Neljästoista vieras (1948)

Sisältöseloste

Sahanomistaja Juha Kustaa Palomaa ja hänen poikansa Jussi ottavat yhteen. Poika haluaa uudistaa yhtiön toimintaa ja työmenetelmiä, mutta kun isä ei luovu ehdottomasta määräysvallastaan, Jussi lähtee työtamineissaan ovet paukkuen. Äidin sovittelut eivät auta, Jussi matkustaa junalla ystävänsä Evert Kotilan luokse. Asemalla hänen laukkunsa vaihtuu samassa junassa matkustaneen neitosen samannäköiseen laukkuun. Kotila ei ole kartanossaan, ja haalaripukuinen Jussi joutuu palaamaan asemalle rankkasateessa kävellen, kunnes saa kyydin nuoren naisen autossa. Heidän ollessaan eroamassa nainen kysyy Jussin mittoja ja tarjoaa kulkurina pitämälleen miehelle erikoislaatuisen yhden illan tehtävän: nainen, Sandkullan kartanon tytär Anna-Liisa Hakenhjelm, tarvitsee kihlajaisiinsa neljännentoista vieraan, koska hänen sulhasensa täti on äärimmäisen taikauskoinen.

Jussi esitellään postivirkamies Hirnisenä, Anna-Liisan lapsuudenystävänä. Vieraiden joukossa on myös junan neitonen, Anita Allén, joka joutuu matkalaukkunsa vaihtumisen vuoksi lainaamaan juhla-asun Anna-Liisalta, sekä Evert Kotila, jota Jussi vannottaa pysymään vaiti oikeasta henkilöllisyydestään. Evert kiinnostuu Anitasta ja kutsuu tämän vierailulle kartanoonsa. Anna-Liisan isä, patruuna Magnus Hakenhjelm, joka on vetäytynyt tilanhoidosta ja tuntee kiinnostusta yksinomaan kalastusta kohtaan, pitää puheen ja kohottaa maljan kihlaparille. Sulhanen, tilanomistaja Arne Mellin, hoivaa lähinnä tätiään, joka pelästyy suolakupin kaatumista. Nimismies kertoo vieraille varkaasta, joka on erikoistunut matkalaukkuihin. Anita tuo julki kokemuksensa, mutta Evert ehtii vaihtaa laukut ja tyttö joutuu nolatuksi.

Hirninen menestyy seuramiehenä etenkin naisvieraiden keskuudessa, ja hankkii päivälliskutsuja. Huomattuaan asian Anna-Liisa kutsuu miehen kahdenkeskiseen puhutteluun, sanoo tämän näytelleen osansa liiankin hyvin ja lähettää tämän takaisin maantielle tarjoten rahaa, jota mies ei ota vastaan. Patruuna, joka pitää Hirnistä hauskimpana vieraana kymmeneen vuoteen, on kuitenkin kutsunut tämän seurakseen kalaretkelle seuraavaksi aamuksi. Retkellä patruuna kertoo Jussille, että kartano on vaikeuksissa ja että Anna-Liisa vain velvollisuudentunnosta aikoo mennä naimisiin rikkaan Mellinin kanssa. Miehet viihtyvät koko päivän yhdessä, kalastaen ja laulellen. Kun isää ei illalla ala kuulua, Anna- Liisa huolestuu ja hälyttää nimismiehen etsimään häntä. Miehet löytyvät nuotiolta kalanpaistosta.

Anna-Liisa pitää Jussin käytöstä anteeksiantamattomana, mutta myöntyy kuitenkin antamaan tälle työtä kartanossa. Jussi paljastaa henkilöllisyytensä tilanhoitaja Vanhalalle ja esittää suunnitelmansa sahan rakentamisesta Hakenhjelmien maalle, lähelle rautatietä ja Palomaan metsiä. Hän pyytää Vanhalaa kirjoittamaan asiasta ikään kuin omana aloitteenaan johtaja Palomaalle. Anitan puheiden harhaanjohtamana Anna-Liisa riitelee Jussin kanssa ja kipakan sananvaihdon päätteeksi ajaa miehen ulos talostaan; sitä ennen Jussi ehtii tunnustaa rakkautensa. Evert puolestaan kertoo Jussille, että Anna-Liisa rakastaa häntä: Jussi jää salaa taloon.

Johtaja Palomaa näkee tilanhoitajan kirjeitse esittämän tarjouksen edut ja saapuu kartanoon neuvottelemaan kaupasta. Aluksi hän pyytää 60 prosenttia voitosta, mutta Vanhalan välityksellä ja isältään piilossa neuvotteluja hoitava Jussi pystyy saamaan tarjouksen Anna-Liisalle ja tämän isälle huomattavasti paremmaksi. Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen Jussi astuu esiin, jolloin hänen todellinen henkilöllisyytensä paljastuu kartanon väelle. Sekä johtaja Palomaa että Anna-Liisa loukkaantuvat Jussin neuvotteluissa esittämästä roolista. Kysymys Anna-Liisan naimakaupasta jää ilmaan hänen isänsä vakuuttaessa, että "kun minun tyttäreni sanoo tahdon, hän tarkoittaa täyttä totta".

Alttarilla Anna-Liisa sanoo "tahdon" ja sulhaseksi osoittautuu Jussi. Kirkon ulkopuolella Anna-Liisan isä sanoo Jussin isälle: "Elämässä pätee sama kuin kalastuksessa: kärsivällisyyttä vain, niin kyllä se lopuksi nappaa."

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.

Lehdistöarvio

"14. vieras Rexissä sivuutettakoon joulun kunniaksi kaikella lempeydellä mahdollisimman lyhyesti", aloitti P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 24.12.1949) ja jatkoi: "Vikoja siinä näet riittäisi luetella liian paljon - pahimpina kaikista käsikirjoitus epäloogillisuudessaan ja ihmiskuvauksen tavattomassa pintapuolisuudessaan."

"Sitä katsoja ei kylläkään ihmettele", kirjoitti H. L. Aamulehdessä 11.12.1949, "että ajanvietekirjallisuudessa moneen kertaan vatkattu aihe ei ole pystynyt inspiroimaan tekijää sen enempää kuin näyttelijöitäkään, mutta onkohan ollut välttämätöntä käyttää niin kulunutta aihetta. Kun se sitten vielä kerrotaan mahdollisimman vähän mukaansa tempaavasti, ei ole ihme, että esitys suorastaan ikävystyttää".

Ilta-Sanomien J-a N-nen (Juha Nevalainen, 27.12.1949) ilmoitti masentuneensa elokuvan "tyhjänpäiväisyyteen ja pinnallisuuteen" ja perusteli: "Neljästoista vieras on niitä huvinäytelmäyrityksiä, joista tyystin puuttuu henkevyys. Henkevyyden puutekin kävisi ehkä vielä jotenkin laatuun, jos elokuvan ohjauksessa olisi jonkinlaista hermoa, pitävää otetta, mutta sitä ei ole."

Lempeämpiä olivat Uuden Suomen Ra. H. (Raoul af Hällström, 24.12.1949) ja Nya Pressenin G. B-s (Greta Brotherus, 28.12.1949): "Toivo Särkkä on ohjannut filmin, keksien kaikenlaista hauskaa, etenkin kartanon päivälliskutsujen kuvaukseen. [- -] Filmi olisi ollut vielä paljon hauskempi, ellei käsikirjoitus olisi monin kohdin niin heikko. Nimetön tekijä on aika avuttomasti kehitellyt juonta eteenpäin sekä tehnyt itsensä syypääksi moniin aukkoihin ja epäjohdonmukaisuuksiin." (Ra. H.); "Härdad som man är av smaklösa och dumma inhemska filmmanus, finner man den lätta komedin om den fjortonde gästen ganska underhållande, trots longörer, logiska luckor, usel fotografering och vanlig rutinregi". (G. B-s).

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.