Jarno Hiilloskorpi

Etunimet: 
Jarno Ilmari
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
08.11.1939
Syntymäpaikka: 
Turku
Palkinnot: 

Suomen Näyttelijäliiton kultainen ansiomerkki 1991

Biografia

Näyttelijä-ohjaaja, teatterinjohtaja

Jarno Hiilloskorven yli 40-vuotinen taiteilijanura on poikkeuksellisen monipuolinen: hän on ollut näyttelijänä teatterissa, elokuvassa, televisiossa ja radiossa. Hän on myös ohjannut näytelmiä, erityisesti musikaaleja, ja kaksi näytelmäelokuvaa, Varjostettua valoa (1962) ja Rakkaus alkaa aamuyöstä (1966).

Jarno Hiilloskorpi syntyi 1939 Turussa näyttelijäperheeseen. Hänen isänsä Gunnar Hiilloskorpi (1908–41) ja äitinsä Gunvor Hiilloskorpi (1906–94) olivat molemmat kiinnitettyinä aluksi Porin Teatteriin. Gunnar Hiilloskorpi muistetaan miespääosasuorituksestaan Nyrki Tapiovaaran elokuvassa Miehen tie (1940).

Suomen Teatterikoulun Jarno Hiilloskorpi kävi 1958–61. Sen jälkeen hän oli kiinnitettynä muutamaksi vuodeksi Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin ja Turun Kaupunginteatteriin; Helsingin Kaupunginteatterissa hän oli 1965–74, Suomen Kansallisteatterissa 1974–89 ja Tampereen Työväen Teatterissa 1989–93. Seinäjoen Kaupunginteatterin johtajana hän oli 1993–95 ja Riihimäen Teatterin 1999–2003.

Sekä näyttelijänä että ohjaajana Jarno Hiilloskorpi on monipuolinen, hän on tehnyt teatteria laidasta laitaan. Helsingin Kaupunginteatterissa esitettiin yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan (1966–71) Joseph Steinin ja Jerry Bockin musikaalia Viulunsoittaja katolla (450 esitystä, yli 300 000 katsojaa). Jarno Hiilloskorpi esitti räätäli Motel Kamzoilia ja oli mukana jokaisessa esityksessä. Hänen vastanäyttelijänään oli hänen puolisonsa Pirkko Peltomäki, joten heidän avioliittonsa tuli sinetöidyksi juutalaisinkin menoin satoja kertoja. Musikaalin ainutlaatuinen yleisömenestys perustui siitä henkivään rakkauteen, huumoriin ja lämpöön, kauniiseen musiikkiin ja ennen muuta Uljas Kandolinin ainutlaatuisen hienovireiseen pääosatulkintaan (maitomies Tevje).

Suomen Kansallisteatterissa Jarno Hiilloskorpi esitti nimiosaa venäläisen kirjailijan A. N. Ostrovskin näytelmässä Konnan muistiinpanot (1978). Sen ohjasi Leningradin Gorki-teatterin johtaja Georgi Tovstonogov, jonka ”mankeliin” näyttelijät joutuivat. Hiilloskorpi on esittänyt myös kahta mielenkiintoista kirjailijaa. Kansallisteatterissa hän näytteli kirjailija Mihail Bulgakovia Pierre Lavillen näytelmässä Punainen virta (1983). Kirjailija kävi kovaa henkien sotaa Stalinin kanssa niin kuin säveltäjä Dmitri Šostakovitškin. Bulgakov tunnetaan satiirisesta romaanistaan Saatana saapuu Moskovaan. Bulgakov-roolin lisäksi Hiilloskorpi näytteli toistakin kirjailijaa, nimittäin kirjailija-teologi C. H. Lewisiä William Nicholsin näytelmässä Varjojen maat Tampereen Työväen Teatterissa (1998).

Vaikuttavana kokemuksena Jarno Hiilloskorpi muistaa Anton Tšehovin Lokin Suomen Kansallisteatterissa 1985. Hän näytteli lääkäri Dornin osan. Kotimaisista näytelmistä Hiilloskorpi esitti tuomari Soratietä Hella Wuolijoen Juurakon Huldassa Kansallisteatterissa – nimiosassa Karin Pacius. Valentin Vaalan klassisessa Juurakon Hulda-elokuvassa (1937) Huldaa oli näytellyt Irma Seikkula ja Soratietä Tauno Palo.

Jos Konnan muistiinpanot oli näyttelijälle rankka kokemus, toisella tavalla rankka oli August Strindbergin Kuolemantanssi (Kansallisteatteri 1987). Näytelmä on raateleva muunnelma viha–rakkaus-suhteesta, jossa vihaa on 90 % ja rakkautta 10 %. Hiilloskorpi – tykistökapteeni Edgar – oli huojentunut, kun harjoitukset ja näytökset olivat ohi. Onkin sanottu, että Kuolemantanssi on karkeaa ja armotonta naturalismia.

David Pownalin Mestariluokassa (Kansallisteatteri 1988) Jarno Hiilloskorpi näytteli säveltäjä Dmitri Šostakovitšia, Leif Wager säveltäjä Sergei Prokofjevia. Näytelmään liittyy tosi anekdootti: Hiilloskorpi ja Wager soittivat siinä flyygelillä nelikätisesti vaikeata sonaattia ja onnistuivat hämäämään kriitikko Seppo Heikinheimon. Esityksen jälkeen hän tuli kiittämään ja kehui näyttelijöiden soittaneen erinomaisesti. Hiilloskorpi ja Wager vain näyttelivät soittavansa: kulisseissa soitti ammattipianisti.

Jarno Hiilloskorpi on näytellyt monien ulkomaisten ohjaajien näytelmissä, joita kokemuksia hän pitää avartavina. Erityisesti hän muistelee niitä puolalaisen Adam Hanuszkiewiczin ohjauksia, joissa hän sai olla mukana.

Jarno Hiilloskorven teatteriohjaajanurakin on monipuolinen. Hän ohjasi paljon musikaaleja (Zorbas, Tahdon, tahdon…, Hello, Dolly, Miten menestyä vaivatta liike-elämässä, My Fair Lady). Suomen Kansallisteatteri ei ollut koskaan esittänyt musikaalia, ennen kuin Hiilloskorpi ohjasi Laulumme soi -musikaalin (1985) – jonka yleisökin löysi.

Yksi Jarno Hiilloskorven merkittävimmistä ohjauksista on Kent Anderssonin ja Bengt Brattin näytelmä Lupa sanoa (Helsingin Kaupunginteatteri 1972). Se käsittelee mielisairaalan hoitotyötä, byrokratiaa ja potilaiden oikeusturvaa. Näytelmän Hans oli Leo Jokelan hienoimpia rooleja.

Hiilloskorpi ohjasi myös itäsaksalaisen Ulrich Plenzdorfin näytelmän Nuoren Wertherin uudet kärsimykset (Kaupunginteatteri 1974), joka kuvasi lännen popkulttuurin vaikutusta nuoren Edgarin (Jarkko Rantanen) kapinoivaan elämään.

Oltuaan teatterissa 35 vuotta Jarno Hiilloskorpi uskaltautui ohjaamaan Anton Tšehovin Kolme sisarta (Seinäjoen Kaupunginteatteri 1994). Pohjalaisyleisö otti kuin ottikin näytelmän omakseen, vaikka ohjaajaa oli varoiteltu, etteivät pohjalaiset tule katsomaan venäläistä näytelmää!

Kokkolan Kaupunginteatteriin Jarno Hiilloskorpi ohjasi Arthur Millerin ”täydellisen näytelmän” Kauppamatkustajan kuolema (2008), jonka teemoja ovat rakkaus, petos, unelmat, muistot ja täyttymättömät toiveet.

Riihimäen Teatterissa Jarno Hiilloskorpi ohjasi mm. kaksi Maria Jotunin klassikkoa: Kultaisen vasikan (2000) ja Amerikan morsiamen (2003). Hiilloskorpihan oli näytellyt Kultaisen vasikan elokuvaversiossa. Hän ohjasi paljon myös lastennäytelmiä (Pinokkio, Kiri kiri, Robotti, Kolme iloista rosvoa).

Jarno Hiilloskorpi on esiintynyt myös radiokuunnelmissa. Tunnetuin on hänen suorituksensa Juhani Peltosen jo klassisessa kuunnelmassa Elmo, urheilija (1977), jossa hän on pääselostaja Lyly, ylipääselostaja Immon (Kauko Helovirta) aisapari – samaan tapaan kuin selostajat Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen.

Elokuva-alaan Jarno Hiilloskorpi tutustui jo koululaisena. Fennada-Filmissä toimi leikkaajana Nils Holm, jonka pikkuserkku Jarno Hiilloskorpi oli. Niinpä hän pääsi Fennadan konttoriin juoksutytön sijaiseksi ja oli konttorissa kahtena kesänä. Kun Nils Holm leikkasi elokuvia, Jarno pääsi seuraamaan sitä ja vähän avustamaankin leikkaajaa. 15-vuotiaana Jarno oli klaffina Säkkijärven polkassa (1955). Elokuvan ohjaaja Ville Salminen nappasi hänet myös pieneen rooliin hanuritehtailija Kukkolan juoksupojaksi. Jarnolla on muutama repliikki, joista tärkeimmän hän muistaa ikuisesti. Antaessaan hanurin Vili Vesteriselle (Sakari Jurkka) hän sanoo: ”Sitä mie vaan, et johtaja Kukkola ku käski jättää tää peli teil, jos työ ny Vesterine ootte, ja sannoo, jot se ois niinku joulupukilt!” Matti Kassilan ohjaamassa Elokuussa (1956) Jarno oli klaffina ja kuvaussihteerinä. Edelleen Kassilan Syntipukissa (1957) kuvaussihteerinä ja joukkokohtausten ohjailijana ja Aarne Tarkaksen Kulkurin masurkassa (1958) kuvaussihteerinä Mirja Kariston ja Maila Tuomen kanssa. Kassilan Lasisydämessä (1959) hän oli apulaisohjaajana. Kassilalta saamaansa elokuvaoppia hän arvostaa.

Jarno Hiilloskorpi on ollut näyttelijänä noin viidessätoista elokuvassa. Maunu Kurkvaaran Yksityisalueessa (1962) hän näytteli itsemurhan tehneen arkkitehdin Toivo Kosken työtoveria Penaa. Kollegojensa ja Kosken vaimon kanssa Pena selvittelee itsemurhan syytä. Ossi Skurnikin ohjauksessa Tie pimeään (1963) Hiilloskorpi esitti lakitieteen opiskelijaa Klaus Grahnia, joka suunnittelee täydellistä rikosta. Elokuvan ohjaaja Ossi Skurnik kertoi Kinolehdessä yrittävänsä tehdä hyvän elokuvan. ”Ehkä siitä tulee sitten taidettakin.” Valmistumisaikaansa elokuvat saivat ristiriitaisen vastaanoton.

Vasta myöhemmin on tunnustettu näiden kahden elokuvan ”uusiaaltoisuus” nimenomaan psykologisina kuvauksina. Ritva Arvelon ohjaamassa Kultaisessa vasikassa (1961) Hiilloskorpi näytteli nuorta konttoristi-osakekeinottelijaa.

Osoitus siitä, kuinka muutaman sekunnin näyttelijäsuoritus voi jäädä historiaan, on Matti Kassilan elokuvassa Kaasua, komisario Palmu! (1961), jossa Jarno Hiilloskorvella on lyhyt, mutta tärkeä kaasun haistavan postiljoonin osa. Hän on vitsaillut, että joskus tarvitaan isoa nenää! 30 vuotta myöhemmin Hiilloskorpi näytteli niin ikään postiljoonia lastenelokuvassa Ritari Reinhold (TV 2 1991).

Jarno Hiilloskorpikaan ei ole välttynyt sotilas- ja poliisirooleilta. Hän oli alokas elokuvissa Vääpelin kauhu (1957) ja Sotapojan heilat (1958) ja poliisi elokuvassa Johan nyt on markkinat (1966).

Matti Kassilan vauhdikkaassa, aikaansa edellä olleessa episodielokuvassa Äl’ yli päästä perhanaa (1968) Jarno Hiilloskorpi näytteli kuutta roolia: pankkivirkailijaa, lyhytelokuvaohjaajaa, adjutanttia, postikuskia, puolustusasianajajaa ja televisio-ohjaajaa. Elokuvassa ennakoitiin television välityksellä käytäviä presidentinvaaleja.

Esikoiselokuvansa Jarno Hiilloskorpi ohjasi vain 22-vuotiaana. Se oli lääkärikertomus Varjostettua valoa (1962), jonka käsikirjoituksessa ohjaaja hyödynsi saksalaisen Stefan Olivierin lääkäriromaania Lupaan ja vannon. Kinolehdessä elokuvaa luonnehdittiin: ”Kertomus lääkäristä, joka taisteli päästäkseen pinnalle, maineeseen ja kunniaan ja jota yllyttämässä oli vaimon kunnianhimo sekä katkeruus menetettyjen vuosien johdosta!” Elokuvaa luonnehdittiin lupaavaksi vaikkakin epätasaiseksi esikoiseksi.

Seuraavan elokuvansa Rakkaus alkaa aamuyöstä Jarno Hiilloskorpi ohjasi 1966. Se on kuvaus nuoren ja vanhemman polven ristiriidoista. Pääosassa olivat Martti Järvinen ja Elli Castrén, joka sai suorituksestaan Jussi-palkinnon. Ensi-illan aikoihin jotkut kriitikot pitivät elokuvaa vanhastavana. Nyt, yli 50 vuoden jälkeen näkökulman voi kääntää päinvastaiseksi: elokuvan luontokuvauksissa onkin jotain vaalamaista (Ihmiset suviyössä 1948) ja jarvamaista (Yö vai päivä 1962). Hyvistä osasuorituksista nousee esiin Leo Jokelan hienopiirteinen kauppapuutarhuri, joka vertaa puutarhanhoitoa ja elämää. Mustikkamaan kesäteatterissa Jarno Hiilloskorpi ohjasi Jeppe Niilonpojan (1974), jonka nimiosassa oli Leo Jokela, yhdessä viimeisistä näytelmistään.

Jarno Hiilloskorpi on näytellyt puolessasadassa tv-näytelmässä ja -sarjassa 1960-luvulta 1990-luvulle. Hän esitti nimiosaa Paul Vandenberghen näytelmässä Olen 17-vuotias (Suomen Televisio 1960, ohjaus Mirjam Himberg) ja runoilijaa G. B. Shaw’n luonnekomediassa Candida (Suomen Televisio 1961, ohjaus Sirppa Sivori-Asp). Varhaiset tv-näytelmät olivat haasteellisia kaikille tekijöille, koska esitykset olivat suoria; niitä ei myöskään vielä nauhoitettu.

Tv-viihteen klassikoita on Aarne Tarkaksen kirjoittama ja ohjaama 39-osainen sketsisarja Kuten haluatte (1966–69), jossa Jarno Hiilloskorven ohella esiintyivät mm. Leo Jokela, Esko Salminen, Brita Koivunen ja Pirkko Mannola. Hannu Salaman novelliin perustuvassa tv-draamassa Hautajaiset (MTV 1971) Jarno Hiilloskorpi näytteli pääosaa, kirjailijaa. William Shakespearen Talvisessa tarinassa (MTV 1975, ohjaus Esko Elstelä) hänen – Sisilian kuninkaan – vastanäyttelijänä oli Kyllikki Forssell.

Jarno Hiilloskorpi on vuodesta 1964 ollut naimisissa näyttelijä Pirkko Peltomäen (s. 1939) kanssa, joka on ollut kiinnitettynä Helsingin Kaupunginteatteriin 1965–89 ja Tampereen Työväen Teatteriin 1989–2001. Hän on näytellyt elokuvissa Varjostettua valoa (1962), Äl’ yli päästä perhanaa (1968) ja Punatukka (1969) sekä kymmenkunnassa tv-näytelmässä, mm. Henrik Ibsenin Nukkekodissa (YLE 1968, ohjaus Tuija-Maija Niskanen).

Kalevi Koukkunen
6.6.2017
Täydennetty 11.7.2017

Kirjallisuutta ja lähteitä

Jukka Annala: Toopelivisio. Helsinki: Teos 2006, 42–43.

F. J. Billeskov Jansen: "Pohjoismainen kirjallisuus" teoksessa Lauri Viljanen (toim. tanskalaisen alkuteoksen pohjalta) Kansojen kirjallisuus, osa 10: "Vuosisadan vaihde (1890–1920)". Porvoo – Helsinki – Juva: WSOY 1978, 462.

Pirkko Koski & Misa Palander: Kansaa teatterissa. Helsingin Kaupunginteatterin historia. Helsinki: Like 2007, 425 ym.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.

Suomen kansallisfilmografia 8. Helsinki: Edita 1999.

Suomen teatterit ja teatterintekijät [1974]. Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Toimituskunta: Timo Martin ym. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28. Helsinki: Tammi 1974, 241.

Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993. Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Toim. Riitta Seppälä ja Ilona Tainio. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ja Tammi 1993, 339.

Teatterit ja teatterintekijät 2005. Julk. Teatterin tiedotuskeskus. Helsinki: Like 2005, 199–200.

Urpo Virkkunen (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava 1970, 25.

Marjut Jousi: ”Jarno Hiilloskorpi – naurattaja, itkettäjä, ohjaaja”. Katso 44/1977, 64–65.

Hannu Koskela: ”Mitä olen oppinut: Jarno Hiilloskorpi”. Apu 9.5.2014.

”Tehkäämme kotimainen elokuva”. Kinolehti 5/1962, 10.

Varjostettua valoa -elokuvan mainos. Kinolehti 6/1962, takakansi.

Jarno Hiilloskorven puhelinhaastattelut 22.7.2014, 30.5.2017 ja 5.6.2017, Kalevi Koukkunen.

Jarno Hiilloskorven sähköpostiviestit 26.5.2017, 27.5.2017, 5.6.2017 ja 6.6.2017, Kalevi Koukkunen.

Jorma Junttilan sähköpostiviesti 29.5.2017, Kalevi Koukkunen.