Markus Rautio

Etunimet: 
Eino Markus
Muut nimet: 
Markus-setä (taiteilijanimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
17.05.1891
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
14.02.1973
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä, radiokuuluttaja, ohjaaja, teatterineuvos

Markus Rautio eli Markus-setä muistetaan yhä vieläkin suunnittelemistaan radion Lastentunneista. Uransa alussa hän oli näyttelijä, sittemmin ohjaaja ja erityisesti Radioteatterin pääohjaaja. Markus Rautio oli radiopersoona ja laajemminkin varhainen mediapersoona.

Markus Rautio syntyi 1891 Helsingissä näyttelijäperheeseen. Hänen isänsä Aleksis Rautio (1857–1916) ja äitinsä Katri Rautio (1864–1952) olivat kiinnitettyinä Suomen Kansallisteatterin näyttelijäkuntaan. Markus Rautio suoritti Suomen Näyttämöopiston kurssin ”teoreettisesti” (mitä se sitten tarkoittikaan). Hän opiskeli myös laulua kahden arvostetun opettajan, Abraham Ojanperän ja Aleksandra Ahngerin, johdolla. Varmasti hyötyä oli tulevina radiovuosina myös opiskelusta Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa.

Näyttelijänuransa Markus Rautio aloitti 1912 Kansan Näyttämöllä, oli kiinnitettynä Suomen Kansallisteatteriin 1914–18, Tampereen Teatteriin 1919–23 ja jälleen Kansan Näyttämölle 1923–24. Teatterissa hän esiintyi salonkikomedioissa, farsseissa ja opereteissa. Hän näytteli mm. nimiosaa Nikolai Gogolin Reviisorissa ja Eeroa Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä.

Ilmeisesti teatterikokemuksensa perusteella Markus Rautio pääsi näyttelijäksi kahteen varhaiseen mykkäelokuvaan. Hän esitti Jaska Korpelaa, ”Vieremän Jaskaa”, Konrad Tallrothin ohjaamassa elokuvassa Suursalon häät (1924). Väärää miestä epäillään puukotuksesta, kunnes Jaska kuolinvuoteellaan tunnustaa veriteon. Markus Raution äiti Katri Rautio näytteli elokuvassa nuoren isännän Eeron (Oiva Soini) äitiä.

Loppukesästä 1924 Markus Rautio matkusti Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan perehtyä elokuva-alaan (Suursalon häät oli kuvattu kesällä ja syksyllä 1923). Hän seurasi runsaan vuoden verran elokuvien tuotantoa Hollywoodissa, saattoipa päästä avustajaksikin johonkin elokuvaan. 60-vuotishaastattelussaan hän sanoi, että oli työskennellyt puolisen vuotta Yhdysvalloissa elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayerissa, kun häntä pyydettiin Yleisradioon. Tästä hieman salaperäisestä ulkomaanmatkasta hän kirjoitti sittemmin kaunokirjallisen muistelma- ja matkakuvauksen Broadwaylta ja Hollywoodista (1929). Suomeen palattuaan Markus Rautio tutustui Suomi-Filmissä ohjaaja Erkki Karuun. Tämän ohjauksessa Muurmanin pakolaiset (1927) hän sai pienen sivuosan venäläisenä sotamiehenä.

Vuonna 1926 Markus Rautiosta tuli vasta perustetun Yleisradion kuuluttaja ja teatteriosaston päällikkö, jonka tehtäviin kuului kuunnelmien hankinta, lausuntanumeroiden järjestäminen, kuunnelmien ohjaaminen ja uuden ohjaajapolven kouluttaminen. Pirkko Tulpon mukaan hän oli teatteriosaston päällikkönä 1926–45 (Eila Kallion mukaan vuosina 1928–45). Vuonna 1945 hänestä tuli radioteatterin pääohjaaja, jona hän oli vuoteen 1956. Varsinainen Radioteatteri perustettiin 1948.

Markus Rautio oli harvinaisen monipuolinen ohjaaja. Hän ohjasi radiossa mm. seuraavat kuunnelmat: Hertha Odemanin Könnin kello (1946), Lucille Fletcherin Anteeksi, väärä numero (1949), Patrick Hamiltonin Kaasuvalo (1949), Mika Waltarin Leikkaus (1951) ja August Strindbergin Neiti Julie (1955). Vuosi 1949 oli klassikoiden aikaa, kun Rautio ohjasi useita William Shakespearen, Molièren ja Anton Tšehovin näytelmiä.

Vuosina 1926–56 Markus Rautio – Markus-setä – juonsi legendaarisia Lastentunteja, joissa lapset saivat esittää laulua, lausuntaa ym. ohjelmaa. Tuhannet lapset eri puolella Suomea pääsivät Lastentunneilla esiintymään radioon, koska Markus-setä kiersi maata.

Osoituksena Markus-sedän suuresta suosiosta on Helsingin Sanomissa heinäkuussa 1940 julkaistu uutinen. Siinä kerrotaan, että radion Lastentunneille esiintymään pyrkijöiden suurena suruna oli viime viikkojen aikana ollut ”porttikielto”, pikkutaiteilijat kun eivät olleet päässeet Markus-sedän juttusille. Mutta Markus-setä olikin ollut kesälomalla ja maanantaina kesälaitumilta palattuaan hän järjesti heti suuren vastaanottonsa. Radiotalon jykevä portti avattiin täsmälleen klo 12, ja paria minuuttia myöhemmin oli suuri studio täynnä pikkuväkeä.

Hermostuminen ja esiintymiskuume tahtoi vain joitakin ensikertalaisia pyrkijöitä vaivata, ja joku luopui leikistä yrittääkseen uudelleen paremmalla menestyksellä. Mutta moni sai kunnolla taitonsa näytetyksi, ja niin merkittiinkin Markus-sedän muistikirjaan monta esiintymissopimusta Lastentunteja varten. Artikkeliin liittyvässä kuvassa on 30–40 lasta vanhempineen, keskellä Markus-setä.

Elokuvassa Suomisen taiteilijat (1943) esiintymiskutsumuksestaan tietoistuva Pipsa niin ikään pyrkii radioon Markus-sedän Lastentunnille, mutta setä ”reputtaa” hänet. Ehkäpä tekijät halusivat korostaa, että lapsenkin pitää varautua haaveiden romuttumiseen.

Markus Raution isä Aleksis Rautio oli tehnyt elokuvahistoriaa esittämällä ensimmäisessä suomalaisessa elokuvassa Salaviinanpolttajat (1907) apulaisnimismiestä. Yhtä lailla historiallinen oli Markus Raution esiintyminen ”ohjelma menoiden [= ohjelmamenojen] esittelijänä” ensimmäisessä kotimaisessa äänielokuvassa ”Sano se suomeksi” (1931). Juontajana hän nivoi yhteen hyvinkin erilaiset ohjelmasirpaleet.

Markus-setä oli tullut suomalaisille tuttuakin tutummaksi radiosta, ja niinpä Karhu-Filmi päätti tuottaa elokuvan Markus setä kertoo… (1938). Siinä ”Suomen lasten ystävä n:o 1” kertoo eläinsatuja lapsille. Musiikin elokuvaan sävelsi Georg Malmstén, joka Juhani ja Salme Turusen kanssa esittää tuutulaulun Nukku-Matti (sanat R. R. Ryynäsen). Laulussa ei lapsia vielä väsytä, mutta isä patistaa: ”Joutuin vain nyt Nukku-Matin luo / Höyhensaarehen!”

Varhaista – ilmeisesti kustantajien harrastamaa – brändäystä ovat myös kaksi kirjasarjaa, Markus-sedän satulipas (1941) ja Markus-sedän satusarja (1945), joissa kummassakin ilmestyi vain yksi satukirja, toki Markus-sedän kokoama.

Vaikka Markus-setä tunnetusti harrasti terveyskasvatusta ja kehotti lapsia syömään kaurapuuroa, markkinoille ei sentään tullut ”Markus-sedän kaurahiutaleita”. Mutta Fazer valmisti 1930-luvun lopulla ”Markus-sedän suklaata”, jossa mukana oli sedän keräilykuva – niitä oli 20 erilaista. Radiokuuntelijassa Fazer mainosti: ”Nytpä on kaikilla Markus-sedän pikkuystävillä oivallinen tilaisuus ryhtyä keräilemään hänen kuviaan, ostamalla juuri kauppoihin ilmestynyttä, erinomaisen herkullista Markus-sedän suklaata.” Markus-setää voi siis pitää suomalaisen fanikulttuurin pioneerina!

Suurin sivuosapuherooli Markus Rautiolla oli Serenaadiluutnantissa (1949). Hän juontaa sotilaskodista radioitavaa alokkaiden tulojuhlaa, jossa paikkakunnan pienen laulajatytön Pikku Pirkon pitäisi esiintyä. Tyttö kuitenkin kieltäytyy, ja niin alokas Kalle Oinas (Henry Theel) juttelee Pikku Pirkkona puolituhmia juttuja, sanoen olevansa koeputkilapsi, jolla ei ole isää – vaikka Markus-setäkin voisi olla hänen isänsä. Henry Theel laulaa Pirkon lapsenäänellä muutaman laulun, mm. Hämä-hämähäkin. Sattumoisin Markus-setä (nimenomaan tällä nimellä) oli jo 1932 kirjoittanut satunäytelmän Pikku Pirkko Pirkkalasta, joka ei mitenkään liity Henry Theelin Pirkkoon.

Markus Rautiolla oli teatterissa ollut laulurooleja, joten ei ole ihmeellistä, että hän myös levytti puolentoistakymmentä laulua vuonna 1929. Laulut ovat tietysti lauluja, mutta myöhemmin on hämmästelty, kuinka hän lauloi Rukkaset saanut -kansanlaulussa: ”sama se on taloni mä join tai ei, maailma se on kuin silkkiä vaan…” Mutta kyllä Rautio levytti myös kaksi Lasten omaa levyä vuonna 1932.

Markus Raution näyttävää eläkkeellesiirtymisjuhlaa vietettiin A-Messuhallissa 30.12.1956. Helsingin Sanomat otsikoi juhlauutisensa siteerauksella ”Kiitoksensa sulle lähettää joka salomökin pörröpää…”. Suomen Filmiteollisuus (SF) valmisti tilaisuudesta Kauko Vuorensolan ohjaaman lyhytdokumentin Markus-sedän juhla (1957). Muistelmiensa (1957) viimeisillä sivuilla Markus Rautio toteaa television valloittavan maailmaa, mutta sanoo kuitenkin radion häntä eniten ihmetyttäneen. Radio oli hänen ”juttunsa”.

Markus Raution Markus-setä oli esiintymisessään arvokas, mutta arvoituksellinenkin. Sedänaikaiseen kasvatukseen kuului auktoritatiivisuus, kohtuullinen komentelukin. Markus-sedän ääni oli yllättävän tenoraalinen.

Vaikka Markus Rautio vielä vuosikymmenten jälkeen muistetaan Lastentunneistaan, hänen taiteilija- ja työuransa oli huomattavasti vaikutuksekkaampi. Radiouransa alkuvaiheessa hän oli radiokuuluttaja, sittemmin teatteripäällikkö, joka myös kirjoitti, suomensi, sovitti ja ohjasi näytelmiä radioon.

Markus Rautio sai teatterineuvoksen arvonimen 1967. Hän kuoli 81-vuotiaana 1973 Helsingissä. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaahan. Kuolinilmoituksen muistolause ”Det är en port som öppnas / och stänges utan dån…” saattaa ihmetyttää, ellei tiedä, että Markus Rautio oli täysin kaksikielinen.

Markus Rautiosta oli kahdeksasti henkilöartikkeli Aikalaiskirjassa (Kuka kukin on) vuosina 1934–70. Seitsemässä kirjassa hän on merkinnyt ammatikseen taiteilijan, viimeisessä teatterineuvoksen.

Markus Rautio liitettiin niin kiinteästi radiotoimintaan, että kun Radiokuuntelija järjesti 1937 kilpailun, jossa oli tarkoitus keksiä suomenkielinen nimi radiolle, yksi ehdotus oli martio, joka oli muodostettu nimistä Markus Rautio!

Vuonna 2016 ilmestyi Paavo Oinosen kirjoittama erittäin perusteellinen elämäkerta Markus Rautio. Suomen ensimmäinen radiopersoona. Ansiokkaasti Oinonen asettaa Markus-sedän aikansa mediaympäristöön ja analysoi varhaista radiojulkisuutta. Silti jokunen salaisuus jää selvittämättä niin kuin kaikissa hyvissä elämäntarinoissa.

Kalevi Koukkunen
28.9.2017

Kirjallisuutta ja lähteitä

Aikalaiskirjat 1934–70 (vuodesta 1950 Kuka kukin on). Helsinki: Otava.

Pekka Gronow: Kahdeksas taide. Suomalaisen radioilmaisun historia 1923–1970. Helsinki: Avain 2010, 236 ym.

Urpo Haapanen: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto 1901–1982. Suomen äänitearkiston julkaisu n:o 23. Helsinki: Suomen äänitearkisto 1990, 436.

Eila Kallio: Pallokaiutin. Muistikuvia Radioteatterista. Helsinki: Otava 1979, 124.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 256–257.

Kalevi Koukkunen: Atomi ja missi. Vierassanojen etymologinen sanakirja. Porvoo–Helsinki–Juva 1990, 470.

Paavo Oinonen: Markus-setä. Suomen ensimmäinen radiopersoona. Helsinki: Yleisradio 2015, 150 ym.

Markus Rautio: Broadwaylta ja Hollywoodista. Helsinki: Otava 1929.

Markus Rautio: Markus-setä muistelee. Helsinki: Otava 1957, 227–228.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Teatterin maailma. Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 5. Helsinki: Tammi 1950, 218.

Tulppo, Pirkko (toim.): Radioamatööreistä tajuntateollisuuteen. Puoli vuosisataa suomalaista yleisradiotoimintaa. Tampereen yliopiston Tiedotusopin laitoksen julkaisuja -sarja (n:o 31/1976). Taskutieto. Porvoo – Helsinki: WSOY 1976, 367.

Voitto Viro: Vanha hautausmaa. Helsingin Hietaniemen hautausmaan opas. 2., uusittu painos. Helsinki: Otava 1993, 148.

Yleisradion historia. 1. osa: 1926–1949. Kirj. Eino Lyytinen ja Timo Vihavainen. Helsinki: Yleisradio1996, 100 ym.

Markus-sedän suklaan mainos. Radiokuuntelija 14A/1938, 14.

Terri: ”Markus-sedällä on merkkipäivä”. 60-vuotishaastattelu. Helsingin Sanomat 17.5.1951.

”Kiitoksensa sulle lähettää joka salomökin pörröpää… Markus-sedän juhla eilen Messuhallissa”. Helsingin Sanomat 31.12.1956.

”Kun Markus-setä kumosi porttikiellon”. Helsingin Sanomat 17.7.1940.

Markus Rautio. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 23.2.1973.

Markus Rautio. Nekrologi. Helsingin Sanomat 16.2.1973.

Paavo Oinosen sähköpostiviestit 31.7.2017 ja 5.9.2017, Kalevi Koukkunen.

Jorma Junttilan (KAVI) kirje 28.9.2017, Kalevi Koukkunen.

Tommi Partasen (KAVI) sähköpostiviesti 2.10.2017, Kalevi Koukkunen.

Juha Seitajärven (KAVI) puhelinhaastattelu 2.10.2017, Kalevi Koukkunen.