tekijöitä: Lue lisää KAVA:n sivuilta
Onnenpeli (1965)
Tekniset tiedot
| Värillisyys: | mv | ||
| Ääni: | ääni | Äänijärjestelmä: | Evan Englund |
| Kesto: | 95 min | Kuvasuhde: | 1,66:1 |
| Laboratorio: | Kurkvaara-Filmi Oy |
Huomautukset
Onnenpeli oli ensimmäinen pitkä elokuva, josta Risto Jarva yksin oli ohjaajavastuussa - Yö vai päivä (1962) ja X-Paroni (1964) olivat yhteisohjauksia. Käsikirjoitus sen sijaan syntyi tälläkin kertaa ryhmätyönä Risto Jarvan, Jaakko Pakkasvirran, Antti Peipon, Matti Rinteen, Tuula Saarikosken ja Juhani Savolaisen yhteisvoimin, nimimerkillä B. Kivi. Aiheen käsittelytavassa on jo juonteita, jotka enteilevät suomalaisen elokuvan osallistuvaa kautta.
Onnenpeli on myös ensimmäinen elokuva, jossa Antti Peippo oli kuvausvastuussa - Risto Jarvan edellisessä elokuvassa hän oli jo toiminut B-kuvaajana. Tästä eteenpäin Peippo kuvasi kaikki Jarvan ohjaamat elokuvat. Onnenpeli toi myös mm. Pariisissa valokuvamallina ja mannekiinina työskennelleen Eija Pokkisen ensimmäisen kerran suomalaiselle valkokankaalle. Suomenlinnassa kaponieeri Coyet'ssa kuvatussa jaksossa nähtiin avustajana tuleva elokuvaohjaaja Heikki Partanen. Tarinan eksynyt lapsi Juri Saarikoski oli Pentti ja Tuula Saarikosken poika.
Risto Jarva sai Onnenpelin ohjauksesta Jussi-patsaan sekä Suomen arvostelijain liiton Kritiikin kannukset. Yleisömenestys oli vuoden keskitasoa parempi, mutta pääsylipputuotot 21 691 markkaa eivät riittäneet peittämään tuotantokustannuksia. Valtionpalkinnon ansiosta tuloksesta tuli kuitenkin 11 671 markan verran positiivinen. Onnenpeli myytiin myös Ruotsiin.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kokoelmissa ei ole Onnenpelin käsikirjoitusta, ainoastaan dialogilista.
- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.
