Helena Kara

Etunimet: 
Aini Helena
Muut nimet: 
Helena Leminen (virallinen nimi vuodesta 1940)
Aini Helena Dahl (omaa sukua vuoteen 1927)
Helena Kara (omaa sukua vuodesta 1927)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
16.08.1916
Syntymäpaikka: 
Salo
Kuolinaika: 
26.02.2002
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä

Helena Kara kuuluu suomalaisen elokuvan kulta-ajan suosituimpiin filmitähtiin. Kara aloitti näyttelijäuransa Suomi-Filmin komedioiden poikamiestyttönä 1937, ja siirtyi Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen 1942. Helena Karan ja hänen aviomiehensä Hannu Lemisen tiiviin yhteistyön tuloksena syntyi 12 yhteistä elokuvaa. Elokuvarooleja Helena Karalle kertyi vuosina 1937-52 kaikkiaan 23.

Aini Helena Dahl syntyi 1916 Salossa ratamestari Otto Dahlin ja tämän vaimon Ainon viisilapsiseen perheeseen. Nimenvaihto Dahlista Karaksi tapahtui vuonna 1927. Helena Karan kiinnostus elokuvaa kohtaa syttyi nuorena. Hän kirjoitti kirjeitä ihailemilleen filmitähdille, ja muisteli myöhemmin itkeneensä Rudolf Valentinon kuoltua.

Helena Kara valmistui ylioppilaaksi Turun suomalaisesta yhteiskoulusta keväällä 1936. Urheilullinen Kara suunnitteli uraa voimistelunopettajana, mutta sattuma puuttui peliin kun hän sai kesällä 1937 paikan Turun Kino-Palatsin lipunmyyjänä. Suomi-Filmin johtaja Risto Orko kiinnitti huomiota elokuvateatterin kauniiseen lipunmyyjään ja kutsui tämän Helsinkiin koekuvauksiin. Tuota pikaa Helena Kara esiintyi ensimmäisessä elokuvassaan, Orvo Saarikiven ohjaamassa Maria Jotuni -filmatisoinnissa Miehen kylkiluu (1937). Ensiesiintyminen johti kolmen vuoden sopimukseen Suomi-Filmin kanssa.

Miehen kylkiluun jälkeen Helena Kara nähtiin Suomi-Filmin komedioiden tähtenä. Itsenäisten ja epäsovinnaisten poikamiestyttöjen roolit Orvo Saarikiven elokuvissa Poikamiesten holhokki (1938) ja Hätävara (1939) merkitsivät Karan läpimurtoa. Hilja Valtosen tekstiin pohjautuvasta Hätävarasta tuli vuoden 1939 toiseksi katsotuin elokuva. Kara muistetaan etenkin suurista ja ilmeikkäistä silmistään. Useaan kertaan hänen vastanäyttelijänään esiintyneen Paavo Jänneksen kerrotaankin tokaisseen: "Friiduhan on kuin funkkistalo, fönsteriä koko fasaadi."

Kara näytteli seuraavaksi vapaustaistelijoita sympatisoivaa senaattorin tytärtä Risto Orkon historiallisessa aatedraamassa Aktivistit (1939), joka merkitsi siirtymistä vakavampien osien pariin.

Kara palasi Aktivistien jälkeen kepeiden komedioiden tähdeksi. Hänet nähtiin sotilasfarssissa Punahousut (1939) ja seurapiirikomediassa Poikani pääkonsuli (1940). Risto Orkon ohjaamassa komediassa Kyökin puolella (1940) Helena Kara esittää tehtailijan hemmoteltua tytärtä, joka joutuu vedonlyönnin seurauksena sisäköksi kartanoon. Serkkuunsa rakastuvan nuoren naisen rooli draamassa Neljä naista (1942) jäi Karan viimeiseksi elokuvaksi Suomi-Filmissä.

Helena Kara ja Suomi-Filmin studiopäällikkönä ja päälavastajana toiminut, myöhemmin etenkin ohjaajana tunnettu Hannu Leminen avioituivat keskellä talvisotaa vuonna 1940. Pian molemmat siirtyivät Suomi-Filmistä Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen. Tästä alkoi Karan ja Lemisen tiivis yhteistyö, jonka tuloksena syntyi 12 elokuvaa. Avioiduttuaan Kara esiintyi pääasiallisesti vain aviomiehensä ohjaamissa elokuvissa.

Karalle ja Lemiselle syntyi kolme lasta: Esa (s. 1941), Jari (s. 1946) ja Marjut (s. 1949). Suomalainen lehdistö kirjoitti valkokankaan taitelijaparista hollywoodmaiseen tapaan, ja lehdistön nimittämä ”Kaunis Helena” poseerasi usein lehtien sivuilla miehensä ja lapsensa kanssa.

Helena Karan ja Hannu Lemisen ensimmäinen yhteinen elokuva uuden yhtiön palveluksessa oli Lemisen ohjaama ja käsikirjoittama melodraama Puck (1942). Kara nähdään elokuvan nimiroolissa Tauno Palon esittämään säveltäjään rakastuvana muotiliikkeen osastopäällikkönä, joka salaa synkän menneisyyden. Avioparin toinen yhteistyöelokuva Tuomari Martta (1943) problematisoi naisten työssäkäynnin.

Helena Kara ja Hannu Leminen työstivät elokuviaan yhdessä usein jo valmisteluvaiheessa: Kara metsästi sopivia aiheita ja käsikirjoituksia, Leminen puolestaan saattoi ne elokuvan muotoon. Kara myös suunnitteli itse pukunsa omaan aikaansa sijoittuviin elokuviinsa.

Karan ja Lemisen yhteistyön huipentumana pidetään romanttista melodraamaa Valkoiset ruusut (1943). Kara näyttelee elokuvassa Aulia, joka rakastuu Tauno Palon esittämään kirjailijaan. Auli omistaa elämänsä miehelle, vaikkei tämä vastaakaan hänen tunteisiinsa. Kara tulkitsee elokuvassa Aulia kolmena eri ikäkautena. Myöhemmin näyttelijätär muisteli Valkoisia ruusuja ja Aulin roolia elokuvauransa päätyönä.

Helena Kara tulkitsi syyllisyydentuntoisia ja moraalisiin ristiriitoihin joutuvia hahmoja melodraamoissa Suurin voitto (1944), Sylvi (1944, ohj. Toivo Särkkä), Anja tule kotiin (1944, ohj. Toivo Särkkä) ja Hedelmätön puu (1947). Lemisen ohjaamaa melodraamaa Vain sinulle (1945) voi pitää eräänlaisena parafraasina Valkoisista ruusuista, mutta tällä kertaa kirjailija on nainen, joka kokee tulleensa hylätyksi. En ole kreivitär (1945) merkitsi Karalle ja Lemiselle paluuta komedian pariin.

Vuonna 1947 Helena Kara siirtyi puolisonsa mukana Adams-Filmin palvelukseen. Kara näytteli kolmessa Adamsin elokuvassa: aborttia käsittelevässä yhteiskunnallisessa elokuvassa Tuhottu nuoruus (1947), Helena-elokuvien sarjan aloittaneessa elokuvassa Soita minulle, Helena! (1948) ja merirosvoseikkailussa Rosvo-Roope (1949). Fennada-Filmin melodraamassa Ratavartijan kaunis Inkeri (1950) Karan esittämä Inkeri on iäkkään ratavartijan (Eino Kaipainen) nuori vaimo, johon veturinkuljettaja (Erkki Viljos) rakastuu.

Helena Karan viimeiseksi elokuvaksi jäi muotipiirtäjä Leilan osa Suomi-Filmin romanttisessa komediassa Hän tuli ikkunasta (1952). Sen jälkeen Kara vetäytyi elokuva-alalta ja julkisuudesta, ja omistautui perheelleen.

Helena Kara kuoli Helsingissä 85-vuotiaana vuonna 2002.

Riikka Pennanen
5.5.2015

Kirjallisuutta ja lähteitä

Outi Hupaniittu: ”Suomalaisen valkokankaan sielukkaimmat kasvot – Helena Karan julkisuuskuva elokuvalehdissä 1937–1952”. Teoksessa Valkoiset ruusut. Hannu Lemisen & Helena Karan elämä ja elokuvat. Toim. Kimmo Laine ja Juha Seitajärvi. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura 2008, 32–67.

Veikko Itkonen: Hiljaisuus – kuvaus – kamerat. Suomalaisia elokuvanäyttelijöitä sanoin ja kuvin. Helsinki: Tammi 1944.

Tapio Riihimäki: ”Kara, Helena (1916 - 2002)”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/8747/. Linkki tarkistettu 1.4.2015.

Sisko Rytkönen: Ihanat naiset kankaalla. Helsinki: Majakka 2008.

Kari Uusitalo: ”Hannu ja Helena”. Teoksessa Valkoiset ruusut. Hannu Lemisen & Helena Karan elämä ja elokuvat. Toim. Kimmo Laine ja Juha Seitajärvi. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura 2008, 20–31.

Silmän lumo - Helena Kara -tv-dokumentti. Ohjaus Jarmo Heikkinen. Yleisradio / TV 1, 1996.

SF-tähtiä ja tähdenlentoja: Helena Kara. http://areena.yle.fi/radio/2296743. Linkki tarkistettu 25.4.2015.