Suomisen taiteilijat (1943)

Sisältöseloste

Suomisen perhe on lähdössä kesäksi maalle. Olli ja Pipsa tuovat todistuksensa vanhempiensa nähtäväksi, murheellista teeskennellen, kunnes asian oikea laita selviää ja isä palkitsee kummankin sadalla markalla. Olli ja hänen ystävänsä Eka puhuvat lomasuunnitelmistaan baarissa: kun viereisessä pöydässä istuva mies kuulee heidän matkustavan Saurolaan seuraavana aamuna, hän pyytää Ollia ostamaan puolestaan bussilipun, koska itse ei ehdi. Mies on kuuluisa näyttelijä Kimmo Arijoutsi, johon Pipsa palaa halusta tutustua. Aamulla Pipsa kiirehtii kohtaamispaikalle baariin tullakseen esitellyksi; bussissa hän Ollin harmiksi hankkiutuu istumaan Arijoutsin viereen. Näyttelijä kuitenkin osoittaa mielenkiintoa Ollin aikuista sisarta Elinaa kohtaan, joka on mennyt naimisiin Lassen kanssa ja saanut vauvan.

Virtaniemessä, jonne Olli kiiruhtaa Ekan seuraksi, pojat kuulevat, että Koivulan köyhän lesken ainoa lehmä on kuollut. He ryhtyvät keräämään rahaa uuden lehmän ostoon. Ollin isä antaa pesämunan ja kyläläisiltä pojat saavat kokoon 6 500 markkaa. Tarvitaan kuitenkin lisää ja Suomisten huvilalle vierailulle saapuva Arijoutsi ehdottaa, että järjestettäisiin iltamat puuttuvan summan hankkimiseksi. Hän lupaa huolehtia sopivasta näytelmästä, jossa pojat saavat muut osat; Pipsa ryhtyy harjoittelemaan runonlausuntaa. Yllättäen Lasse saapuu lomalle rintamalta ja on mustasukkainen tavatessaan Elinan Arijoutsin seurasta; väärinkäsitys selviää ja Arijoutsi vetäytyy syrjään ymmärtäessään Elinan olevan naimisissa.

Iltamissa Eka esittää alkusoiton hanurilla, Olli lausuu tervehdyssanat ja vetoaa auttamaan leskeä. Pipsa lausuu runon ja Hilda hoitaa virvokkeiden myyntiä. Kesken ohjelman saadaan tieto, että Arijoutsi on joutunut onnettomuuteen ja nyrjäyttänyt kätensä. Pipsa saa esittääkseen roolin, johon hän ehtii valmistautua vaarin pitkän juhlapuheen aikana. Puhe käsittelee renessanssia ja tyhjentää salin yleisön. Kaikista kommelluksista huolimatta esitys saadaan kunnialla läpi. Hankkimillaan 8 700 markalla lapset Hildan avustamina osallistuvat huutokauppaan, johon myös vaari sotkeutuu ja tulee nostaneeksi lehmän hinnan 11 000 markkaan. Vaari maksaa itse puuttuvan summan ja lehmä viedään riemusaatossa Koivulaan.

Kun perhe syksyllä palaa kaupunkiin, Pipsa on teatterikärpäsen vallassa ja haluaisi järjestää uudet juhlat, jotta vaari saisi rahansa takaisin. Luokkatoverilleen Kaija Maaheimolle hän ylpeilee tuttavuudellaan Arijoutsin kanssa ja tämän nimikirjoituksella. Ollin tukemana Pipsa pyrkii esiintyjäksi Markus-sedän lastentunnille, mutta epäonnistuu sekä lausunnassa että laulussa. Pipsan teatterivillitys alkaa jo häiritä hänen koulutyötään: isä kieltää häntä käymästä teatterissa, kunnes tulokset paranevat.

Kaijan on määrä näytellä prinsessan osa koulun näytelmässä. Olli ryhtyy juonimaan roolia Pipsalle: hän kutsuu Kaijan koettamaan kruunua, jonka on tehnyt, ja yrittää samalla tartuttaa tyttöön vesirokon tautia potevista kaksosista. Koulussa Pipsa ystävättärineen kiristää Kaijan luopumaan roolista, mutta juhlailtana Kaija on paikalla ja valmiina esiintymään: Pipsan ihmettelyyn hän vastaa sairastaneensa vesirokon lapsena. Olli ja Eka ryhtyvät uuteen juoneen. Eka houkuttelee Kaijan esittelemään koulua, vaari haluaa mukaan esittelykierrokselle ja Eka sulkee molemmat pommisuojaan. Olli kirjoittaa Kaijan nimissä kirjeen, jossa valittaa pahoinvointia ja pyytää Pipsaa näyttelemään puolestaan.

Pipsa esiintyy ja saa suosionsosoitukset. Huolestunut rouva Maaheimo saa Ekalta tekaistun selityksen, mutta paikalle osuva Elina pakottaa pojan paljastamaan totuuden; hätäpäissään Eka sulkee molemmat naiset pommisuojaan. Pojilla ei ole tilaisuutta vapauttaa vankeja ennen kuin myöhään illalla. Pipsan seuraamina he yrittävät lukittuun kouluun ikkunan kautta, mutta poliisi yllättää heidät ja vie poliisikamarille. Pipsa onnistuu vapauttamaan vangit, mutta hekin joutuvat poliisin huomaan - lukuunottamatta Kaijaa, joka hälyttää Suomisen huolestuneen väen. Isä ja Lasse lähtevät poliisikamarille selvittämään asiaa, mutta vasta kun isä on soittanut ystävälleen poliisimestarille, murrosta ja poliisin vastustamisesta pidätetty seurue pääsee vapaaksi.

Kotona pojat saavat isältä läksytyksen ja pyytävät anteeksi Kaijalta ja tämän äidiltä. Seikkailun seurauksena Pipsa parantuu teatterikuumeestaan ja repii näyttelijöiden kuvat huoneensa seinältä: "Minä inhoan koko teatteria, en ikimaailmassa näyttele enää mitään."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.

Lehdistöarvio

Suomisen perhe sai kolmannellakin kerralla ilahtuneen vastaanoton. "Juoni on siis ajankohtainen", kirjoitti O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 31.1.1944), "ja Tuttu Paristo on siihen tapansa mukaan saanut yhtä ja toista pirteää ja hauskaa mausteeksi, niin että tuloksena on samanlaatuinen herttaisen välitön ja sydämellinen 'koko perheen elokuva' niinkuin ennenkin. Käsikirjoitus pysyy nyt paremmin kuin aikaisemmin mahdollisuuden ja uskottavuuden rajoissa, niin että liioittelu ei pahasti pääse häiritsemään."

"En god del av succén får nog regissören Orvo Saarikivi taga åt sig", katsoi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 27.12.1943). "Han har mycket god hand med de unga aktörerna, de pressas inte att spela film, utan han låter dem hela tiden vara sig själva inför kameran, och det gör underhållningen trivsam och otvungen, och skapar levande kontakt mellan skådespelaren och åskådaren."

Eräät arvostelijat tekivät vertailuja ja löysivät heikkouksia. "Käsikirjoitus ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole yhtä onnistunut kuin esim. edellisen samanaiheisen elokuvan", arvioi T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 29.12.1943). "Kahdesti toistuva teatteriesitys kommelluksineen rajoittaa toiminnan liiaksi samoilla laduilla polkevaksi, mutta kuten sanottu, hauskuutta siinä on yllin kyllin nuorelle väelle."

"Juoni tällä kerralla kumminkin on vähemmän kiinteä kuin esimerkiksi edellisessä, erittäin onnistuneessa Suomis-elokuvassa", ajatteli myös P. T-vi (Helsingin Sanomat 4.1.1944). "Se jakaantuu oikeastaan kolmeen eri jaksoon, joista kahdessa ensimmäisessä kohokohdat muistuttavat siksi paljon toisiaan, että jälkimmäinen tuntuu miltei kertaannukselta ja sen teho sen vuoksi paljon lievistyy. Perheen puuhailujen vanha hyvä ohjaaja Orvo Saarikivi on kuitenkin varsin viisaasti hoidellut tapahtumasarjojen juontumisen mahdollisimman kiinteäksi nytkin, antanut toiminnalle hyväntuulisen vauhdikkuuden sekä Suomisen perheen nuorille lahjakkaille vesoille kyllin vapautta aivoitustensa toteuttamiseen."

"Juoni vaikuttaa hieman hajanaiselta", myönsi myös S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 30.12.1943), "mutta pääpaino tässä niinkuin muissakin Suomisen perhettä kuvaavissa filmeissä on lapsinäyttelijäin suorituksissa. Ja ne ovat jälleen varsin korkeata luokkaa. Ennen kaikkea Maire Suvanto pirteänä Pipsana on luontevassa välittömyydessään erinomainen."

Vaikka monet muutkin nostivat Pipsan kärkisijalle, myös Olli sai osansa kiitoksista. "Lasse Pöysti och Maire Suvanto äro fortfarande alldeles förtjusande, i synnerhet flickan, som både har äkta barnslighet och förnumstig humor", kirjoitti H. K. "Pituutta tuntuvasti venynyt Lasse Pöysti näyttelee yhtä railakkaasti kuin ennenkin", katsoi T. A. "Ja pieni Maire Suvanto on Pipsana kerrassaan riemastuttava välittömyydessään. Näiden kahden nuoren näyttelemistä katselee suurella ilolla. Heissä on reippautta, huumoria ja älykästä luontevuutta, mistä kaikesta moni aikuinen näyttelijä voisi ottaa heiltä oppia."

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.