Eino Räisänen

Etunimet: 
Eino Armas
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
22.06.1904
Syntymäpaikka: 
Kivennapa
Kuolinaika: 
28.01.1968
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Studiopäällikkö

Puolustusvoimissa monissa tehtävissä toiminut Eino Räisänen oli 1945–68 Suomi-Filmin studiopäällikkönä. Hän oli mukana yli 50 näytelmäelokuvan tuotannon valmistelussa ja näyttelikin muutamassa elokuvassa.

Eino Räisänen oli Karjalan poikia; hän syntyi 1904 Kivennavalla. Hän palveli puolustuslaitoksessa yli 20 vuotta aliupseeri- ja upseeritehtävissä mm. Kadettikoulussa, puolustusministeriössä nuorempana reviisorina ja Tykistökoulussa huoltoupseerina.

Jatkosodan aikana 1941–44 Räisänen oli päämajan kuvaosaston huoltoupseerina. Vuonna 1945 hän siirtyi Suomi-Filmin palvelukseen aluksi talouspäällikkönä, sitten studiopäällikkönä.

Toistaiseksi ei ole tarkempaa tietoa siitä, miten Eino Räisänen päätyi Suomi-Filmiin. Hän oli saanut tuntumaa elokuvantekoon esittämällä ”miestä ravintolayleisössä” Risto Orkon elokuvassa Minä ja ministeri (1934), jota filmattiin talvella 1934.

Kesällä ja syksyllä 1934 kuvatussa, Suomi-Filmin tuottamassa Erkki Karun ohjauksessa Meidän poikamme ilmassa – me maassa hän esitti väestönsuoja 12:n päällikköä. Pikkurooli liittyi hyvinkin Räisäsen sotilasuraan ja väestönsuojelutyöhön.

Nelikymppisenä Räisänen hakeutui siis armeijasta siviilitöihin. Suomi-Filmin johtaja Risto Orko varmasti arvosti Räisäsen sotilasansioita ja johtamistaitoja. Karaistuneella Räisäsellä oli myös kokemusta kenttätykistörykmentistä.

Studiopäällikkö oli elokuvatuotannon valmistelusta ja toteutuksesta vastaava ylemmän tason henkilö, joka huolehti esim. studion / studioiden aikataulutuksista, kenties varauksista ja varusteista, henkilöstöhallinnosta ym. kaikesta, mikä vaikutti elokuvien sujuvaan tuotantoon. Studiopäällikkö ei varsinaisesti osallistunut itse tuotantoon vaan sen valmisteluun. Varmasti hän oli myös yhdyshenkilönä ohjaajaan ja tuottajaan päin.

Eino Räisänen oli studiopäällikkönä yli 50 näytelmäelokuvassa, mm. ”Minä elän” (1946), Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946), Ihmiset suviyössä (1948), Gabriel, tule takaisin (1951), Omena putoaa (1952), Nummisuutarit (1957), Vieras mies (1957) ja kymmenissä muissa tuotannoissa.

Eino Räisänen myös esitti pikkurooleja kymmenkunnassa elokuvassa, mm. asemamiestä elokuvassa Kilroy sen teki (1948) ja konstaapeli Räisästä elokuvassa ”Minäkö isä!” (1954). Niin henkeen ja vereen kuin Räisänen olikin suomifilmiläinen, se ei estänyt häntä pistäytymästä esiintymässä kahdessa Veikko Itkosen elokuvassa: Maailman kaunein tyttö (1953, matkustaja lentokoneessa) ja Leena (1954, poliisi).

Monitoiminen Räisänen oli kiinnostunut valokuvauksesta, ja niinpä hän vuonna 1945 perusti Munkkiniemen Kuvaamo Oy:n, jonka johdossa hän oli vuoteen 1949. Hän oli niin ikään kustannusyhtiö Säilän johtokunnan puheenjohtajana ja Asemies-lehden taloudenhoitajana. Hän kuului Suomi-Filmin tytäryhtiön Finlandia-Kuvan johtokuntaan vuodesta 1948, ja hänellä oli luottamustoimia Suomen Filmikamarissa ja Suomen Filmivalmistajien Liitossa.

Pari kertaa Räisänen tarttui myös elokuvakameraan: syntyivät lyhytelokuvat Rahtilaivalla Eurooppaan (1952) ja Terijokelaiset Kannaksella (1956).

Eino Räisänen kuoli 63-vuotiaana 1968 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
9.11.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Eino Räisänen. Kuolinilmoitus. Uusi Suomi 4.2.1968.

Eino Räisänen. Nekrologi. Uusi Suomi 6.2.1968.

Juho Gartzin (24.11.2014) haastattelu, Kalevi Koukkunen.

Kari Uusitalon (19.8.2014) sähköpostiviesti, Kalevi Koukkunen.

Lasse Naukkarisen (28.11.2014) haastattelu, Kalevi Koukkunen.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.