Pilvilinna (1970)
Sisältöseloste
Erik soutaa mereltä maihin ja liftaa tien varresta kyydin, jonka hän pian menettää ryhdyttyään vinoilemaan autossa matkustavalle liikemiehelle. Baarissa hänen ulkomainen rahansa ei käy ja hän saa peräänsä kylän poikajoukon, jota hän pakenee metsään. Siellä Erik saa äkkilähdön mökin asukkaalta, joka ampuu hänen peräänsä. Lopulta Erik selviytyy Helsinkiin, missä hän seuraa ihmisvilinää ja kuuntelee henkisestä uudistumisesta puhuvaa katusaarnaajaa. Pikkupoika haastattelee ohikulkijoita aiheesta "Miten lapsi tehdään?".
Erik palaa kotiin vanhempiensa luo, jolloin selviää, että hän on kierrellyt Euroopassa, mm. Pariisissa. Äiti valittaa vaikeuksiaan ja sanoo isällä olevan ongelmia työpaikallaan. Koulussa rehtori moittii Erikiä, koska tämä on myöhästynyt lukukauden alusta. Koululaisriennoissa Erik tapaa Annikan, joka jättää välinpitämättömän poikaystävänsä ja tulee hakemaan Erikiä ulos. He polttavat pilveä Annikan johdatellessa keskustelua, jonka tuloksena he tapaavat seuraavanakin päivänä. Tällöin he päätyvät sänkyyn yhdessä: he riisuutuvat, mutta Annika ohjailee tapahtumia niin, että rakastelusta ei tule mitään, ja Erik laukeaa hänen käteensä. "Sorry, ku mäkin oon välillä vaikee", Annika selittää.
Koulun aamurukouksissa Annika ja Erik viestivät merkkikielellä toisilleen. Annika lupaa antaa Erikille illalla, jos tämä käy kylvyssä. Tilanne koulussa kiristyy, kun opettaja ajaa erään pojan, Keijo Kaltolan, ulos luokasta eikä tämä ilmesty seuraavillekaan tunneille. Kun luokka vastaa hiljaisuudella opettajan kysymyksiin, tämä syyttää oppilaita kapinasta ja määrää koko luokalle jälki-istuntoa. Myös Erik ajetaan ulos luokasta, koska hän kieltäytyy tekemästä tehtäviään. Annika ja Erik jakavat monisteita koulun ovella ja päättävät mennä yhdessä koulun suihkuun, mistä muuan miesopettaja yllättää heidät. Opettaja komentaa Erikin kanssaan rehtorin kansliaan, mistä hänet joudutaan kantamaan ulos hervottomassa tilassa.
Annika ja Erik tapaavat baarissa, mistä he näkevät pankkiryöstäjän paon. Kotona Annika tapaa viulunsoittoa harjoittelevan sisarensa sekä vanhempansa, joille hän sanoo kutsuneensa Erikin syömään. Vanhemmat ovat epäluuloisia eikä vaivautunut tunnelma kohene Annikan kertoessa, että Erik on kommunisti. Isä ilmoittaa sellaisten kuuluvan Neuvostoliittoon, mihin Annika vastaa Erikin kannattavan Mao Tse-tungin oppeja. Nuoret osallistuvat mielenosoituksen valmisteluihin ja epäilevät Suojelupoliisin provokaatiota. Tapahtumapaikalla Erik pitää silmällä miestä, joka yrittää haastaa tappelua mielenosoittajien kanssa, mutta mies pääsee pakenemaan odottavaan autoon.
Annika on mustasukkainen Leenasta, jonka kanssa Erik on seurustellut ennen häntä. Kohtaus päättyy sovintoon ja rakasteluun. Koulussa järjestetään teinikunnan kokous sen johdosta, että Kaltola uhataan erottaa. Erik ehdottaa myötätuntolakkoa, mitä kannatetaan vastoin teinikunnan hallituksen kantaa. Hallituksen jäsenten poistuttua kokous muuttuu lakkokokoukseksi, jossa luetaan julistus "luokkatovereille". Myös alakoululaiset ovat innolla mukana. Rehtori kutsuu Erikin puhutteluun ja syyttää häntä hulinan aloittamisesta. Erik sanoo vastuun olevan kokonaan opettajilla.
Lakkolaisten ja opettajien välit kiristyvät niin, että erään opettajan alas portaita tönäisemä oppilas joudutaan viemään ambulanssilla sairaalaan. Lakkolaiset julistavat solidaarisuuttaan Vietnamin ja Kolmannen maailman taisteluille. Tappelu perinteisiä arvoja kunnioittavien oppilaiden kanssa johtaa siihen, että poliisi hälytetään paikalle ja Erik pidätetään. Vankilassa Erik joutuu samaan selliin kuin mies, joka on tappanut vaimonsa ja kolme lastaan, mistä hän kertoo yksityiskohtaisesti. Erikin vanhemmat käyvät katsomassa poikaansa ja kyräilevät häntä syyttävinä.
Erään ulkoilukierroksen aikana Erik karkaa vankien piiristä ja pääsee portille sanoen olevansa poliittinen vanki. "Ei meillä Suomessa ole poliittisia vankeja, tämä vankila on erehtymätön", vartija vastaa ja päästää hänet vapauteen. Erik tapaa Annikan kahvilassa, josta hän kuitenkin syöksyy pahoinvoivana ulos. "Meillä nyt on tässä tällainen yhteiskunta, mutta kyllä se tästä vielä kaatuu", ääni sanoo.
- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.
Lehdistöarvio
"Minusta Pilvilinna on innoittava elokuva, tämän syksyn kotimaisesta seitsikosta toiseksi paras tapaus", innostui Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 29.11.1970). "Siinä on meikäläisittäin 'vapauden tuulien' makua, mukaansatempaavaa nuorta menoa, jännittävyyttä ja aika paljon huumoriakin. Myös musiikin osuus on vahvasti positiivinen. - - Se liikkuu vapaasti monella tasolla: on välillä tuoreen realistista arki-ilmiöiden tai detaljitilanteiden lähes reportaashimaista taltiointia ja siirtyy seuraavassa hetkessä luontevasti epärealistiselle tasolle välittämään lähinnä nuoren päähenkilön, Erikin turhautumien kuvitusta."
Muut arvostelijat olivat hyvinkin varauksellisia. "Pilvilinnan katsoo kiinnostuneena, mutta silti paha olo valtaa tarkkailijan teatterissa", koki Mikael Fränti (Suomen Sosialidemokraatti 29.11.1970). "Elokuva ei etene, siinä on vain hajanaisia ja hyppelehtiviä jaksoja, joiden välille ei synny sisäistävää ja koostavaa jännitettä."
"Aikamme moniongelmallisuus ja maapallon sekavuus aiheuttavat usein sen, että nuoriso esittää vaatimuksia ennen kuin sillä on selkiintyneet päämäärät, mihin halutaan pyrkiä", pohjusti Martti Savo (Kansan Uutiset 29.11.1970), "ja tässä mielessä on Pilvilinna kaikessa monipolvisuudessaan ilmeisesti rehti ja rehellinen. Luulisi kuitenkin, että tekijöiden tarkoituksena ei ole ollut yksistään tehdä elokuvaa teineille teineistä. Mutta jotta sekä sanat että kuvat menisivät perille, ei riitä pelkkä korvapuustien jakaminen vanhemmille, opettajille tai poliiseille. Ajatus, perusidea, se miksi elokuvaa ryhdytään tekemään, on Pilvilinnan tekijöiltä jäänyt hieman 'pilveen'."
"Debuterande regissören Sakari Rimminen visar det man visste förut att Raimo Hallamas skola är oduglig", teilasi Greta Brotherus (Hufvudstadsbladet 29.11.1970). "Så hjälplösa manuskript och en så hjälplös regi som här tror jag inte man kan finna bland elevarbetena i något annat land. - - Men värst är att manuskriptet är kaotisk. Det viktiga ämnet vår förkalkade skola och dess tidigt mogna, kritiska elever behandlas stundom i försök till naturalism, stundom i 'skämtsamma' hopp in i crazyn, helheten är schizofren och framför allt tråkig. Någon identifikation inom den skolelelevspublik filmen flirtar med torde inte vara möjlig i högre utsträckning, samtliga medverkande är så charmlösa och de verkliga kvickheter som inbakas alltför få."
"Pilvilinna on kuvauksellisesti ansiokas", myönsi Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 29.11.1970), "sen musta-valkoiset sävyt ovat eläviä ja pehmeitä, äänitykseltään se sitä vastoin on kutakuinkin kehnoa työtä. Ehkä tämä on yksi ja sama, koska dialogi sisältää paljon sellaista törkeätä sanailua, jota monet ihmiset eivät yksinkertaisesti halua kuulla ja joka siis paraikaa on karkottamassa yleisön kotimaisen elokuvan katsomoista - -."
"Pilvilinna formar sej inte heller till en helhet", puntaroi Bengt Pihlström (Nya Pressen 5.1.1971), "men filmen beskriver en rad symptom som borde få oss att vakna upp. Håller vi att bygga ett välfärdssamhälle för mycket efter våra egna normer, gör de stora linjerna att vi förlorar vårt perspektiv på de unga individer som trängs i kön. Pilvilinna säger att så är fallet. Och ändå finns det bara positivt att säga om de ungdomar som syns i Pilvilinna. Här är filmgruppen på säker mark, det är som om man helt intuitivt riktigt skulle fånga också de ömma detaljerna i skildringen av filmens två huvudpersoner."
"Elokuvan tekijänä Sakari Rimminen on kiinnostava tulevaisuuden mies", kiitti Leo Stålhammar (Suomenmaa 3.12.1970) kritiikkinsä perään. "Hänellä on filmillinen ote aiheenkäsittelyssään samoin kuin oikeata rytmitajua asioiden esilletuomisessa. Ensimmäisen kokoillan elokuvan naispuolisen kuvaajan Pirjo Honkasalon kamerankäyttö on taitavaa ja eläviä kuvakulmia löytävää; tehokasta kuten ohjauskin. Meri Oravisto kovanaamatyttönä on uskottava, Erik Uddströmin pojassa on samoin oikealla tavalla tämän hetken leimaa, valitettavasti hänen puheilmauksensa on heikko huomioonottaen elokuvan muutoinkin huonon äänityksen. Raiku Kemppi pojan ja Ritva Laatto tytön äitinä ovat naulan kantaan osuvia suorituksia."
- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.