Eila Pehkonen

Etunimet: 
Eila
Muut nimet: 
Eila Kostermaa (oikea nimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
18.10.1924
Syntymäpaikka: 
Lieksa
Kuolinaika: 
10.09.1991
Kuolinpaikka: 
Helsinki
Palkinnot: 

Naisnäyttelijän Jussi-palkinto 1972 televisioelokuvasta Se on sitten kevät.

Biografia

Näyttelijä

Eila Pehkonen esitti vuosina 1946-90 kolmisenkymmentä filmiroolia, joista huomattavimmat olivat pääosat elokuvissa Maaret - tunturien tyttö (1947) ja Ihmiset suviyössä (1948). Säkenöivä komedienne ja juurevien kansannaisten tulkitsija teki huomattavan uran mm. Radioteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.

Eila Mirjam Pehkonen syntyi 1924 Lieksassa kelloseppämestari Otto Pehkosen ja Iida Kiiskisen perheeseen. Hän kiinnostui näyttelemisestä nähtyään kotiseudullaan Aku Korhosen teatteriseurueen esityksen. Suomen Teatterikoulun (1945-47) jälkeen Eila Pehkonen työskenteli kiinnitettynä näyttelijänä Porin Teatterissa 1947-48, Turun Kaupunginteatterissa 1948-49, Vaasan Suomalaisessa Teatterissa 1949-52, Intimiteatterissa 1953-61, Radioteatterissa 1961-71 ja Helsingin Kaupunginteatterissa 1971-1990. Hän oli teatterilavojen säkenöivä komedienne ja varttuneemmalla iällä kansannaisten juureva tulkitsija. Eila Pehkosen huomattaviin näyttämörooleihin lukeutuvat muun muassa Janhuska näytelmässä Viekää tuhkatkin pesästä ja Putkinotkon Rosina. Hän esitti Raivoisien Ruusujen naisproduktiossa vuonna 1990 kuningas Agamemnonin roolin näytelmässä Oresteia. Eila Pehkoselle myönnettiin vuonna 1981 Ida Aalberg -palkinto. Hän oli vuodesta 1949 lähtien naimisissa näyttelijä Yrjö Kostermaan kanssa.

Eila Pehkonen näytteli vuosina 1946-90 kolmisenkymmentä filmiroolia. Hänen ensimmäinen pääroolinsa oli nimiosa elokuvassa Maaret - tunturien tyttö (1947). "Tuosta elokuvaosasta saamani palkkio oli niin pieni, ettei sitä kehtaa enää muistella. Silloin ei ollut televisiomahdollisuuksia ja radion kuunnelmissakin esiintyminen oli rajoitetumpaa. Elokuva oli sen ajan tavoite monelle nuorelle yrittäjälle. Siksi monet juuri Teatterikoulusta tulleet näyttelijän alut ottivat kirkkain silmin vastaan tarjottuja elokuvarooleja. Minun kohdallani tuo ensimmäinen kosketukseni elokuvan tekoon onneksi oli niinkin mukava ja läheinen. Pidin roolista ja elokuvan filmaamisesta", Eila Pehkonen muisteli Katso-lehden haastattelussa vuonna 1975. Hän sai Maaretin roolisuorituksestaan erinomaiset arvostelut. "Tuskinpa ensikertalainen on koskaan selviytynyt voitollisemmin. Eila Pehkonen osoittautuu erittäin herkkävaistoiseksi nuoreksi näyttelijättäreksi -- Hänessä on välitöntä ja tuoretta luonnonlasta, alkukantaisissa käsityksissään liikuttavaa, sielunliikkeissään hermoherkkää. Kaunis, lupaava ja vakuuttava tulkinta, joka nostaa hänet yhtäkkiä yleiseen tietoisuuteen", ylisti Aamulehden nimimerkki O.V-jä.

Eila Pehkosen toinen pääosa oli Telirannan Helka Valentin Vaalan ohjaamassa Sillanpää-filmatisoinnissa Ihmiset suviyössä (1948). Arvostelijat pitivät hänen näyttelijäsuoritustaan elokuvan heikoimpana lenkkinä, "teennäisenä ja otteettomana", kuten Helsingin Sanomien P. Ta-vi luonnehti. Eila Pehkosen esittämistä sivuosista huomattavimpiin lukeutuvat mm. Rintamalotan (1956) Mimmi Riipinen, Kultaisen vasikan (1961) palvelijatar Aliina, Pikku Pietarin pihan (1961) parturineiti Hilma ja rouva Harakka elokuvassa Aika hyvä ihmiseksi (1977). Matti Kassilan ohjaamassa Niskavuoressa (1984) hän tekee hykerryttävän roolisuorituksen uteliaana telefooni-Sandrana.

Eila Pehkonen esiintyi vuosina 1959-91 lukuisissa televisiotuotannoissa. Hän sai naispääosa-Jussin karjakko Anni Martikaisen roolista tv-elokuvassa Se on sitten kevät (1972). Eila Pehkosen viimeiseksi televisiotyöksi jäi kylvettäjä Armi suositussa sarjassa Hyvät herrat (1990-91).

Sisko Rytkönen

Kirjallisuutta

Elokuvakirja (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 538.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 552.

Suomen teatterit ja teatterintekijät 1974. Toimituskunta Timo Martin, Pertti Niemi ja Ilona Tainio. Helsinki: Tammi 1974, 401.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: Edita 1998.

Esko Mustonen: "Eila Pehkonen: Näyttelijälle työ on happea, jota ilman ei voi elää". Katso 42/1975, 13-14.

Jukka Kajava: "Näyttelijä Eila Pehkonen. Kahden teatterin voimanainen". Helsingin Sanomat 12.9.1991.

http://www.imdb.com/name/nm0670444/?ref_=fn_al_nm_1/Linkki tarkastettu 4.3.2014.