Rosso (1985)

Sisältöseloste

"Elomme vaelluksen keskitiessä harhailin synkkää metsämaata tieltä oikealta poikenneena [- -]", aloittaa kertoja italiaksi ja jatkaa: "He tulivat hakemaan Rossoa keskipäivällä, kun hän nukkui rannalla ja uneksi valkoisesta Alfa Romeosta [- -]." Giancarlo Rosso ei haluaisi jatkaa työtään velallisten pelottelijana ja palkkamurhaajana, koska "he ottivat Marjan häneltä". Pakon edessä hän kuitenkin hyväksyy uuden tehtävän ja matkustaa Suomeen, Marjan kotimaahan.

Helsingissä Rosso saa aseen ja toimintaohjeet ja ymmärtää pian, että hänen tehtävänsä on tappaa Marja. Naisen asunnolta hän löytää vain Marjan veljen Martin, jonka kanssa hänellä ei ole yhteistä kieltä mutta joka lähtee tuloksettoman sanailun jälkeen näyttämään hänelle kaupunkia. Miehet menevät Marjan työpaikalle pizzeriaan, mutta tämä pakenee nähdessään heidän saapuvan.

Martti hankkii romuttamosta vanhan auton ja ajaa Rosson kanssa kohti pohjoista - hänen omat epämääräiset liiketoimensa ovat joka tapauksessa umpikujassa. Pohjanmaalla he saavat tietää Marjan käyneen vanhempiensa luona mutta lähteneen ilmoittamatta päämääräänsä. Aikansa riideltyään miehet löytävät yhteisen sävelen laulaessaan kumpikin omalla kielellään: "Olen suomalainen - Sono italiano".

Miehet ryöstävät syrjäisen pankin, ja Martti kertoo juopuneelle Rossolle suomeksi, että Marja rakastaa tätä: "Takaisin sä et sitä kyllä vie - vaikka mä nyt vienkin sut sen luokse, kun mä tiedän et se haluaa nähdä sut. Jäisit sinäkin tänne. Perustaisit pizzerian."

Kertoja toteaa italiaksi: "Sinä yönä heidän onnensa kääntyi". Miehet yllätetään yön pimeydessä ja Martti ammutaan hengiltä. Ruumis auton konepellillä Rosso ajaa hautausmaan laidalle ja kuoppaa ystävänsä. Hän jatkaa päämäärättömästi matkaansa, toivoo turhaan, että poliisi yrittäisi pysäyttää hänet, ja uneksii Marjasta. "Haluan naisen!", hän huutaa keskellä tulvan valtaamaa lakeutta.

Pikkukaupungin baarissa Rosso menee vaalean naisen pöytään, kehuu olevansa rikas ja saa naisen mukaansa hotelliin. Yöllä Rosso näkee painajaisen, jossa kulkee Marjan äänen johdattelemana hämärässä luolassa. Nähdessään Marjan tuhoutuneet kasvot hän ampuu, herää unesta ase kädessään ja ammuskelee hotellihuoneessa. Poliisien saapuessa hän pakenee parvekkeen kautta.

Rosso yrittää ryöstää pienen pankkikonttorin, mutta virkailija ampuu häntä rintaan. Hän kouraisee tukun rahaa ja pakenee.

Rosso istuu pizzeria Rossossa, kun poliisit tulevat ja ampuvat hänet: "Ja kaaduin niinkuin kuollut ruumis kaatuu." Tarjoilijan asuinen Marja kumartuu Rosson ylle, ja he tervehtivät toisiaan hymyillen.

- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan.

Lehdistöarvio

"Rossossa on valmiina kaikki se, mitä Mika Kaurismäki on tähänastisella urallaan ollut tekemässä", suitsutti Helena Ylänen (Helsingin Sanomat 12.10.1985). "Ulkonaisesti se on lähinnä Arvottomia, mutta siinä ei ole enää esikoisfilmiä vaivannutta yritystä seurata väkinäistä juonta. Siinä on samaa lämpöä ja kauneutta kuin Klaanissa, mutta ajatus on kypsynyt, ehtinyt sisäistyä. Rosso on elokuva, täydellisesti. Kaikki mitä siinä on, on sulautunut yhteen, kuviksi joiden sisäinen logiikka on rikkumaton, syväksi tunteeksi ja ajatuksiksi, jotka eivät antaudu samana sanoiksi."

Pertti Lumirae (Suomen Sosialidemokraatti 12.10.1985, Demari 23.8.1993) näki Rossossa sellaisen kahden kulttuurin yhdistelmän, "jota suomalainen elokuva ei aikaisemmin tunne. [- -] Rosso antaa esimakua siitä, mihin suuntaan suomalainen elokuva voisi kehittää itseään päästäkseen irti ahtaasti kansallisista ja muun maailman silmissä hermeettisistä ominaispiirteistään. Ei ole syytä luopua ajatuksesta, että ns. puhtaasti kansallinen elokuva ei voisi saavuttaa yleismaailmallista vastakaikua, mutta vastavuoroisesti Rossossa on piirteitä, jotka tekevät siitä kaikkea muuta kuin latteasti ylikansallisen elokuvan."

Raili Suominen (Turun Sanomat 12.10.1985) moitti Rossoa ohueksi kokoelmaksi kuvia, mutta häntä miellytti "Kaurismäen erinomainen kyky löytää ja tallentaa filmille sellaisia maisemia, jotka tuttuudessaankin tuntuvat uusilta, ennen näkemättömiltä, jopa mystisiltä. Helsingin Merihaan kuvissa on korskean betonin urbaania veistoksellisuutta, eikä Pohjanmaa Kaurismäen kameran jälkeen ole entisensä. Sen lakeus on muuttunut kuoleman tyyssijaksi, ihmisen tulevaisuuden ja toivon hukuttavaksi viimeiseksi rannaksi."

Näyttelijöistä Martti Syrjä sai luonnollisuudellaan yleistä tunnustusta, mutta Kari Väänäsen päärooli jakoi mieliä. Moni kriitikko vierasti Väänäsen valitsemista italiankieliseen osaan, mutta toisaalta esimerkiksi H.E. (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi 12.10.1985) mielestä Rosson hahmo oli "tutkittu eri tilanteiden sanelemaa ja säätelemää liikekieltä, tekisi mieli sanoa koreografiaa, myöten. Rosso on kokovartalokuva, komea."

"Laajempaa tutustumista elämään" toivottivat elokuvan tekijöille Eliisa Kirjavainen ja Anni Tsokkinen (Kyyhkynen 6/1985): "Kaurismäen elokuvassa mies on kaiken kiinnostuksen kohde, toiminnan aktiivinen subjekti. Nainen on ohut hahmo, kaunis ja vaalea. Luomalla tällaisia elokuvia Kaurismäet jatkavat seksistisen, naista alistavan kulttuurin perinnettä. [- -] Helena Yläsen mukaan Rosso on elokuva kuolemasta. Mielestämme se on elokuva lasten pyssyleikeistä."

- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan.