten, jolloin suomalaiselta elokuvalta ei vielä niin paljon odotettu kuin sentään jo nykyään."
"Rakkautensa uhri", säesti P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 23.2.1945), "on viimeisin ja surullisin tapaus monien meikäläisten vähän ilahduttavien elokuvauutuuksien joukossa. Sillä ei nimittäin ensiksikään ole niitä teknillisiä edellytyksiä, jotka olisivat oikeuttaneet sen esiintulon. Se, mitä siitä on nähtävissä, on useasti joko vaillinaista tai piilokuviksi sumentunutta; ääni taas monesti katkeaa kesken lauseen. Toisin sanoen se ei näiltä puolilta täytä edes alkeellisimpia filmin vaatimuksia."
Myös T.A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 18.2.1945) piti elokuvaa "teknilliseltä tekotavaltaan suorastaan ala-arvoisena tuotteena" ja jatkoi: "Aiheensa puolesta Rakkautensa uhri pyrkii ilmeisesti olemaan jonkunlainen sosiaalinen elokuva, jonka tarkoituksena on varoittaa nykyaikaista nuorisoa sukupuolitautien vaarasta. Sen puolivillaisuus ja määrätty naiivius pilaavat kuitenkin hyvän tarkoituksen. Elokuva on hyvä esimerkki siitä, mitä syntyy, kun keskinkertaisin voimin lähdetään käsittelemään arkaluontoisia asioita. Ohjauksella ei ole myöskään suurestikaan asiaa parannettu. Pitkät suutelukohtaukset, joissa ilmeisesti kasvatustarkoituksessa (!) esitetään ainakin kaksikymmentä eri suutelutapaa, saavat yleisön lopuksi nauramaan ja loppumattomana yhtäjaksoisena sarjana esitetyt huolimattomasti laaditut ravintolakohtaukset osoittavat mielikuvituksettomuutta ja kyvyttömyyttä."
"Om Martin Söderhjelm är det ingenting annat att säga", kirjoitti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 24.2.1945) ohjaajasta, "an att han allt fortfarande är mer framstående som skönlitterär författare än som filmman. Var Erik Blomberg gömt sin begåvning vet jag inte. Till studion hade han i vart fall inte burit den med sig. Kanske hade han glömt den hemma, ty det var en sällsynt sotig och oklar bildskildring denna vår på en gång genialaste och ojämnaste kamerakonstnär bjöd på."
Muista selvästi poikkeavaa linjaa edusti L. S. (Leo Schulgin, Ilta-Sanomat 14.2.1945), joka myönsi elokuvan "teknilliset varjopuolet", äänityksen ja kuvauksen "kurjan" tason, mutta päätyi käsitykseen, että "elokuva on valmistettu poikkeuksellisen luistavasti ja tasaisesti". "Aihe oli valittu rohkeasti ja toteutettu yhtä rohkeasti", hän perusteli. "Sairaalaympäristö on nähdäksemme kuvattu suurella asiantuntemuksella [- -]. Alkujohdantona esitetty kohtaus nuoren naissankarin elämänmenosta, oppilaskodin ilot ja surut, murhenäytelmän alku myrskyisenä rakkaustarinana ja sen kehittyminen kohti ratkaisuaan, kaiken tuon ohjaaja oli saanut juoksemaan tasaista vauhtia selluloidinauhalle ilman meillä niin tavallista töksähtelyä ja irrallisilta vaikuttavia sivuhyppäyksiä."
"Näyttelijöistä on yleensä vain hyvää sanottavaa", kiitti P. Ta-vi, mutta L. S. oli ainoa joka paneutui suorituksiin: "Eeva Savonen oli kauttaaltaan miellyttävä ilmestys. Hänen ilmehtimisensä oli korostamatonta, mutta herkällä huultensa liikahduksella, tarkoittavalla katseenilmeellä hän sai paljon aikaan [- -]. Varsinaisessa naispääosassa Laila Rihte antoi uskottava kuvan kokemattomasta tyttösestä [- -]. Miespääosista Aku Korhonen loi mestarillisella tavalla sairaalaprofessorin tyypin [- -]. Leo Lähteenmäki oli juuri sellainen holtiton, rikollisuutta hipovan kevytmielinen nuorukainen, jollainen tarvitaan viettelijätyypiksi."
- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Saksalaissyntyisen Kurt Jägerin (1898 - 1965) omistama Jäger-Filmi Oy oli vuosina 1935 - 1940 tuottanut kahdeksan näytelmäelokuvaa sekä kaksi pitkää dokumenttityötä, ohjaajina mm. Kalle Kaarna ja Roland af Hällström. Yhtiön tuotantoprofiili oli korostetun suomalaiskansallinen.
Jatkosodan ajan Jäger-Filmin tuotanto oli pysähdyksissä. Kurt Jäger oli mukana äänittäjänä Nils Dahlströmin elokuvassa Dollari-miljoona (1942). Syksyllä 1944 Jäger käynnisti elokuvan Rakkautensa uhri, joka käsitteli vapaista suhteista aiheutuvia sukupuolitautitartunnan vaaroja, ja oli ensimmäinen vuosien 1945 - 1947 ns. "kuppafilmeistä". Elokuvan kuva- ja ääninegatiivit sekä kaikki esityskopiot ovat tiettävästi tuhoutuneet.
Ohjaajana oli aluksi näyttelijä Kalle Rouni (1898 - 1962), jonka tuottaja pian korvasi suomenruotsalaisella kirjailijalla ja näyttelijällä Martin Söderhjelmillä (1913 - 1991). Rounin osuutta ei mainita esimerkiksi elokuvan käsiohjelmassa. Myös kuvaajat vaihtuivat tiheään - Erik Blombergin lisäksi kameran takana olivat ainakin Auvo Mustonen ja Kurt Jäger. Mustosen kertoman mukaan elokuvalla oli niin kiire ensi-iltaan, että viimeinen rulla valmistui kopiokoneesta vasta esityksen teatterissa jo alettua. Mustonen oli saanut edellisenä päivänä lopputilin, kun rullan viimeistely oli vielä kesken, eikä kukaan ollut saattanut sitä ennen kopiointia kuntoon. Niinpä ensi-iltaan toimitetussa rullassa ääni oli kopioitu väärinpäin, loppu edellä.
Valtion elokuvatarkastamo lyhensi tanssikohtausta 60 metriä eli runsaat kaksi minuuttia.
Elokuvateatteri-lehden kevätnumerossa 1945 Jäger-Filmi ilmoitti seuraaviksi uutuuksikseen Hella Wuolijoen näytelmän Laki ja järjestys sekä operettielokuvan Pikku pyhimys, mutta näiden tuotanto ei koskaan käynnistynyt. Rakkautensa uhri jäi yhtiön viimeiseksi elokuvaksi. Sen yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden heikoimpia.
Martin Söderhjelm muutti Ruotsiin, missä hän vuosina 1953 - 1954 ohjasi elokuvat Dansa min docka (Poppe yksityisetsivänä) ja Flicka med melodi. Söderhjelmin vuonna 1946 kirjoittamasta näytelmästä Skepp till Indialand (Laiva Intiaan) Ingmar Bergman ohjasi vuonna 1947 Ruotsissa samannimisen elokuvan.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kokoelmissa ei ole Rakkautensa uhrin kuva- ja ääniaineistoa eikä käsikirjoitusta.
- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
Huomautuksia:
Elokuva ei ole säilynyt.
Väinö Haapalaisen orkesteripartituureissa on parikymmentä sävellystä elokuvan taustamusiikiksi. Osa niistä on otsikoitu ja niihin kirjoitettujen repliikkien perusteella on pääteltävissä mihin kohtaukseen ne liittyvät. Alkumusiikki, 1' 47". Tango, 1' 00". Rumba, 2' 16". Valssisteppaus / Step-valssi, 0' 30". Tanssivalssi, 2' 15". Tytöt ennen tenniskilpailua, 4' 40". Tenniskilpailu, 2' 40". Marja Valterin kotona, 3' 05" (lemmenleikkiä). Epätoivon vallassa, 4' 10" (Marja toteaa taudin). Hailion vastaanottohuone, 1 '27" (etsivät pidättävät Hailion). Helka varoittaa Marjaa, 1' 52" (Helka kehottaa Marjaa kääntymään professori Thorénin puoleen). Helkan syytösaihe, 1' 20" (Helka syyttää Valter Vierolaa). Helka päivystää, 2' 30" (Marja on erotettu hänen kieltäydyttyään paljastamasta taudin aiheuttajaa, lääkekaapin ovi jää auki). Marjan kuolema, 2' 52". Loppumusiikki, 1' 50".
- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.
