Ansa Ikonen

Etunimet: 
Ansa
Muut nimet: 
Aili Ansa Inkeri Ikonen (oikea nimi)
Ansa Rinne (muu)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
19.12.1913
Syntymäpaikka: 
Pietari
Kuolinaika: 
23.05.1989
Kuolinpaikka: 
Helsinki
Palkinnot: 

Jussi-palkinto 1944 parhaasta naispääosasta elokuvassa Vaivaisukon morsian.
Pro Finlandia -mitali 1964.

Biografia

Näyttelijä, laulaja, ohjaaja

Ansa Ikonen oli Suomen suosituin naispuolinen filmitähti, joka teki merkittävimmät elokuvaroolinsa 1930- ja 1940-luvulla. Hän toimi näyttelijänä Suomen Kansallisteatterissa 1935-1979. Tauno Palon kanssa Ikonen lauloi sotavuosien kiertueilla ja levytti albumin 1974.

Pietarissa 1913 syntynyt Aili Ansa Inkeri Ikonen peri esiintymisvietin musiikkia ja teatteria harrastavalta isältään. Ansa valmistui Helsingissä laulunopettajaksi, mutta halusi elokuvanäyttelijäksi. Hän opiskeli esiintymistekniikkaa Hilja Jorman yksityisoppilaana ja pääsi sinnikkään hakemisen jälkeen avustajarooleihin 1934-1935. Ohjaaja Valentin Vaalan mielestä Ansa sopi erinomaisesti filmiin ja Tauno Palon tähtipariksi. Ensimmäisen suuren osansa Ikonen esitti komediassa Kaikki rakastavat (1935), minkä jälkeen seurasi läpimurtorooli omapäisenä Kirsti Leivona Vaalan ohjaamassa ja Hilja Valtosen romaaniin perustuvassa komediassa Vaimoke (1936). ”Olemme harvoin iloinneet niin paljon suomalaisessa elokuvassa naistähdestä, kun mihin Ansa Ikonen meille useissa kohtauksissa antoi aihetta. Hän on ensimmäinen tähti meillä, jonka kasvot ovat ilmaisseet sitä, mitä hänen huulensa ovat sanoiksi luoneet”, kiitteli nimimerkki A.Ä. Helsingin Sanomissa 12.4.1936.

Vaimoke oli erinomainen arvostelu- ja yleisömenestys, joka teki Ikosesta maamme suosituimman naispuolisen filmitähden. Monipuolisena näyttelijänä hän kuului 1930- ja 1940-luvun työllistetyimpiin näyttelijöihin, jonka lukuisista rooleista merkittävimpiä olivat muun muassa rampa Eliina draamassa Kuin uni ja varjo (1937), Runebergiin rakastuva Emilie Björkstén historiallisessa elokuvassa Runon kuningas ja muuttolintu (1940) sekä uskonnollisen herätyksen saava Anna Ringars draamassa Vaivaisukon morsian (1944).

Ansa Ikosen ja Tauno Palon Suomi-Filmissä alkanut yhteistyö jatkui menestyksekkäästi Suomen Filmiteollisuudessa 1939. SF-Paraatin (1940) ja Kulkurin valssin (1941) suosion myötä heistä tuli maamme kaikkien aikojen rakastetuin tähtipari. Välirauhan ja jatkosodan ajan hartaan isänmaallisissa elokuvissa Ikonen näytteli Eino Kaipaisen kanssa. Haastavin elokuva Ikoselle oli Mika Waltarin käsikirjoittama komedia Nainen on valttia (1944), jossa hän toimi ohjaajana, pääosan esittäjänä ja vaativien laulunumeroiden tulkitsijana. Arvostelijoiden mielestä hän suoriutui tehtävästään yllättävän hyvin.

1950-luvulla Ikosen suurimpia saavutuksia valkokankaalla olivat keski-ikäisen naisen osat elokuvissa Tyttö kuunsillalta (1953) ja Isän vanha ja uusi (1955) sekä kaksoisrooli Mika Waltarin näytelmään perustuvassa komediassa Rakas lurjus (1955). Viimeisiksi filmitöiksi jäivät rouva Ryhtilä komediassa Miljoonavaillinki (1961), muutamat televisioelokuvien ja -sarjojen sivuroolit 1963-76 sekä päähenkilön äiti amerikkalaisessa vakoiluelokuvassa Telefon / Puhelin (1977). Ansa valittiin Suomen suosituimmaksi naisnäyttelijäksi lukuisia kertoja Elokuva-Aitan äänestyksissä. Hän sai Jussi-palkinnon Anna Ringarsin roolista 1944 ja Pro Finlandian 1964 urastaan taiteilijana.

Ikonen työskenteli 1935-1979 Suomen Kansallisteatterissa. Pitkään näyttämöuraan mahtui merkittäviä roolisuorituksia Shakespearen näytelmissä ja kotimaisissa komedioissa. Ansa Ikonen meni 1939 naimisiin näyttelijä Jalmari Rinteen kanssa. 1940- ja 1950-luvulla Ikonen esiintyi kesäkiertueilla eri puolilla Suomea. Hän levytti 1974 Tauno Palon kanssa albumin Ansa & Tauno, jolle ikuistettiin muun muassa suosikkikappaleet Kulkurin valssi ja Vaimoke.

Suuren yleisön suosikkiesiintyjältä kysyttiin usein miten täytyi näytellä kameroiden edessä. ”Elokuvassa ei ole kikkaa tai temppua, jolla roolista tulee hieno suoritus. Ei ole mitään sellaista ’osaamista’, jolla kuvasta syntyy aito. Sitä ei tehdä näyttelemällä, se täytyy elää. Kuvaushetkellä on elettävä syvästi roolinsa, on oltava aito ja tosi, ilmeiden ja eleiden on oltava oikeita, ei esitettyjä”, Ikonen totesi muistelmissaan Tähtiaika (1980).

Sisko Rytkönen

Kirjallisuutta

Elokuvakirja (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 481-482.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 429-430.

Suomen teatterit ja teatterintekijät. Toimituskunta Timo Martin, Pertti Niemi ja Ilona Tainio. Helsinki: Tammi 1974, 258.

Katriina Rinne: Onko äiti kotona? Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi 1996.

Tuula Saarikoski: Tähtiaika. Ansa Ikonen. Helsinki:Weilin & Göös 1980.

Pirkko Vekkeli, Ismo Loivamaa: Unohtumaton Ansa Ikonen 1913-1989. Helsinki/Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy 2009.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus Oy, Suomen elokuva-arkisto 1995, 49-54.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus Oy, Suomen elokuva-arkisto 1993, 323-328.

http://www.aanitearkisto.fi/firs2/sv/nimike.php?Id=Ansa+ja+tauno. Linkki tarkastettu 9.11.2013.

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1167/ Linkki tarkastettu 9.11.2013.

http://www.imdb.com/name/nm0407530/?ref_=fn_al_nm_1. Linkki tarkastettu 9.11.2013.