Menneisyyden varjo (1946)

Sisältöseloste

Rainer Leimu aloittaa työnsä Rikastus Oy:n yli-insinöörinä. Hänen äitinsä on mielisairas eikä tunne poikaansa, isästä ei ole tietoa. Rainer tutustuu tehtaan johtajan, vuorineuvos Bergrothin tyttäriin, joista Lena seurustelee ylilääkäri Erkki Rannan kanssa ja Sirkka puuhaa omin päin laboratoriossa. Rainerin maine naissankarina saa Lenan silmissä vahvistuksen, kun mies esiintyy ravintolassa huonomaineisen Saara Reimsin seurassa. Rainer ja Saara viettävät yön yhdessä. Löytämistään Rainerin laskuista ja miehen käytöksestä Saara päättelee, että tämä tähtää rikkaisiin naimisiin Lenan kanssa.

Erkki suunnittelee jääkiitäjällä tehtävää retkeä saaristoon: Lena kieltäytyy ensin lähtemästä, mutta muuttaa mielensä kuullessaan Rainerin tulevan mukaan. Rainer puolestaan peruu lähtönsä viime hetkellä sillä Kerstin Fader, muuan hänen naisystävistään, ilmestyy paikalle ja yrittää saada miehen takaisin itselleen. Asunnollaan Rainer torjuu tylysti Kerstinin, joka uhkaa tappaa miehen ja ampuukin tätä olkapäähän: Rainer kiristää Kerstiniä kirjoittamaan 100 000 markan shekin.

Rainerin toipuessa sairaalassa Lena lähettää hänelle kortteja ja käy katsomassa häntä. Lenan salainen rakkaus paljastuu tehtaan portinvartija Saastamoiselle, joka varoittaa tyttöä Rainerista. Saastamoinen saa sydänkohtauksen ja yrittää sairaalasta turhaan estää kihlausta. Erkki lukee kihlauksesta sanomalehdestä, saapuu kihlajaisjuhlaan ja joutuu Rainerin kanssa tappeluun, jonka Lena ja vuorineuvos keskeyttävät.

Tällä välin Saastamoinen on karannut sairaalasta ja kohtaa Rainerin ja Lenan, jotka vilvoittelevat ulkoportailla. Rainer on juuri tunnustanut rakkautensa ja vihjannut menneisyyteensä, kun vanhus vetää esiin aseen ja kertoo Rainerin olevan poikansa, "viallisen siemeneni hedelmä". Saastamoinen yrittää ampua Rainerin, mutta kaatuukin itse maahan uuden kohtauksen saaneena. Sairaalassa hän ennen kuolemaansa kertoo Erkille ja insinööri Veirilälle "verensä perinnöstä", joka saattaa tuhota Lenan kuten se tuhosi hänen vaimonsa: "Isän synnit lankeavat lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen." Lopuksi Saastamoinen pyytää Veirilää pitämään silmällä Raineria ja jättää tälle kirjeen - annettavaksi Rainerille tositilanteessa.

Rainer ja Lena viettävät häitään pian hautajaisten jälkeen. Avioliiton arjessa Lena joutuu olemaan paljon yksin, sillä Rainer on kiireinen valmistellessaan tärkeää keksintöä. Siitä huolimatta Rainer on mustasukkainen Veirilälle, joka viettää paljon aikaa Lenan seurassa, vaikka itse asiassa kosiskeleekin Sirkkaa. Kun keksintö on läpimurtovaiheessa, Rainer jää työhön koko yöksi. Lena päättää yllättää miehensä kuumalla kahvilla: Rainer ei kuitenkaan anna häiritä itseään ja Veirilä ohjaa Lenan omaan työhuoneeseensa, jonne tämä nukahtaa.

Yön mittaan kokeet onnistuvat ja Rainer palaa kotiinsa juhliakseen menestystään Lenan kanssa. Kun hän ei löydä vaimoaan, hänen mustasukkaisuutensa yltyy raivoksi. Hän saa vahvistusta epäluuloilleen yövartijalta, joka sanoo nähneensä Veirilän menneen asunnolleen naisen, itse asiassa Sirkan kanssa. Kun Lena herättyään palaa kotiin, Rainer syyttää häntä lutkaksi, heittää hänet lattiaan ja syöksyy ulos. Tehtaalla Rainer kuulee yövartijan ja Veirilän puhuvan hätätilanteesta. Hän järjestää Veirilälle surmanloukun poistamalla hengityssuojaimesta lähes kaiken häkää sitovan kaliumhydroksidin.

Kotona Lena odottaa hädissään Raineria ja rientää miehen syliin anteeksiannon merkiksi. Rainer odottaa levottomana hälytystä, kun hän saa Erkiltä tietää äitinsä kuolemasta ja isänsä kirjeestä. Hän lukee kirjeen ja sanoen "antakaa anteeksi" kiirehtii ulos Lenan ja Erkin seuraamina. Veirilä on parhaillaan kiipeämässä torniin; Rainer onnistuu pysäyttämään hänet ja pelastamaan palopurjeeseen. Kun Rainer itse ryhtyy laskeutumaan, myrkkykaasujen vaikutuksesta hänen otteensa pettää ja hän putoaa kuolemaansa.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Lehdistöarvio

Valio-Filmin ensimmäinen elokuva koettiin myönteisenä poikkeuksena uusien tuotantoyhtiöiden yrityksissä. "Olemme oppineet suhtautumaan hieman epäluuloisesti yritteliäisiin vasta-alkajiin kotimaisen filmituotannon alalla", aloitti R. H-m (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 31.3.1946), "sillä liian monta surullista esimerkkiä niiden kykenemättömyydestä on päästetty julkisuuteen. Ei kuitenkaan tarvitse katsella kovinkaan kauan Valio-Filmin Menneisyyden varjoa, ennenkuin kaikki epäluulot onnellisesti häviävät. Tämä elokuva on teknillisesti parhainta nykyaikaista meikäläistä tasoa. Huomaa kaikesta, että se on valmistettu erittäin huolellisesti ja asiantuntemuksella. Ohjaaja Ville Salminen on nähtävästi hänkin yrittänyt parastaan saadakseen taiteellisen puolen niin hyväksi kuin suinkin."

"Menneisyyden varjo on niin huolitellusti valmistettu, että se antaa aihetta onnitella sekä yhtiötä että ohjaajaa", säesti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 3.4.1946). "Elokuvan käsikirjoituskin [- -] on rakenteellisesti kiinteä ja selkein ottein etenevä luomus. Vahinko vain, ettei se psykologisessa mielessä ole yhtä kestävä."

"Man kan inte säga annat än att I skuggan av det förflutna är gjord både med ambition och omsorg", myönsi myös Hans Kutter (Nya Pressen 2.4.1946) jatkaen, "och ändå har det inte blivit någon bra film. Varför? Helt enkelt emedan manuskriptet filmats in halvtänkt och halvfärdigt. Själva uppslaget saknar inte originalitet [- -]. Men detta i sig självt intressanta psykologiska motiv får en något konstig utformning."

Käsikirjoituksen heikkouksien vastapainoksi monet arvostelijat korostivat ohjauksen ansioita. "Jos Esko Miettisen käsikirjoitus olisi ollut vastaavasti samaa luokkaa", kirjoitti O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 26.5.1946) viitaten "huoliteltuun tekotapaan", "olisi filmistä voinut tulla korkeatasoinenkin. Nyt kuitenkin juonen kehittelyssä on tuntuvia heikkouksia ja psykologisia kompastuksia, ihmiset ovat ylipingoittuneita ja ratkaisevien tapahtumasarjojen perustelut eivät ole kyllin uskottavia [- -]. Ville Salminen kunnostautuu jälleen ohjaajana. Hänen näkemyksessään on filmaattisuutta ja oikeata kuvarytmiä sekä henkilöohjauksessa määrätietoisuutta. Tarina kerrotaan intensiivisesti, joskin hieman raskasverisesti."

Myös P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 3.4.1946) piti ulkoasua "huoliteltuna, jopa eleganttina", mutta katsoi, että elokuvan "itse sisäinen rakenne huojuu melkoisesti". Hän jatkoi: "Edellämainitun Akilleen kantapään ympärille Ville Salminen on kuitenkin rakentanut toiminnan kuteet kauniisti, ylläpitävästi ja kiintoisasti. Hänen kuvakielessään on oma rytmi ja väri, ja hänen henkilöohjauksensa huolekkuus ja ponsi niittäisi kunniaa missä tahansa. Hänen ansiokseen suureksi osaksi saakin lukea näyttelijöiden harvinaisen ehjät saavutukset."

"Tauno Palo osoittaa taas kerran olevansa myös lahjakas luonnenäyttelijä", tiivisti O. V-hl kritiikin asenteen miestähteen. "Hänen naistenhurmaaja-insinöörissään on vaikuttavaa demoonisuutta ja kyynillisyyttä ja luonnekuva hahmottuu selväksi." "Ritva Arvelossa on sekä hillittyä perhetyttöä että rakkauteen heräävää nuorta naista hyvin luonnollisesti, tehostelematta ilmaistuna", luonnehti P. Ta-vi puolestaan naistähteä, ja T. A. lisäsi: "Ritva Arvelo on omalaatuisen näköinen, mikä on suuri plussa meidän sovinnaisten pikkufilmikaunottariemme yksitoikkoiseen rintamaan."

Harry Bergströmin musiikki sai huomiota kahdessa erillisessä arviossa. "Tähän asti etupäässä tanssisäveltäjänä tunnettu Bergström osoittaa", kirjoitti -la (Suomen Sosialidemokraatti 31.3.1946), "että hän on kehittymässä vakavalta kannalta otettavaksi säveltäjäksi. Jo alkusoitossa on väriä ja jännittävää ilmettä, joka lupaa hyvää. Kuvan alkupuolen parissa tanssirytmissä havaitsee, että säveltäjän sanonta on saanut kultivoitua leimaa. Kuvauksen loppuvaiheissa musiikki kohoaa välistä voimakkaasti tunnepitoiseksi ja temperamenttivoimaiseksi. Musiikkia pitää koossa usein kertautuva 'kello' tai hälytysteema, jossa Bergström aistikkaasti käyttelee myös moderneja sävyjä. Herkän melodiikan ohessa panee merkille mainion soitinnuksen."

"Menneisyyden varjon musiikki on joka tapauksessa Bergströmin parhaita töitä", arvioi myös Särrä (Sulho Ranta, Ilta-Sanomat 29.3.1946). "Siinä tosin kaipaisi selvempää johtoaiheiden käyttöä, mutta ei se taas toisaalta ollut pelkkien samojen nuottien jauhamistakaan, niinkuin joskus kiirettä pitäessä on kuultu. Huolellinen työ sekä soitossa että äänityksessä maksaa varmasti vaivan ja kulunsa. Sen pani erityisesti merkille tämän filmin yhteydessä, jossa musiikki täytti hyvin tehtävänsä."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.