Eino Katajavuori

Etunimet: 
Eino Kullervo
Muut nimet: 
Eino Ehnberg (entinen nimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
01.12.1905
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuolinaika: 
09.04.1984
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Ksylofonitaiteilija, näyttelijä

Eino Katajavuori oli ksylofonitaiteilija ja musiikkikoomikko. Hän esiintyi 1930–60-luvulla näyttelijänä yli kymmenessä elokuvassa, usein konnamaisissa päärooleissa, mm. elokuvissa Kohtalo johtaa meitä (1945) ja Levoton veri (1946).

Eino Katajavuori syntyi 1905 Helsingissä. Hän kouluttautui sähköasentajaksi, mutta opiskeli myös musiikkia Helsingin musiikkiopistossa (Sibelius-Akatemian edeltäjä) 1929–31. Hän opiskeli myös Helsingin kansankonservatorion näyttämöluokalla.

Jo opiskeluaikanaan Eino Katajavuori soitti Dallapé-orkesterissa, vuoteen 1938. Sodan aikana hän kuului viihdytyskomppaniaan ja oli myöhemmin varieteekiertueilla Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa ja esiintyi myös Yhdysvalloissa. 1950-luvun lopulla Katajavuori liittyi Humppaveikot-orkesteriin.

Veikko Itkosen kirjoittamassa, ohjaamassa ja tuottamassa rikoselokuvassa Kohtalo johtaa meitä (1945) Eino Katajavuorella oli miespääosa. Hän on muusikko – sattumoisin ksylofonisti ja roolinimeltäänkin Eino. Hän myös esittää kaksi ksylofonisooloa.

Aikalaiskritiikki pani merkille ”luontevan ja miehekkään” Katajavuoren debyytin näyttelijänä. Yksi pääosista Katajavuorella oli Teuvo Tulion elokuvassa Levoton veri (1946) – lääkäri Valter Soran rooli. Myös elokuvassa Asessorin naishuolet (1958) Eino Katajavuorella oli lääkärin osa.

Parissa elokuvassa Eino Katajavuori näytteli virkavallan edustajaa: Salakuljettajan laulussa (1952) etsivä Kirvestä ja komisariota iskelmäelokuvassa Toivelauluja (1961).

Veikko Itkosen ohjaamassa elokuvassa Silmät hämärässä (1952) Eino Katajavuori oli luutnantti, joka haavoittuu rintamalla ja jonka kersantti (Tauno Palo) jättää kuolemaan. Konnarooli Katajavuorella oli elokuvissa Paksunahka (1958) ja Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960).

Eino Katajavuori oli myös musiikkikoomikko, jonka tunnetuin hahmo oli hajamielinen professori. Satu Koskimies on äitinsä Ulla Katajavuoren elämäkerrassa kuvannut enonsa Einon professoria: ”Hän pani päähänsä mustan hapsottavan peruukin, nenälle rikkinäiset ympyräsankaiset silmälasit, nosti ksylofonin keskelle huonetta ja koukkasi kahdeksan palikkaa sormiväleihin. Hän soitti niin vikkelästi että silmät eivät pysyneet perässä. Välillä professori ei huomannut, missä ksylofoni päättyi ja soitti pelkkää ilmaa.”

Eino Katajavuori oli ksylofonistina näppäräsorminen, mutta hän oli myös niin kiinnostunut taikatempuista, että oli taikureiden yhteisön Taikapiirin jäsen sen perustamisvuodesta 1945. Taikapiirin historiassa on hänestä artikkeli.

Osoituksena Eino Katajavuoren merkityksestä ja arvostuksesta on sekin, että Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo ovat iskelmäkirjaansa ottaneet hänet yhdeksi 125:stä tärkeimmästä suomalaisesta säveltäjästä, sanoittajasta, muusikosta ja laulajasta. Eino Katajavuoren poika on jazzpianisti ja studiomuusikko Esa Katajavuori (s. 1940).

Eino Katajavuori kuoli 78-vuotiaana 1984 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
12.9.2014

Kirjallisuutta ja lähteitä

”Eino Katajavuori.” Kirjoittanut Erkki Pälli. pomus.net/001470 (luettu 7.9.2014).

Eino Katajavuori. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 9.5.1984.

Eino Katajavuori. Nekrologi. Helsingin Sanomat 9.5.1984.

Fabian Dahlström: Sibelius-Akademin 1882–1982. Sibelius-Akademins publikationer 1. Helsingfors: Sibelius-Akademin 1982, 422.

Heikki Nevala (toim.): Suomen Taikapiiri since 1945. Helsinki: Suomen Taikapiiri 2007, 686.

Keijo Virtamo: Otavan musiikkitieto A–Ö. Uudistetun laitoksen 1. p. Helsinki: Otava 1997: 181.

Peter von Bagh & Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja. Helsinki: Otava 1986, 101–102.

Satu Koskimies: Te näitte mun soittoni riemun. Ulla Katajavuoren elämä. Elämäkertaromaani. Helsinki: Tammi 2003, 322–323.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.