Elonet, Suomen kansallisfilmografian verkkojulkaisu

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ylläpitämä Elonet-elokuvatietokanta on kotimaisen elokuvan runsauden sarvi – ulkomaista silti unohtamatta. Lukuisten yhteydenottojen johdosta haluamme vielä muistuttaa, etteivät kaikki elokuvat ja ohjelmat, jotka sivustosta löytyvät, ole meidän kokoelmissa eivätkä meillä katsottavissa.

Elonet on Suomen kansallisfilmografian verkkojulkaisu, josta löytyy 12-osaisen kirjasarjan annin ohella myös elävän kuvan esimerkkejä trailereista kokonaisiin elokuviin, valokuvia, julisteita ja tietoa arkiston uusimmista digitoinneista.

Hakutoiminnon avulla tuloksia voi halutessaan rajata mm. alkuperämaan, lajityypin tai valmistumisvuoden mukaan. SKF-kirjasarjan esseet sekä historiallista taustaa että uusia näkökulmia viime vuosikymmenien kotimaisiin elokuviin. Monen tutun näyttelijän ja elokuvantekijän sivulta löytyy roolilistauksen lisäksi jo nyt myös valikoima valokuvia ja biografia.

Elonetissä majaansa pitää myös Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kotisivuilla ennen sijainnut Tiedonkeruu-osio, jonka kautta tutkija Juha Seitajärvi etsii johtolankoja elokuvahistoriamme arvoituksellisiksi jääneisiin henkilöihin ja kuvauspaikkoihin. Jos linkki tiedonkeruuseen löytyy yksittäisen elokuvan tietosivulta, on juuri nimenomaisen teoksen kohdalla jokin jäänyt SKF-ryhmää askarruttavaksi kysymysmerkiksi. Tässä täydennystyössä suuren yleisön apu on enemmän kuin tervetullutta!

Elonet on myös visuaalinen kokonaisuus: still-valokuvia, julisteita ja videoaineistoja lisätään tietokantaan jatkuvalla syötöllä. Harvinaiset dokumentit ja elokuvaklipit tulevat jatkossa saamaan seurakseen trailereita ja kokonaisia elokuvateoksia.

Tärkeää: uudistuneen kuvaohjelmaluokittelun mukaiset ikärajatiedot löytyvät lähteestä ikärajat.fi. Elonetin ikärajat pohjaavat toistaiseksi Valtion elokuvatarkastamon aikaisiin tietoihin.

Elonetin vanhaa erikoishakua kaipaavilta toivotaan kärsivällisyyttä – haku palautuu uudessa muodossa sivustolle!

Suomen Kansallisfilmografian verkkojulkaisuna Elonet on ”work in progress”, jonka kehitystyöhön osallistuvat KAVIn henkilöstön ohella kotimaisen elokuva-alan tutkijat ja tuntijat.

KAVI kiittää eri alojen asiantuntijoita, yksityishenkilöitä, elokuva-alan toimijoita ja elokuvantekijöitä, jotka ovat antaneet tietoja ja aineistoja hankkeemme käyttöön.