Paavo Jännes

Etunimet: 
Paavo Klaus Emil
Muut nimet: 
Paavo Genetz (entinen nimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
20.03.1892
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
19.12.1970
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Näyttelijä, ohjaaja, suomentaja

Paavo Jännes esitti vuosina 1913-69 lähes 70 elokuvaroolia. Älykäs ja sukkelasanainen näyttelijä nähtiin yleensä komedioiden sivuosissa arvovaltaisten herrojen osissa. Jänneksen huomattavia näyttämörooleja olivat mm. Lyypekissä saksankielellä esitetty Nummisuutarien Esko ja kotimaan teattereissa Tartuffe sekä Cyrano de Bergerac.

Paavo Klaus Emil Jännes (alunperin Genetz) syntyi 1892 Helsingissä senaattori Arvid Genetzin ja Eva Arppen perheeseen. Hän kävi Suomen Kansallisteatterin oppilaskoulun ja esiintyi vuosina 1912-50 useissa teattereissa mm. Tampereella, Turussa, Viipurissa ja Helsingissä sekä monilla kiertueilla. Älykäs ja kielitaitoinen Jännes oli maamme harvoja ulkomailla suosiota saavuttaneita näyttelijöitä. Hän esitti Lyypekissä 1923 saksankielellä Nummisuutarien Eskoa, josta muodostui suuri taiteellinen ja taloudellinen menestys. Kotimaassa Jänneksen huomattavia näyttämörooleja olivat mm. Tartuffe, Cyrano de Bergerac ja Caesar. Hän työskenteli näyttelijä-ohjaajana Helsingin Kansanteatterissa vuosina 1940-49 ja kiinnitettynä näyttelijänä Radioteatterissa vuosina 1949-50. Jännekselle myönnettiin Pro Finlandia 1950. Hän myös suomensi nelisenkymmentä näytelmää.

Tarmo Manni nimitti Jännestä muistelmissaan "Suomen laiskimmaksi näyttelijäksi", joka hieman boheemin luonteensa takia ei jaksanut paljoakaan keskittyä uransa luomiseen. "Näyttelijän virka on kuin asemapäällikön siinä suhteessa, että pahinta on jos hommaan pannaan tyhmä ja ahkera ihminen. Laiskat ja tyhmät voivat pärjätä hyvinkin, mutta ahkerat ja tyhmät ehtivät tehdä niin paljon vahinkoa. Näyttelijän työssä on tärkeätä se, ettei kokonaan antaudu osaansa. Silloin käy hullusti. Silloin rooli vie esittäjän mennessään minne sattuu. Mutta jos näyttelijä eläytyy, ei hänen tulkintansa voi mennä vikaan. Harrastelijat huutavat kurkku pitkänä niin kuin runo vie, mutta taiteilija vie runoa", Jännes pohti vuonna 1953. Hän oli maamme värikkäimpiä näyttelijäpersoonallisuuksia ja lukemattomien kaskujen kertoja sekä aihe.

Paavo Jännes esitti lähes 70 elokuvaroolia vuosina 1913-1969. Hän näytteli usein sivuosissa arvovaltaisia ja yleensä oikeudenmukaisia herroja kuten tuomareita, everstejä, professoreita, asessoreita, kauppaneuvoksia, konsuleita ja apteekkareita. Niin näyttämöllä kuin elokuvissa Jännes loisti nokkelaa älyä ja sukkelaa sanailua edellyttävissä koomisissa rooleissa. Hänen ensimmäinen merkittävä filmiosansa oli toimittaja Salomon Harju komediassa Olenko minä tullut haaremiin! (1932). "Filmin paras ja kieltämättä erinomainenkin ansio oli Paavo Jänneksen filmidebyytti, varmaankin ensimmäinen todellinen suomalainen filminäyttelijälöytö. Hänen Salomon Harjunsa on jälleen osoitus siitä, kuinka intelligentti, harkitseva näyttelijä kykenee kokeilemattomallakin alalla liikkuessaan erottamaan positiivisen negatiivisesta. Meillä ei ole vielä nähty ainoatakaan kotimaista filmiesiintymistä, jossa näyttelijä kykenisi niin puhtaasti filmaattisin keinoin kuin Jännes nyt ilmentämään sanottavansa", ylisti Uuden Suomen nimimerkki O.T.

Paavo Jännes palasi elokuvan palvelukseen vuonna 1937, jolloin hän esitti renki Tuomas Lukassonia Maria Jotuni -filmatisoinnissa Miehen kylkiluu. "Ehyempää suoritusta kuin Paavo Jänneksen pikkuliioiteltu Tuomas-kytys tuskin voi vaatia", kiitteli Helsingin Sanomien nimimerkki J.S-n. Arvostettu taiteilija työskenteli kiinnitettynä näyttelijänä Suomi-Filmissä vuosina 1938-1945, jolloin Jännes esiintyi lukuisissa komedioissa ja sotilasfarsseissa. Elokuvassa Hopeakihlajaiset (1942) hänellä on suuri rooli perheestään vieraantuneena dosentti Einar Koskimaana. Arvosteluissa Jänneksen roolisuoritusta luonnehdittiin miellyttäväksi, taitavaksi ja tyylikkääksi. Sakari Topeliuksen romaaniin perustuvassa filmatisoinnissa Linnaisten vihreä kamari (1945) hän on aatelissäädystään ylpeä Karl Littow. Uuden Suomen nimimerkki S.S:n mielestä Jänneksen tulkinta oli yksi näyttelijän parhaita filmiosia. 1950-luvulla hän esiintyi komedioiden lisäksi mm. Teuvo Tulion ohjaamissa melodraamoissa. Jänneksen viimeiseksi elokuvarooliksi jäi Saaran nuoruudenrakastettu tieteisfilmissä Ruusujen aika (1969). Hän näytteli vuosina 1959-69 muutamissa televisiotuotannoissa kuten TV-sarjoissa Kaskuklubi (1959) ja Kunnon sotamies Svejkin seikkailuja (1967-68).

Sisko Rytkönen
2.1.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

Elokuvakirja (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 489.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 433.

Kasvot naamion takana. Kuvauksia näyttelijöistä omissa oloissaan. Toim. Verneri Veistäjä. Helsinki: Tammi 1953, 96-103.

Teatterin maailma. Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Toim. Verneri Veistäjä. Helsinki: Tammi 1965, 196.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Oy Edita Ab 1996.

Suomen kansallisfilmografia 2 ja 3. Helsinki: Painatuskeskus Oy 1993 ja 1995.

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1164/Linkki tarkastettu 2.1.2014.

http://www.imdb.com/name/nm0433490/?ref_=fn_al_nm_1.Linkki tarkastettu 2.1.2014.