Vuosikymmen 1970 - 1979

Esseet

Elokuvapoliittinen kädenvääntö ja talouden laskukausi leimasivat kotimaisen elokuvan 1970-lukua. Ajan yhteiskunnallinen radikalismi näkyi myös monien elokuvien aihevalinnoissa. Ensi-iltojen määrä oli alhaisin sitten mykkäkauden: kaudella syntyi vain 80 pitkää kotimaista elokuvaa. Vuosikymmenen lopulla tukipolitiikan vakiintuminen ja talouden elpyminen käynnistivät uuden nousun.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Uusitalo Kari
"En välittänyt elokuvasta lapsena. Minusta elokuva oli naurettavaa ajantuhlausta. Elokuvan illuusiovaikutus tuntui minusta vähäiseltä ja melko turhanpäiväiseltä. Tämä kuvilla leikkiminen!" Näin kirjoitti 30-vuotias Jörn Donner talvella 1963 (teoksessa Houkutusten aamu, 1990). Ja hieman aikaisemmin samassa yhteydessä: "Sen vuoksi ei elokuvakiinnostukseni ole lapsuusvuosien maagisten elämysten heijastuma vaan jotakin aikuista, tahdonnäyte joka on lähes vastahakoisesti kehittynyt intohimoksi."
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Uusitalo Kari
"En välittänyt elokuvasta lapsena. Minusta elokuva oli naurettavaa ajantuhlausta. Elokuvan illuusiovaikutus tuntui minusta vähäiseltä ja melko turhanpäiväiseltä. Tämä kuvilla leikkiminen!" Näin kirjoitti 30-vuotias Jörn Donner talvella 1963 (teoksessa Houkutusten aamu, 1990). Ja hieman aikaisemmin samassa yhteydessä: "Sen vuoksi ei elokuvakiinnostukseni ole lapsuusvuosien maagisten elämysten heijastuma vaan jotakin aikuista, tahdonnäyte joka on lähes vastahakoisesti kehittynyt intohimoksi."
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Aitio Tommi
Risto Jarva siirtyi 1970-luvun alussa poleemisiin, yhteiskunnallisiin aiheisiin elokuvissa Bensaa suonissa (1970), Kun taivas putoaa... (1972) ja Yhden miehen sota (1973). Ohjelmallisten, lohduttomienkin elokuvien aiheina oli kaupungistumisen ja urbaanin yhteiskunnan sekä luonnon välinen suhde, sensaatiolehdistön moraalittomuus ja pienyrittäjyyden ankara todellisuus.
Uusitalo Kari
"En välittänyt elokuvasta lapsena. Minusta elokuva oli naurettavaa ajantuhlausta. Elokuvan illuusiovaikutus tuntui minusta vähäiseltä ja melko turhanpäiväiseltä. Tämä kuvilla leikkiminen!" Näin kirjoitti 30-vuotias Jörn Donner talvella 1963 (teoksessa Houkutusten aamu, 1990). Ja hieman aikaisemmin samassa yhteydessä: "Sen vuoksi ei elokuvakiinnostukseni ole lapsuusvuosien maagisten elämysten heijastuma vaan jotakin aikuista, tahdonnäyte joka on lähes vastahakoisesti kehittynyt intohimoksi."
Pantti Mervi
Pirjo Honkasalon Tulipää (1980) ja Jaakko Pakkasvirran Runoilija ja muusa (1978) sekä Pedon merkki (1981) valmistuivat, kun suomalainen elokuva eli taloudellista ja esteettistä murroskautta. Yhteiskunnallisesta elokuvasta siirryttiin kohti suurempaa yleisöä houkuttelevaa tyyliä. Nämä kolme kirjailijaelämäkertaa lähestyvät murroskausien teemoja poikkeusyksilöiden subjektiivisten kokemusten kautta.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Alho Olli
Mies, joka ei osannut sanoa ei -elokuvan ja Loman Aimo Niemi sekä Jäniksen vuoden Kaarlo Vatanen liittävät Risto Jarvan luontevasti elokuvakomedian suureen perinteeseen. Häntä kiinnosti tutkia millaisin uusin tavoin hän voisi kehitellä niitä ulkopuolisuuden ja sijattomuuden aihelmia, joihin Antti Litjan esittämä hahmo perustuu.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Toiviainen Sakari
Asfalttilampaiden jälkeen Mikko Niskanen koki vaikean henkisen ja fyysisen kriisin. Talvella 1969 hän vietti toipumislomaa kotiseudullaan Konginkankaan Liimattalassa, kun hänet tavoitti tieto naapuripitäjässä tapahtuneesta murhenäytelmästä: pienviljelijä Tauno Pasanen oli ampunut neljä häntä pidättämään tullutta poliisia.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Koivunen Anu
Rauni Mollbergin kirjafilmatisointi Maa on syntinen laulu (1973) sai hyvän vastaanoton kriitikoiden ja yleisön keskuudessa. Elokuvaa kehuttiin realistiseksi kuvaukseksi "luonnonläheisestä" lappilaisesta elämästä, joka nähtiin erilaisena muiden suomalaisten elämästä. Pohjoisuus kytkettiin myös naiseuteen ja seksuaalisuuteen. Tätä kolonialisoivaa katsetta kohtaan esitettiin myös kriittisiä äänenpainoja.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Pantti Mervi
Pirjo Honkasalon Tulipää (1980) ja Jaakko Pakkasvirran Runoilija ja muusa (1978) sekä Pedon merkki (1981) valmistuivat, kun suomalainen elokuva eli taloudellista ja esteettistä murroskautta. Yhteiskunnallisesta elokuvasta siirryttiin kohti suurempaa yleisöä houkuttelevaa tyyliä. Nämä kolme kirjailijaelämäkertaa lähestyvät murroskausien teemoja poikkeusyksilöiden subjektiivisten kokemusten kautta.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Laine Kimmo
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luoma Uuno Turhapuro syntyi Spede-show'ssa ja kapusi valkokankaalle 1973. Yli kolmessa vuosikymmenessä on syntynyt jo 20 elokuvaa, joissa törmäyskurssille on joutunut mm. puolustusvoimat, turismi ja juurien etsintä. Kriitikkojen halveksumaa mutta yleisön rakastamaa Uunoa määrittelee paitsi tunnistettava joukko luonteenpiirteitä (mm. työnvälttely, ruokahalu) myös liukuva identiteetti, joka sallii hahmolle uravalinnan niin presidentinä kuin rautakauppiaana. Hahmo on nähty myös suomalaisen miehen kuvana – sekä sen parodiana.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.