Hannes Häyrinen

Etunimet: 
Johan Erik
Muut nimet: 
Johan Erik Häyrinen (oikea nimi)
Johan Erik Högdahl (entinen nimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
25.04.1914
Syntymäpaikka: 
Jyväskylä
Kuolinaika: 
21.12.1991
Kuolinpaikka: 
Helsinki
Palkinnot: 

Jussi-palkinto 1946 parhaasta miessivuosasta elokuvassa Nuoruus sumussa.
Jussi-palkinto 1951 parhaasta miespääosasta elokuvassa Radio tekee murron.

Biografia

Näyttelijä, teatterinjohtaja

Hannes Häyrinen oli Suomen tunnetuimpia ja arvostetuimpia koomikoita, joka näytteli viitisenkymmentä roolia vuosina 1937-66 valmistuneissa elokuvissa ja nimiosaa suositussa TV-sarjassa Hanski (1966-73). Hänen yksi merkittävimmistä teatterirooleista oli marsalkka Mannerheim Paavo Rintalan romaanitrilogiaan perustuvassa näyttämösovituksessa.

Johan (Hannes) Erik Häyrinen (alunperin Högdahl) syntyi 1914 Jyväskylässä. Hän asui 11-vuotiaaksi äitinsä vanhempien luona Suolahdessa, jossa osallistui työväenyhdistyksen näyttämötoimintaan. Isoäidin kuoltua Häyrinen muutti rakennusmestari-isänsä John Högdahlin luokse Helsinkiin. Suomen Näyttämöopiston 1932-34 jälkeen hänellä oli suuria vaikeuksia saada oman alan töitä. Armeijan käytyään Häyrinen pääsi kuorma-autonkuljettajaksi ja Vallilan kesäteatteriin. Hän sai 1937 kiinnityksen Helsingin Kansanteatteriin ja samana vuonna ensimmäisen suuren osan Mika Waltarin näytelmässä Mies rakasti vaimoaan. Onnistunut roolisuoritus teki vaikutuksen ohjaaja Orvo Saarikiveen, joka kannusti Häyristä hakeutumaan elokuva-alalle. Lapsenkasvoinen näyttelijä esitti Suomi-Filmissä vuosina 1938-39 koulupoikia ja ujoja nuorukaisia. Saarikiven ohjaamassa komediassa Hätävara (1939) hänellä on merkittävä rooli sankarittareen rakastuvana Timo Murasena. Hannes Häyrinen meni naimisiin 1939 näyttelijä Liisa Nevalaisen kanssa. Talvisodan ajan hän palveli rintamalla lääkintämiehenä.

Häyrinen näytteli vuosina 1940-41 Suomi-Filmin elokuvissa, kuten komediassa Poikani pääkonsuli (1940), jossa hän esitti koulupoika Ekkua. "Hannes Häyrinen suorastaan 'varastaa' koko elokuvan, siksi luonteva ja humoristinen on hänen koko olemuksensa ja esityksensä", kiitteli Uuden Suomen nimimerkki S.S. Vuonna 1941 suosiota saavuttanut näyttelijä siirtyi Suomen Filmiteollisuuteen, jossa hänen ensimmäinen pääosa oli ujo ja alati rakastuva keksijä Janne Kelo elokuvassa Nuoria ihmisiä (1943). Vakoiluelokuvassa Synnitön lankeemus (1943) hänellä on pääosa ujona näyttelijänuorukaisena. Helsingin Sanomien nimimerkki P.T-vi arvioi, että Häyrinen soveltui "osaan loistavasti ja sai esitykseensä aitoa huumoria hänelle ominaisin poikamaisin välähdyksin, jotka tuntuvat luiskahtavan ikäänkuin erehdyksessä".

Häyrinen työskenteli kiinnitettynä näyttelijänä Suomen Työväen Teatterissa 1945-46 ja Tampereen Työväen Teatterissa 1947-51. Samanaikaisesti hän tulkitsi muutamia filmirooleja, joista huomattavimpia olivat sivuosa-Jussilla palkittu työläisnuorukainen Hannes Mäkinen elokuvassa Nuoruus sumussa (1946) ja rehti Hanski Eliasson draamassa Tuhottu nuoruus (1947). Yhden huomattavimmista roolisuorituksistaan Häyrinen tekee radioreportteri Toivo Teräsvuorena Matti Kassilan ohjaamassa seikkailufilmissä Radio tekee murron (1951), josta hän sai miespääosa-Jussin. "Hannes Häyrinen on aina ollut nokkela poika, mutta näin tarkkaavaisesti eläväksi, huumoria vaikeimpiinkin kohtiin pujahduttavaksi ja aina luontevaksi näyttelijäksi emme häntä ennestään muistaneet", totesi arvostelussaan Elokuva-Aitan Valma Kivitie.

Hannes Häyrinen toimi teatterinjohtajana Kotkan Kaupunginteatterissa vuosina 1951-55 ja Lahden Kaupunginteatterissa 1955-57 sekä vapaana näyttelijänä 1957-59. Hän esiintyi 1950-luvulla myös useissa elokuvissa, kuten komedioissa Radio tulee hulluksi (1952), Kihlaus (1955), Paksunahka (1958) ja Asessorin naishuolet (1958), joissa Häyrisellä on pääosa. Vuodesta 1959 lähtien hän näytteli Helsingin Kaupunginteatterissa ja työskenteli samanaikaisesti elokuvan palveluksessa. 1960-luvulla Häyrinen mm. esitti pääosia farsseissa Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960) ja Kankkulan kaivolla (1960), yksinkertaista konstaapeli Ripattia komedioissa Opettajatar seikkailee (1960) ja Oksat pois... (1961) sekä johtaja Palkeista Aapeli-filmatisoinnissa Pikku Pietarin piha (1961). Hän näytteli myös pääosia TV-sarjoissa Kaverukset (1962-63) ja Hanski (1966-73). Häyrinen sai Pro Finlandian 1965.

Teatterissa Häyrinen sai kypsemmällä iällä esittää muutamia suuria vakavampia rooleja, kuten marsalkka Mannerheimia Paavo Rintalan romaanitrilogiasta tehdyssä näyttämösovituksessa ja Kultalammen vanhaa miestä. Hän siirtyi 1975 Suomen Kansallisteatteriin, jossa työskenteli eläkkeelle saakka 1981. "Täytyy vissiin olla taipumuksia huumorin esittämiseen, asiat täytyy nähdä määrättyjen silmälasien läpi. Minä olen koko ikäni ollut itse asiassa koomikko, mutta olen näytellyt hirveän paljon karaktäärirooleja myöskin. Hyvä koomikko pystyy näyttelemään myös vakavia rooleja, mutta vakava näyttelijä pystyy hyvin harvoin näyttelemään koomisia tehtäviä, taju ei riitä siihen enää. Koomikon rooli vaatii nähtävästi enemmän joustavuutta ja tilannetajua", Häyrinen pohti Peter von Baghin tekemässä haastattelussa.

Hannes Häyrinen kutsui itseään vanhaksi vihaiseksi mieheksi, joka haukkui tyhmiksi lähes kaikki ihmiset. Näyttelijä Marita Nordberg muisteli vuonna 2007, että työtä tehdessään Hanski ei ollut yhtään hauska, mutta hyvällä tuulella ollessaan hän oli hurmaava. "Voi olla, että olen saanut tämän 'ikävän' luonteeni oudosta lapsuudestani, jossa ei ollut isää eikä äitiä. Mutta minun oli ratkaistava, annanko potkia itseäni jatkuvasti päähän vai ryhdynkö hankalaksi ihmiseksi. Jokin minussa valitsi viimeksimainitun vaihtoehdon", Häyrinen kertoi Apu-lehden haastattelussa vuonna 1981. Hänen viimeiseksi rooliksi jäi Viertolan herra Jouko Turkan ohjaamassa TV-sarjassa Seitsemän veljestä (1989).

Sisko Rytkönen
30.12.2013

Kirjallisuutta ja lähteitä

Elokuvakirja (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 481.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 486-87.

Tuomas Marjamäki: Naurattajat. Suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907. Helsinki: Edita 2007, 304-07.

Kasvot naamion takana. Kuvauksia näyttelijöistä omissa oloissaan. Toim. Verneri Veistäjä. Helsinki: Tammi 1953, 63-71.

Veikko Itkonen: Hiljaisuus-kuvaus-kamerat! Suomalaisia elokuvanäyttelijöitä sanoin ja kuvin. Helsinki: Tammi. 1944, 28-33.

Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983. Toim. Ilona Tainio. Helsinki: Tammi 1983, 178.

Suomen kansallisfilmografia 2 ja 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993 ja 1995.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: Edita 1998.

Maija Hollmen-Bärlund: "Hanski astuu uuteen rooliin". Apu 27.2.1981, 8-9.

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1168/Linkki tarkastettu 29.12.2013.

http://www.imdb.com/name/nm0405625/?ref_=fn_al_nm_1. Linkki tarkastettu 29.12.2013.