Armas Jokio

Etunimet: 
Armas Taisto
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
21.02.1918
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
12.10.1998
Kuolinpaikka: 
Vantaa

Biografia

Näyttelijä, laulaja

Armas Jokio näytteli elokuvissa 1943-81 lähes 60 sivuosaa, joista tunnetuin on Puupää-elokuvien talonmies Pikkarainen. Hänen komiikkansa perustui lähinnä olemukseen ja ilmeisiin. Jokio kuului revyyteatteri Punaisen Myllyn, Operettiteatterin ja Laulumiesten kantaviin voimiin.

Armas Taisto Jokio syntyi Helsingissä vuonna 1918. Kansakoulun jälkeen hän kävi kanttori-urkurikoulun ja jatkoi musiikkiopintoja Sibelius-Akatemiassa. Sota-aikana Jokio esiintyi rintamakiertueilla ja sodan jälkeen Suomen kansallisoopperan bassolaulajana ja eri teattereiden operettitehtävissä. Vuosina 1947-59 hän toimi näyttelijä-laulajana revyyteatteri Punaisessa Myllyssä. Jokiosta kuoriutui koomikko, joka näytteli usein mustalaisia, poliitikkoja ja roistoja. Hän esiintyi enemmän ilmeillään ja olemuksellaan kuin sanoillaan.

Armas Jokio näytteli 1948-1981 lähes 60 filmiroolia, joista ensimmäinen huomattava sivuosa oli merimies Pohjola Ossi Elstelän ohjaamassa revyyssä Kalle Aaltosen morsian (1948). Jokion esittämistä hahmoista tunnetuimpiin kuuluu Puupää-elokuvien talonmies Pikkarainen. Hieman lapsellista mustalaismies Pikku-Aleksia Jokio esittää komedioissa Muhoksen Mimmi (1952), Lentävä kalakukko (1953) ja sotilasfarssissa Majuri maantiellä (1954).

Elokuvassa Kaksi vanhaa tukkijätkää (1954) hänellä on toinen miespäärooli Jaakko Naskalina. "Enpä muista Jokiota ennen näin hauskana nähneeni", totesi Elokuva-Aitan Valma Kivitie. Pienen ilmaisun taituri esitti pääsääntöisesti komedioiden humoristisia sivuosahahmoja, kuten ulosottomies Jooseppi Hirmua hupailussa Molskis, sanoi Eemeli, molskis! (1960).

1960-luvun puolivälissä Jokio hakeutui OTK:n vahtimestariksi, kun näyttelijälakko tyrehdytti palkkatulot. Hän esiintyi vuosina 1960-70 Hilkka Kinnusen johtamassa Operettiteatterissa. Jokio kuului myös Laulumiehien ja Viipurin Lauluveikkojen kantaviin voimiin. Hän näytteli 1962-74 muutamissa televisiotuotannoissa, kuten TV-sarjassa Kaverukset (1962-63) ja Hanski (1969-72). Viimeiseksi elokuvarooliksi jäi 2. vartija komediassa Kiljusen herrasväki (1981).

Sisko Rytkönen
25.12.2013

Kirjallisuutta ja lähteitä

Elokuvakirja (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 486.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 531.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Jukka Pennanen: "Näyttelijä ja laulaja Armas Jokio. Viihteen monitoimimies loi tyyppejä". Helsingin Sanomat 31.10.1998.

http://www.imdb.com/name/nm0427057/?ref_=fn_al_nm_1. Linkki tarkastettu 25.12.2013.