Liisa Pakarinen

Etunimet: 
Liisa Aino
Muut nimet: 
Liisa Kartto (virallinen nimi 1938–42)
Liisa Serjo (virallinen nimi 1946–)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
16.11.1911
Syntymäpaikka: 
Joensuu
Kuolinaika: 
02.12.1973
Kuolinpaikka: 
Kangasala

Biografia

Näyttelijä

Liisa Pakarinen teki 35-vuotisen teatteriuran; hänet tunnettiin voimakkaan intensiivisenä näyttelijänä. Hän näytteli kymmenkunnassa elokuvassa, pääosaa elokuvassa Seikkailu jalkamatkalla (1936).

Liisa Pakarinen syntyi 1911 Joensuussa kauppiasperheeseen. Käytyään kuusi luokkaa oppikoulua hän opiskeli vuoden Belgiassa Institut de Sœurs de Notre-Dame -nimisessä luostarikoulussa, jossa hänen piti oppia ranskaa, hyvää käytöstä ja pianonsoittoa. Suomen Näyttämöopiston hän kävi 1930–32. Sen jälkeen hänet kiinnitettiin suoraan Suomen Kansallisteatteriin, jossa hän oli neljä vuotta, 1932–36. Kansallisteatterista Liisa Pakarinen siirtyi Turun Teatteriin vuosiksi 1936–38, sieltä Tampereen Teatteriin vuosiksi 1941–45 ja 1947–52 ja edelleen Tampereen Työväen Teatteriin 1952–59 ja sieltä Kouvolan Teatterin kautta Radioteatteriin vuosiksi 1963–67.

Liisa Pakarinen näytteli ehkä enemmän ulkomaisissa näytelmissä, sellaisissa kuin Alexandre Dumas nuoremman Kamelianainen (nimiosa) ja Bernard Shaw’n Pyhä Johanna (nimiosa), mutta myös sellaisessa suomalaisessa klassikossa kuin Minna Canthin Anna Liisa (nimiosa). Pääosaa Violaa hän näytteli myös William Shakespearen Loppiaisaatossa; Tennessee Williamsin Viettelyksen vaunussa hän esitti keskeistä Stellaa.

Näyttelijäntyötä Liisa Pakarinen on kuvannut: ”Näyttelijän työ hajoittaa ja kuluttaa ihmistä arvaamattomasti. Ainakin minulla on useimmiten sellainen tunne, että olen kuin tilkkutäkki, johon olen pelastanut palan sieltä, toisen täältä.”

Liisa Pakarisen elokuvanäyttelijänura kesti neljännesvuosisadan, 1936–62; hän näytteli kymmenkunnassa elokuvassa. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli kansanravintolan asiakas elokuvassa Onnenpotku (1936). Elokuvan ohjaaja Glory Leppänen oli näyttelijänä Kansallisteatterissa 1922–36, joten hän tunsi Liisa Pakarisen. Onnenpotkussa oli sivuosanäyttelijänä Turo Kartto (1910–42), joka avioitui Liisa Pakarisen kanssa 1938.

Toisessa elokuvassaan Seikkailu jalkamatkalla (1936) Liisa Pakarinen näytteli naispääosaa, kunnallisneuvos Vuorisen tytärtä Lauraa. Aikalaiskriitikko totesi, että Sointu Kouvo Hellänä esiintyi enemmän ”filmimäisesti” kuin Liisa Pakarinen Laurana. Sointu Kouvo ja Liisa Pakarinen olivat myös työtovereita Kansallisteatterissa parin vuoden ajan. Elokuvan käsikirjoituksen teki Teuvo Puro ja sen ohjasi Jussi Snellman, molemmat Kansallisteatterin näyttelijöitä, jotka varmasti tunsivat Pakarisen.

Elokuva sai varauksellisen vastaanoton: sitä sanottiin filmatuksi teatteriksi. Elokuva perustuikin tanskalaisen Jens Christian Hostrupin jo 1840-luvulla ilmestyneeseen näytelmään, joka oli Suomessa esitetty 1902 Helsingin Työväen Teatterissa ja esitettiin sattumoisin myös vuonna 1936 Turun Työväen Teatterissa. Toisaalta muuan arvostelija sanoi: ”Ilahduttava kotimainen elokuvauutuus.” Elokuva on tuhoutunut.

Hätävarassa (1939) Liisa Pakarinen näytteli kauppaneuvoksen itsetietoista tytärtä Lindaa, joka koettaa iskeä Vapun (Helena Kara) aviomiestä Jalia (Kullervo Kalske) ylpeilemällä: ”Minä seurustelen vaikutusvaltaisissa piireissä ja minulla on suhteita, kun taas sinun pikkuinen vaimosi…”

Seuraavassa elokuvassa – viidentoista vuoden jälkeen – Oprissa (1954) Liisa Pakarinen oli Tiina, jota hän oli näytellyt myös teatterissa. Tässä ”sote-sosiaalisessa” elokuvassa teemana on Karjalan evakon Oprin (Rakel Laakso) kotouttaminen hämäläiseen kunnalliskotiin. Aluksi talon ”kunniamummot” Akviliina (Elsa Turakainen), Miina (Elna Hellman) ja Tiina (Liisa Pakarinen) vieroksuvat Opria, mutta lopulta he kaikki sopeutuvat. Mummoista Tiina on vähäpuheisin.

Vuonna 1962 Liisa Pakariselle kertyi neljä avustajan tai sivuosanäyttelijän roolia elokuvissa Hän varasti elämän (konttoristi), Naiset jotka minulle annoit (näyttelijä), Tuulinen päivä (vuokraemäntä) ja Pojat (lehtori). Isoin näistä on koulun lehtorin osa. Kun kolme Raksilan poikaa Immun johdolla kertoo rehtorille, että he haluaisivat päästä tekemään ”tosi hommia”, vaikkapa Pietariin plankkipojiksi, lehtori paheksuu poikien politikoimista ja arvostetun koulun maineen halventamista.

Liisa Pakarinen näytteli myös muutamissa varhaisissa tv-näytelmissä. Mirjam Himbergin ohjaamassa Oscar Wilden Ihanneaviomiehessä (1962, Suomen Televisio) hän esitti lady Basildonia. Reino Lahtisen sovittamassa, Matti Tapion ohjaamassa Minna Canthin Kauppa-Lopossa (1968, Yle TV 2) Liisa Pakarinen näytteli toista porvarirouvaa.

Liisa Pakarinen oli 1938–42 naimisissa käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja ja näyttelijä Turo Karton (virallisesti Thor Karlfeldt, 1910–42) kanssa ja vuodesta 1946 luutnantti Olavi Serjon kanssa. Oopperalaulaja Maikki Järnefelt-Palmgren (o.s. Pakarinen, 1871–1929) ja Liisa Pakarinen olivat sukulaisia.

Liisa Pakarinen kuoli 62-vuotiaana 1973 Pikonlinnassa Kangasalla.

Kalevi Kalemaa kertoo kirjassaan Rouva Diiva ja herra Finaali kaskun Liisa Pakarisesta:

Kesällä 1954 muutamat Tampereen Työväen Teatterin ja Kansallisteatterin näyttelijät järjestivät yhteisen kiertueen Serpin näytelmällä Isän vanha ja uusi. Kaikilla oli yleensä hauskaa, vain Liisa Pakarinen keksi kernaasti kaikenlaista marisemista.

Yhtenä aamuna Ossi Kostia ja Kosti Klemelä päättivät yllättää seurueen naiset ja veivät kahviaamiaisen ja tuoreita kedon kukkia heidän huoneeseensa. Ossi Kostia kysyi aurinkoisesti hymyillen:
– Kun on näin ihana aamu, niin teilläkin on varmaan kaikki hyvin?
Liisa Pakarinen nosti päätään tyynystä ärtyneen näköisenä ja sanoi:
– Vai hyvin, kun linnut lauloivat koko yön niin, etten saanut yhtään nukutuksi.
Siitä tuli Työviksen väelle sanonta, kun joku valitti turhista:
– Linnutkin lauloi koko yön.

Kalevi Koukkunen
12.12.2017

Kirjallisuutta ja lähteitä

Kalevi Kalemaa (koonnut): Rouva Diiva ja herra Finaali – Teatterikaskuja viidessä näytöksessä. Helsinki Like 2006, 259–260.

Eila Kallio: Pallokaiutin. Muistikuvia Radioteatterista. Helsinki: Otava 1979, 126

Liisa Pakarinen: ”Syysmaisema”. Teoksessa Verneri Veistäjä (toim.): Kasvot naamion takana. Kuvauksia näyttelijöistä omissa oloissaan. Helsinki: Tammi 1953, 258–262.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.

Teatterin maailma 1965. Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 8. Helsinki: Tammi 1965, 305–306.

[Nimimerkki] Ja: ”Seikkailu jalkamatkalla”. Helsingin Sanomat 31.8.1936.

Liisa Serjo (Pakarinen). Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 18.12.1973.

Jorma Junttilan (KAVI) sähköpostiviesti 8.11.2017, Kalevi Koukkunen.

Juha Seitajärven (KAVI) puhelinhaastattelu 8.11.2017, Kalevi Koukkunen.

http://ilona.tinfo.fi/tekija_lista.aspx?lang=fi (luettu 7.11.2017).