Vuosikymmen 1990 - 1999

Esseet

1990-luvun alussa elokuva-ala vajosi muun maan tavoin lamaan, ja yleisömäärät kävivät kaikkien aikojen aallonpohjassa. Tuotannon määrä pysyi silti korkeana, ja ennätysmäärä esikoiselokuvia näki päivänvalon. Vuosikymmenen lopulla käynnistyi uusi nousukausi, jonka satoa korjattiin elokuvateattereissa äkillisenä menestyspiikkinä, "suomalaisen elokuvan buumina". 1990-luvulla syntyi 178 pitkää elokuvaa.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Koski Markku
Vuosituhannen vaihteen suomalaisissa elokuvissa palattiin vahvojen tuottajien aikaan. Erityisesti esillä olivat nostalgiannälkäiset taiteilijaelämäkerrat, kuten Sibelius, Aleksis Kiven elämä ja Badding, joiden aiheita tekijät pitivät kansallisesti tärkeinä.
Lindqvist Antti
"Pohjois-Karjala on yleisinhimillisesti kauhea paikka elää, mutta olen siitä melkein ylpeä." Markku Pölösen elokuvat Onnen maa ja Kivenpyörittäjän kylä avaavat karhean hirtehishuumorin avulla pohjoiskarjalaista sielunmaisemaa ja erityisesti sen miehiä.
Kuuskoski Martti-Tapio
Otsikosta luettava, Veikko Aaltosen elokuvien Tuhlaajapoika (1992) ja Isä meidän (1993) julkilausumaton repliikki voisi hyvin olla näiden kummankin elokuvan sisäinen motto tai sisällöllinen summa.
Alanen Antti
Paluu lajeihin oli suomalaisen elokuvapolitiikan tietoisena tunnuksena 1990-luvun kynnyksellä. Tullessaan Suomen elokuvasäätiön tuottajaksi vuonna 1989 Kari Kyrönseppä esitti lajityyppielokuvien elvyttämistä keskeiseksi keinoksi yleisökadon uhkaaman kotimaisen elokuvan pelastamiseksi.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Koski Markku
Vuosituhannen vaihteen suomalaisissa elokuvissa palattiin vahvojen tuottajien aikaan. Erityisesti esillä olivat nostalgiannälkäiset taiteilijaelämäkerrat, kuten Sibelius, Aleksis Kiven elämä ja Badding, joiden aiheita tekijät pitivät kansallisesti tärkeinä.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.