Regina Linnanheimo

Etunimet: 
Axa Regina Elisabeth
Muut nimet: 
Regina Mörner (virallinen nimi vuodesta 1948)
Arel (nimimerkki)
Regina Leino (omaa sukua vuoteen 1924)
Regina Linnanheimo (omaa sukua)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
07.09.1915
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
24.01.1995
Kuolinpaikka: 
Helsinki
Palkinnot: 

Jussi-palkinto (1946) rooleista elokuvissa Rakkauden risti ja Levoton veri.

Biografia

Näyttelijä, käsikirjoittaja

Regina Linnanheimo kuuluu suomalaisen elokuvan kulta-ajan valovoimaisimpiin näyttelijöihin. 1930-luvulla Valentin Vaalan ensimmäisissä komedioissa ja Teuvo Tulion melodraamoissa näyttelijäuransa aloittanut Regina Linnanheimo oli 1940-luvulla Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin suurimpia tähtiä. Lisäksi hän Teuvo Tulion pitkäaikaisena yhteistyökumppanina toimi käsikirjoittajana.

Liikemies Johan Gustav Leinon ja Axa Johanna Grönlundin seitsemäs lapsi, Axa Regina Elisabeth Leino syntyi Helsingissä 7.9.1915. Perheen sukunimi muuttui Linnanheimoksi vuonna 1924. ”Niin kauan kuin muistan, olen aina toivonut tulevani näyttelijättäreksi”, kertoi Regina Linnanheimo vuonna 1957. Myös hänen vanhemmat sisaruksensa päätyivät näyttelijöiksi: perheen esikoinen Ragnhild Peitsalo (1897–1931) oli arvostettu teatterinäyttelijä, Ellen Linnanheimo eli Elli Ylimaa (1900–82) näytteli kymmenissä suomalaisissa filmeissä ja Rakel Linnanheimo-Tuomi (1908–2004) oli elokuvanäyttelijä ja maskeeraaja. Myös veli Eino Linnanheimo kävi aikoinaan Suomen Näyttämöopiston ja esiintyi muutamassa elokuvaroolissa.

Kielellisesti lahjakas Regina Linnanheimo kävi Helsingin Saksalaista koulua 1922–31, jossa oli sangen kansainvälinen ilmapiiri. Koulun oppilaat tunsivat mannermaisen muodin, musiikin ja elokuvan viimeisimmät virtaukset, ja Linnanheimo käytti pienestä pitäen taskurahansa elokuvissa käymiseen. Elokuvasta innostuneet sisarukset Regina ja Rakel Linnanheimo halusivat nimenomaan filminäyttelijöiksi – vanhemmasta sukupolvesta poiketen ura näyttämöllä ei kiinnostanut heitä. Rakel Linnanheimo tutustutti sisarensa Valentin Vaalaan ja Theodor Tugaihin alias Teuvo Tulioon, vastikään elokuvauransa aloittaneisiin nuorukaisiin. Ystävykset kokoontuivat keskustelemaan elokuvista Kluuvikadun trendikkäässä Fazerin kahvilassa. Koulusta valmistumisen jälkeen Linnanheimo työskenteli konttoristina 1931–35.

Moderni komedienne

Regina Linnanheimo debytoi Rakel Linnanheimon sijaisnäyttelijänä Kalle Kaarnan ohjaamassa varhaisessa äänielokuvassa Jääkärin morsian (1931). Seuraavaksi sisarukset saivat avustajatehtäviä Valentin Vaalan ohjaamissa ja Theodor Tugain tähdittämissä elokuvissa Laveata tietä (1931) ja Sininen varjo (1933). Vuonna 1933 Rakel Linnanheimo ilmoitti sisarensa Miss Suomi -kilpailuihin Munkkiniemen Golf-Casinolla, mutta 18-vuotias Regina ei viihtynyt yleisön arvioitavana.

Regina Linnanheimon varsinainen näyttelijäura alkoi naispääosissa Valentin Vaalan ensimmäisissä komedioissa Helsingin kuuluisin liikemies (1934) ja Kun isä tahtoo... (1935), joissa Linnanheimo esitti moderneja nuoria kaupunkilais- tai kaupunkilaistuneita neitejä. ”Regina Linnanheimo osoittautuu monissa kohdin niin hyväksi, että se oikeuttaa toivomaan hänestä vielä todellista tekijää. Hänellä on nähtävästi erinomaiset filmikasvot; olisikohan tarpeen vain tutkia hänen tyyppiään kameran kannalta vieläkin tarkemmin", kirjoitti Elokuva-Aitan (18/1935) arvostelija Kun isä tahtoo... -elokuvasta.

Regina Linnanheimon elokuvauran nousu sijoittuu 1930-luvun puoliväliin, jolloin voimakas tuotantoyhtiölähtöinen tähteyden rakentaminen käynnistyi Suomessa. Valentin Vaalan ja Theodor Tugain Fennica-Filmin toiminnan päätyttyä Vaala ja Linnanheimo siirtyivät Suomi-Filmiin. Näyttelijätär sai naispääosan Risto Orkon ohjaamassa jännityselokuvassa VMV 6 (1936), jonka myötä hänen nimensä tuli suuremman yleisön tietoisuuteen. Vaala ja Linnanheimo puolestaan jatkoivat yhteistyötä komediassa Mieheke (1936), jossa Linnanheimo esittää laulaja- ja näyttelijädiiva Virva Suokuman osan.

Tulion työpari

Regina Linnanheimo aloitti seuraavaksi vuosikymmeniä kestävän yhteistyön Teuvo Tulion kanssa elokuvan Taistelu Heikkilän talosta (1936) myötä. ”Siinä osassa oli sisältöä”, Linnanheimo kertoi Naamio-lehdelle Annin, Heikkilän talon tyttären roolista. ”Minulla oli tehtävänä todellisen ihmisen elämä ja kohtalo, eikä pelkkää persoonatonta, kuten muissa esittämissäni rooleissa. Tämä avasi tien ja se innostutti. Enkä voi muuta kuin sanoa, että ohjaajani tuki minua hyvin. Vielä vaikutti asiaan, että olin itse saanut olla mukana tämän elokuvan käsikirjoitusta laadittaessa ja kaikessa filmaustyössä, joten saatoin eläytyä ja syventyä aiheeseen, ja kaikki muuttui minulle siten läheiseksi ja eläväksi.”

Yhteistyö Tulion kanssa oli tiivistä: näyttelemisen lisäksi Linnanheimo oli mukana elokuvien käsikirjoitusprosessissa ja osallistui näyttelijäohjaukseen. Naamio-lehden haastattelun mukaan Linnanheimo otti tuotantoyhtiö Adams Filmissä osaa kaikkeen työhön elokuvanteossa, työskennellen jopa filmilaboratoriossa.

Teuvo Tulion eroottisesti latautuneet, maaseudulle sijoittuvat melodraamat Taistelu Heikkilän talosta, Nuorena nukkunut (1937) ja Kiusaus (1938) merkitsivät Regina Linnanheimon todellista läpimurtoa, ja nostivat hänen nimensä lehtien otsikoihin. "Regina Linnanheimo löi epäilijät hämmästyksellä", ylisti Elokuva-Aitta (22/1936) Taistelu Heikkilän talosta -elokuvan arvostelussa. "Hänen osasuorituksessaan on nuoren tytön herkkyyttä, rakastavan naisen alttiutta, kotinsa ja lapsensa puolesta taistelevan äidin voimaa ja lujaluonteisen ihmisen päättäväisyyttä. Todellakin kaunis suoritus, joka asettaa hänet yhdellä iskulla filminäyttelijättäriemme eturiviin."

Tulion elokuvat toimivat aikoinaan suoran seksuaalisuuden esittämisen pioneeritöinä, ja Nuorena nukkunut loi käsitteen suomifilmin heinälatoromantiikasta. Elokuva ja etenkin sen kaksi uskalletuiksi miellettyä jaksoa – rakkauskohtaus heinäladossa sekä kohtaus, jossa Nukarin isäntä tirkistelee salaa saunassa peseytyvää Siljaa – johtivat heti elokuvan ensi-illan jälkeen kiihkeään keskusteluun lehtien yleisönosastoilla. Vuonna 1937 Apu-lehden lukijat äänestivät Regina Linnanheimon Suomen suosituimmaksi naispuoliseksi filminäyttelijäksi Ansa Ikosen jälkeen.

Sotavuosien suurtähti

Regina Linnanheimo siirtyi Suomen Filmiteollisuuden (SF) palvelukseen kesällä 1938. Outi Hupaniitun mukaan näihin aikoihin elokuvayhtiöt sitoivat näyttelijöitä kuukausipalkalla ja pitkillä sopimuksilla, mutta Linnanheimo ei kuitenkaan ollut SF:ssä kuukausipalkkaisena näyttelijänä. Sen sijaan hän sai elokuvakohtaisia palkkioita. Toivo Särkän elokuvat Eteenpäin – elämään (1939), Helmikuun manifesti (1939) ja Suotorpan tyttö (1940) tekivät Linnanheimosta ja Tauno Palosta suomalaisen valkokankaan valovoimaisen tähtiparin. Edelleen kaikkien aikojen katsotuimpiin kotimaisiin elokuviin kuuluvassa Kulkurin valssissa (1941) Linnanheimo esittää romanikaunotar Rosinkaa.

Regina Linnanheimo loisti sota-aikana romanttisissa pukudraamoissa, jotka tarjosivat katsojille pakoa ankeasta todellisuudesta. Pääosat kotimaisiksi klassikoiksi nousseissa Kaivopuiston kauniissa Reginassa (1941) ja Katariina ja Munkkiniemen kreivissä (1943) olivat myös suursuosiota nauttivan Linnanheimon suurimpia yleisömenestyksiä. Pukudraamoissa Linnanheimo esitti usein eloisaa, mutta vaatimatonta alaluokan tyttöä, joka uhmaa luokkarajoja rakastamalla ylempiluokkaista, aristokraattista miestä. Kaivopuiston kauniin Reginan nimiroolista näyttävine muodonmuutoksineen tuli Linnanheimon sotavuosien hohdokkaan tähtikuvan kiteytymä.

Syksyllä 1942 Linnanheimo matkasi Saksaan suomalaisista näyttelijöistä ja ohjaajista koostuneen ryhmän kanssa. Matkaan kuului muun muassa ministeri Joseph Goebbelsin vastaanotto ja vierailu tuotantoyhtiö UFAn studioilla Babelsbergissa, Berliinissä, jossa saksankielentaitoiselle Linnanheimolle tarjottiin koekuvausta. Suunnitelmat saksalaistähteydestä nimellä Regina Heimo peruuntuivat kuitenkin Saksan sotatappion häämöttäessä.

Linnanheimo siirtyi Suomi-Filmiin vuonna 1943, ja tähditti Simo Penttilän teksteihin perustuvia seikkailu- ja jännityselokuvia Kuollut mies vihastuu (1944) ja "Herra ja ylhäisyys" (1944), joista jälkimmäisessä hän näytteli Tauno Palon esittämään kenraaliluutnanttiin rakastuvaa meksikolaista kaunotarta. Suurten tuotantoyhtiöiden näyttelijänä Linnanheimo ei voinut vaikuttaa elokuviensa aihevalintoihin tai rooleihin. ”Elokuvaherrat ovat hänen mielestään jo aivan tarpeeksi antaneet hänelle osia, joissa ei tarvitse olla muuta kuin kaunis. Sellaisena olemiseen ei Reginalta vaadita paljoa ponnistelemista ja sen vuoksi hän pitkästyy, ellei saa roolia, jossa voi tehdä jotakin”, kirjoitti Roy teoksessa Tuntisinpa tähdet… vuonna 1949. Linnanheimo sai kuitenkin tehdä kiitollisena kokemansa roolin Valentin Vaalan ohjaamassa historiallisessa jännityselokuvassa Linnaisten vihreä kamari (1945). Koska Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin tuotantolinja ei miellyttänyt häntä, siirtyi Linnanheimo jälleen Teuvo Tulion yhteistyökumppaniksi, näyttelijäksi ja käsikirjoittajaksi.

Tinkimätön visio

Sodan jälkeen Regina Linnanheimon ja Teuvo Tulion yhteistyö tiivistyi entisestään, eikä näyttelijä juuri esiintynyt enää muiden ohjaajien elokuvissa. Linnanheimo eläytyi Tulion intohimoisiin melodraamoihin ruumiineen ja sieluineen, tulkiten ilmeiden ja eleiden koko asteikolla. Vuonna 1946 Linnanheimo sai parhaan naispääosan Jussi-palkinnon rooleista elokuvissa Rakkauden risti ja Levoton veri. "Regina Linnanheimo ei koko filmielämänsä aikana ole näytellyt niin erinomaisesti, täysiverisesti ja voimakkaasti kuin Levottomassa veressä", ylisti Raoul af Hällström Uuden Suomen (28.4.1946) elokuva-arvostelussa. "Filmi on hänelle suuri ja ehdoton voitto. Tuntuu siltä kuin Tulio ja Regina yhteistyössä kannustaisivat ja inspiroisivat toisiaan."

1950-luvulla Tulio ja Linnanheimo ryhtyivät toteuttamaan visioitaan entistä tinkimättömämmin, mikä johti heidät yhä kauemmas valtavirrasta. Linnanheimo laati käsikirjoitukset melodraamoihin Rikollinen nainen (1952) ja Olet mennyt minun vereeni (1956), joiden pääosat hän tulkitsi intohimolla. Linnanheimon omintakeiset käsikirjoitukset käsittelivät avioliittoa, mustasukkaisuutta ja sitä, mitä on olla nainen patriarkaattisessa yhteiskunnassa. Linnanheimo karisti yltään sota-aikana muotoutuneen tähtikuvansa viimeiset rippeet kirjoittamalla itselleen muistinsa menettäneen vangin ja alkoholismiin ajautuneen naisen pääroolit. Tulion melodraamojen suosio oli kuitenkin hiipumaan päin, eivätkä elokuvat löytäneet yleisöään. Kun ohjaajan tuotanto sittemmin löydettiin uudelleen, etenkin Rikollinen nainen erottui joukosta sen feministisen painotuksen vuoksi. Myös Regina Linnanheimon ilmeikkäät silmät ja intensiivinen katse ovat jättäneet myöhempään sukupolveen lähtemättömän vaikutuksen. "Silmien Regina Linnanheimon / rinnalla jopa von Stroheim on / nuhteeton, siveä ja hyvä / niin kauhea silmissä synti on syvä", lauloi Organ-yhtye vuonna 1982.

Linnanheimo kirjoitti 1950-luvulla Tapio Ilomäen synopsiksen pohjalta käsikirjoituksen nimeltä Kahvi-Maija, josta puolestaan Tapio Vilpponen alias Roy muokkasi kuvauskäsikirjoituksen Heidi Krohnin tähdittämään komediaan Tähtisilmä (1955).

Kielenkääntäjä

Olet mennyt minun vereeni päätti Linnanheimon 20 vuotta kestäneen näyttelijäuran, jonka myötä lehdistön Suomen Greta Garboksi nimittämä tähti vetäytyi julkisuudesta. Vuonna 1957 Elokuva-Aitan toimittajan kysyessä Linnanheimolta mahdollisesta paluusta valkokankaalle tokaisi näyttelijätär: ”Vastasin joitakin aikoja sitten Elokuva-Aitan haastattelijalle, hänen heittäessään minulle tuon kysymyksen: jo riittää! Ja minun oli helppo sanoa näin, koska kukaan ei ole minua parin viime vuoden aikana filmiin pyytänytkään.”

Regina Linnanheimo työskenteli avionimellään Regina Mörner Yleisradion kielenkääntäjänä 1961–80, suomentaen elokuvia ja tv-sarjoja. 1960-luvulla hän teki töitä myös autoliikkeen ulkomaankirjeenvaihtajana. Regina Linnanheimo oli naimisissa 1948–52 ruotsalaisen arkkitehdin, kreivi Carl Robert Mörnerin (1896–1952) kanssa, mutta avioliitto päättyi kreivin kuolemaan. Linnanheimo, lempinimeltään Putte, harrasti matkustamista ja kirjallisuutta, ja vietti vapaa-aikaa Pornaisten Laukkoskella perheensä huvilalla.

”Epäilemättä voisin olla nyt paljon onnellisempi ihminen, jos olisin elänyt elämäni turvallisesti porvarisrouvana, mutta ehkäpä silloin hyvinkin paljon olisi ympäriltäni jäänyt ymmärtämättä, näkemättä ja kipeästi tuntematta”, Regina Linnanheimo paljasti Elokuva-Aitalle harvinaislaatuisessa haastattelussa vuonna 1957. ”Tämä ammatti on vienyt minut kosketuksiin sellaisten ihmisten ja tapahtumien kanssa, jotka ovat opettaneet minut katselemaan maailmaa laajemmasta näkökulmasta ilman pikkumaisuutta ja turhantärkeyttä. Myöskin se on antanut minulle hivenen verran toivoa oppia tuntemaan ihminen, huomaamaan, että jokainen on pohjaltaan hyvä, vain olosuhteet saavat hänet joskus toimimaan niin päinvastaisesti. Kun aloitin tämän elämäntaipaleeni, olin hyvin suuri ja itsevarma – elämäni on tehnyt minut hyvin, hyvin pieneksi ja nöyräksi.”

Regina Linnanheimo kuoli Helsingissä 79-vuotiaana vuonna 1995.

Riikka Pennanen
1.12.2014, päivitetty 7.9.2015

Kirjallisuutta ja lähteitä

Soma Hallakorpi: ”Regina on kreivitär”. Jaana 6/1962.

Ukko Havukka: ”Regina Linnanheimo – suomalaiset filmikasvot?” Naamio 1/1937.

Outi Hupaniitun tiedonanto, 25.8.2015.

Jaana Nikula: Polttava katse. Helsinki: Like, 2000.

Riikka Pennanen: ”Nuorena nukkunut – Teuvo Tulion kadonnut klassikko heräsi henkiin”. Golden Vintage 12/2015.

Riikka Pennanen: ”Unohtumaton katse”. Seura 33/2015.

Tuntisinpa tähdet…. Toim. Roy. Helsinki: Kustannustalo, 1949.

Lauri-Juhani Ruuskanen: ”Emme unohda Reginaa”. Elokuva-Aitta 13/1957.

Sisko Rytkönen: Ihanat naiset kankaalla. Helsinki: Majakka, 2008.

Lumimarja Tirronen: ”Rikollinen nainen”. http://www.suomalaisenelokuvanfestivaali.fi/vuosi-2014/elokuvat/rikollin.... Linkki tarkistettu 19.8.2015.

Sakari Toiviainen: ”Linnanheimo, Regina (1915 - 1995)”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4964/. Linkki tarkistettu 25.11.2014.

Tulio – levottoman veren antologia. Toim. Sakari Toiviainen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002.