Aino Mantsas

Etunimet: 
Aino Kyllikki
Muut nimet: 
Aino Mantsas-Kassila (rinnakkaisnimi)
Aino Kassila (virallinen nimi vuodesta 1948)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
29.11.1922
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
24.01.1979
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä, puvustaja

Aino Mantsas näytteli eri teattereissa 1945–61 ja kymmenkunnassa elokuvassa 1948–62. Hän työskenteli myös pukusuunnittelijana ja lavastajana. Hänen keskeisimmät elokuvaroolinsa olivat Hilmanpäivien (1954) postineiti ja Kultaisen vasikan (1961) Eedit Honka.

Aino Mantsas syntyi insinööriperheeseen 1922 Helsingissä. Hyvänä piirtäjänä ja maalarina hän olisi halunnut pyrkiä Ateneumiin. Puolipakolla isä Juho sai tyttären hakeutumaan Suomen Teatterikouluun. Asiaan vaikutti se, että koulun rehtori Wilho Ilmari oli isän luokkatoveri. Niin Aino Mantsas opiskeli Suomen Teatterikoulun legendaarisella ensimmäisellä kurssilla 1943–45.

Opintojen jälkeen Aino Mantsas oli kiinnitettynä mm. Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin 1947–51, Intimiteatteriin 1951–52 ja 1959–61 sekä Porin Teatteriin 1955–56. Vuonna 1948 Aino Mantsas oli avioitunut ohjaaja Matti Kassilan kanssa, joka oli Porin Teatterin johtajana 1955–57.

Aino Mantsaksen teatterirooleja olivat mm. Lizzie Jean-Paul Sartren Kunniallisessa portossa, Jeannette Jean Anouilh’n näytelmässä Romeo ja Jeannette ja vaimo Leslie Stevensin Lemmen oppituolissa.

Aino Mantsas näytteli kymmenkunnassa elokuvassa, joista useimmat ohjasi hänen miehensä Matti Kassila. Ensimmäisessä, Ilmari Unhon ohjaamassa elokuvassa Ruusu ja kulkuri (1948) Aino Mantsas näytteli kreivitär von Waldenburgin tytärtä Kiplietä, jolla oli orastava mutta kariutuva suhde elokuvan päähenkilön, oopperalaulaja Abraham Ojanperän (Unto Salminen) kanssa. Elokuvassa Aino Mantsas (= tunnistamaton pianisti) soittaa neljä pianokappaletta, joista yhdessä hän säestää Abraham Ojanperän esittämää laulua Merellä.

Maija-Liisa Näsänen osoittaa Ojanperä-elämäkerrassaan (2008) Kiplien osan keksityksi: ”Lähteiden valossa myös Ruusu ja kulkuri -elokuvan episodi Ojanperään rakastuneesta, Waldenburgin pianoa soittavasta ”Kiplie”-neidosta on osoittautunut tuulesta temmatuksi.”

Useimmat seuraavat elokuvat ohjasi Matti Kassila. Aino Mantsaksella oli pienet avustajatehtävät komedioissa Radio tekee murron (1951, tarjoilija) ja Radio tulee hulluksi (1952, keskusneiti). Elokuvassa Hilmanpäivät (1954) hänellä oli naispääosa kainona postineitinä; miespääosaa ukkotuomarina näytteli Tauno Palo palomaisen veijarimaisesti. Aikalaiskriitikko luonnehti Aino Mantsasta: ”Aino Mantsasta on hauska nähdä pitkästä aikaa. Hän on tyypiltään juuri sopivan kekseliäs postineiti ja replikoi kevyesti.”

Aino Mantsas näytteli myös kolmessa Komisario Palmu -elokuvassa. Ensimmäisessä, Komisario Palmun erehdyksessä (1960) hän esitti Alli Rygseckiä. Suomalaisen elokuvan tunnetuin kaatuminen on tässä elokuvassa, kun Alli Rygseck myrkkyä otettuaan kaatuu. Osmo Harkimon kuvaama heilahdus on usein näytetty kohtaus. Elokuvassa Kaasua, komisario Palmu! (1961) Aino Mantsas esitti tanssija Iiri Salmiaa. Palmu-sarjan kolmannessa elokuvassa Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962) hänellä on isompi rooli patologisen fasistisen Vadenblickin (Helge Herala) alistettuna puolisona.

Maria Jotunin näytelmään (1918) pohjautuu Ritva Arvelon ohjaama elokuva Kultainen vasikka (1961), jossa Annamari Sarajaksen mukaan epäjumala raha juoksuttaa pikkukaupungin porvarispariskunnat hillittömään hetkelliseen pyörteeseen. Aino Mantsas näytteli Eedit Honkaa. Rooli oli hänelle tuttu, sillä hän oli näytellyt sitä teatterissa. Kultainen vasikka on 2000-luvulla kenties ajankohtaisempi kuin sata vuotta sitten. Tuorein ensi-ilta oli Helsingin Kaupunginteatterissa elokuussa 2017. Kultainen vasikka ei kuvaa vain rahan tavoittelua; se on myös kuvaus rahan ja rakkauden lioitosta. Eedit sanoo miehelleen Jaakolle (Helge Herala): ”Ilman rahaa ei ole kotia, ei siveyttä, ei oikeutta olla eikä elää. Ilman rahaa ei ole halvintakaan rakkautta. – – Minä tahdon rahaa!”

Puvustajana Aino Mantsas oli elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin (1971; myös lavastus Mantsaksen). Mantsas oli myös teatteripuvustajana August Strindbergin Kuolemantanssissa (Suomen Kansallisteatteri) ja Per Olov Enquistin Tribadien yössä (Intimiteatteri).

Aino Mantsas näytteli myös varhaisissa tv-näytelmissä, mm. Margueritea René de Obaldian Tuntemattomassa kenraalissa (Mainostelevisio 1966; kenraalina Martti Romppanen). Tätä maailmalla tunnettua näytelmää ei ole esitetty Suomessa teattereissa, vain tv:ssä. Ohjaaja Veikko Kerttula määritteli näytelmän: ”Jos halutaan karsinoida kirjailijoita, on Obaldia luettava absurdikkoihn, vaikka määre onkin käytössä kulunut ja menettänyt alkuperäisen merkityksensä: ainakin minulle on Obaldian näytelmä ollut täysin mielekäs, vain tosiasiat, jotka se esittää, ovat mielettömiä, mutta ikävä kyllä tosiasioita.”

Hannu Salaman lyhyeen novelliin perustuvassa tv-näytelmässä Hautajaiset (1971, Mainos-TV; ohjaus Esko Elstelä) Aino Mantsaksella oli Bertan osa. Liisa Hännikäisen romaaniin pohjautuva niin ikään Esko Elstelän ohjaama Polkkapari (1973, Mainos-TV) liikkui raviurheilun kulissientakaisessa maailmassa; Aino Mantsas esitti päähenkilön Johannan äitiä. Nykyään luettuna romaani painottuu kyllä enemmän ihmissuhteisiin kuin raviurheiluun.

Aino Mantsas oli 1948–77 naimisissa ohjaaja Matti Kassilan (s. 1924) kanssa. Heidän poikansa Taavi Kassila (s. 1953) on ohjannut mm. elokuvat Jousiampuja (1982) ja Petos (1988). Aino Mantsas kuoli 56-vuotiaana 1979 Helsingissä. Matti Kassila on muistelmateoksissaan kuvannut taiteilija-avioliittoa.

Kultaisen vasikan tuotti Fennada-Filmin Mauno Mäkelä, joka muistelmissaan kertoo anekdootin:

Kun tuotin Kultaisen vasikan, joka taas perustuu Maria Jotunin aiheeseen, ja lähetin kutsulipun erään suuren vakuutusyhtiön johtajalle, hän sanoi minulle:

– Kuinka sinä teit tuollaisen Canthin jutun, sehän on kommunistinen kirja?

Kalevi Koukkunen
11.12.2017

Kirjallisuutta ja lähteitä

Hännikäinen, Liisa: Polkkapari. Helsinki: Otava 1971.

Matti Kassila: Käsikirjoitus ja ohjaus: Matti Kassila. [Sarja:] Ihmisen ääni, 37. Helsinki: WSOY 2004, 71 ym.

Matti Kassila: Mustaa ja valkoista. Helsinki: Otava 1995, 49 ym.

Lauri Meri: Näyttelijät sodan varjossa. Teatterikoulun ensimmäinen kurssi 1943–1945. Helsinki: Otava 2005, 86, 214 ym.

Mauno Mäkelä: Kerrankin hyvä kotimainen. Elokuvatuottajan muistelmat. Toim. Kalevi Koukkunen. Porvoo – Helsinki – Juva: WSOY 1996, 116.

Maija-Liisa Näsänen: Abraham Ojanperä. Laulajan elämä. Turku: Faros-kustannus Oy 2008, 138 ym.

Hannu Salama: ”Hautajaiset”. Novellikokoelmassa Kesäleski. Helsinki: Otava 1969, 117–131.

Annamari Sarajas: ”Maria Jotuni” teoksessa Matti Kuusi ym. (toim.) Suomen kirjallisuus. Osa 5: Joel Lehtosesta Antti Hyryyn. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Otava 1965, 86.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.

Suomen kansallisfilmografia 8. Helsinki: Edita 1999.

Suomen teatterit ja teatterintekijät [1974]. Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Toimituskunta: Timo Martin ym. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28. Helsinki: Tammi 1974, 361.

Paula Talaskivi: ”Viikon filmejä”. Helsingin Sanomat 24.10.1954.

TV-ohjelmasivu. Helsingin Sanomat 26.3.1966.

Aino Kyllikki Kassila. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 27.1.1979.

Aino Mantsas. Nekrologi. Helsingin Sanomat 27.1.1979.