Vuosikymmen 1960 - 1969

Esseet

Kuusikymmenluku oli dramaattinen murroskausi suomalaisen elokuvan historiassa. Perinteinen studioelokuva tuli tiensä päähän vuosien 1963–65 näyttelijälakon myötä, ja samaan aikaan otettiin uuden aallon ensiaskeleet. 1960-luvun mittaan uusi tekijäpolvi astui alalle, ja moderni suomalainen elokuva löi itsensä läpi myös yleisön tietoisuuteen. Vuosikymmenellä sai ensi-iltansa 121 elokuvaa.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Uusitalo Kari
"En välittänyt elokuvasta lapsena. Minusta elokuva oli naurettavaa ajantuhlausta. Elokuvan illuusiovaikutus tuntui minusta vähäiseltä ja melko turhanpäiväiseltä. Tämä kuvilla leikkiminen!" Näin kirjoitti 30-vuotias Jörn Donner talvella 1963 (teoksessa Houkutusten aamu, 1990). Ja hieman aikaisemmin samassa yhteydessä: "Sen vuoksi ei elokuvakiinnostukseni ole lapsuusvuosien maagisten elämysten heijastuma vaan jotakin aikuista, tahdonnäyte joka on lähes vastahakoisesti kehittynyt intohimoksi."
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Uusitalo Kari
Siitymäkausi mustavalkoisesta värielokuvaan oli pitkä. Mainoselokuvatuotanto oli pioneeriasemassa. Aluksi käytettiin ulkomaisia laboratorioita; Suomi-Filmin oma laboratorio avasi 1959. Materiaaleista Gevacolor hallitsi, kunnes Eastmancolor ja Sovcolor valtasivat alaa. Vasta 1970-luvulla värielokuvia syntyi useammin kuin mustavalkoisia.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Uusitalo Kari
"En välittänyt elokuvasta lapsena. Minusta elokuva oli naurettavaa ajantuhlausta. Elokuvan illuusiovaikutus tuntui minusta vähäiseltä ja melko turhanpäiväiseltä. Tämä kuvilla leikkiminen!" Näin kirjoitti 30-vuotias Jörn Donner talvella 1963 (teoksessa Houkutusten aamu, 1990). Ja hieman aikaisemmin samassa yhteydessä: "Sen vuoksi ei elokuvakiinnostukseni ole lapsuusvuosien maagisten elämysten heijastuma vaan jotakin aikuista, tahdonnäyte joka on lähes vastahakoisesti kehittynyt intohimoksi."
Varjola Markku
Maunu Kurkvaara oli merkittävässä osassa, kun moderni suomalainen elokuva syntyi 1950-60-lukujen taitteessa. Hän hallitsi elokuvan eri osa-alueet ohjauksesta leikkaukseen, ja synnytti kerroksista, vapaasti assosioivaa kerrontaa suoraviivaisen lineaarisen tilalle. Merkittävässä asemassa hänen tuotannossaan ovat trilogiana nähdyt Rakas... (1961), Yksityisalue (1962) ja Meren juhlat (1963), joissa on kysymys etsinnästä.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Hietala Veijo
Spede Pasasen ura käynnistyi radiossa ja lahjakas koomikko siirtyi pian tekemään sivurooleja elokuvissa sekä viihdeohjelmia television puolella. Ensimmäinen oma elokuva X-Paroni syntyi vuonna 1964 Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran Filminor-yhtiön suojissa. Tiheä tuotantotahti "esi-Uuno-kaudella" jatkui vuoteen 1974 asti: seikkailufarssit, historialliset lajityyppifarssit (erityisesti lännenelokuvat) ja suomalaisuusparodiat olivat kriitikoiden halveksumia, mutta kaupallisesti menestyneitä.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Uusitalo Kari
Siitymäkausi mustavalkoisesta värielokuvaan oli pitkä. Mainoselokuvatuotanto oli pioneeriasemassa. Aluksi käytettiin ulkomaisia laboratorioita; Suomi-Filmin oma laboratorio avasi 1959. Materiaaleista Gevacolor hallitsi, kunnes Eastmancolor ja Sovcolor valtasivat alaa. Vasta 1970-luvulla värielokuvia syntyi useammin kuin mustavalkoisia.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Uusitalo Kari
"En välittänyt elokuvasta lapsena. Minusta elokuva oli naurettavaa ajantuhlausta. Elokuvan illuusiovaikutus tuntui minusta vähäiseltä ja melko turhanpäiväiseltä. Tämä kuvilla leikkiminen!" Näin kirjoitti 30-vuotias Jörn Donner talvella 1963 (teoksessa Houkutusten aamu, 1990). Ja hieman aikaisemmin samassa yhteydessä: "Sen vuoksi ei elokuvakiinnostukseni ole lapsuusvuosien maagisten elämysten heijastuma vaan jotakin aikuista, tahdonnäyte joka on lähes vastahakoisesti kehittynyt intohimoksi."
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Suuronen Otto
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuva (1983) alkaa hämmentävällä prologilla, jossa Heikki Kinnusen esittämä hahmo katsoo näyteikkunaa ja toteaa itsekseen: "Oon minä kuullu, että se Turhapuro on ruma, mutten ois uskonu, että se on nuin ruma. Mutta kyllä siitä Vesku Loirin tunnistaa. On se niin näkönen, samat ilmeet ja kaikki." Repliikin jälkeen kamera kääntyy hitaasti Kinnusen kasvoista näyteikkunaan, josta paljastuu avaruusolio E.T.:n hahmo Steven Spielbergin fantasiaelokuvasta E.T. - The Extra-Terrestrial (Yhdysvallat, 1982). Elokuvan muusta tarinasta täysin irrallaan oleva prologi on hyvä esimerkki Uuno Turhapuro -elokuvien itsereflektiosta.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.
Bacon Henry
Suomen Akatemian rahoittamassa A Transnational history of a Finnish Cinema -projektissa tutkittiin, kuinka läpi suomalaisen elokuvan historian kansallisena pidetty elokuva on kytkeytynyt transnationaaleihin kehityskulkuihin niin teknologian, talouden, tuotannon ja levityksen kuin esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjenkin tasoilla – ideologisista suuntauksista puhumattakaan.
Lehtisalo Anneli
Suomalainen elämäkertaelokuva on hybridigenre: todellisuudessa eläneitä henkilöitä on yhdistetty eri kerronnan muotoihin, kuten musikaaleihin tai historiallisiin romanttisiin elokuviin. Elämäkertaelokuvien boomit liittyivät yleensä elokuvateollisuuden nousukausiin. Päähenkilöt olivat tyypillisesti kansallissankareiksi nostettuja taiteilijoita, myöhemmin myös populaarikulttuurin edustajia, kansansankareita − roistoja ja julkkiksiakin.