Armand Lohikoski

Etunimet: 
Armand Uolevi
Muut nimet: 
Armand Pernu (entinen nimi)
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
03.01.1912
Syntymäpaikka: 
Astoria, Oregon, USA
Kuolinaika: 
20.03.2005
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja

Filosofian maisteri Armand Lohikoski toimi elokuva-alalla vuodesta 1945 alkaen mm. ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hänen kahdeksastatoista pitkästä näytelmäelokuvastaan yksitoista liittyi Pekka ja Pätkä -viihde-elokuvien sarjaan.

Armand Uolevi Lohikoski (alkujaan Pernu) syntyi Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa; vanhemmat olivat amerikansuomalaisia. Suomessa Lohikoski kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1931 ja suoritti filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1936. Vuosina 1941-45 Lohikoskella oli viisi pientä näyttelijätehtävää eri yhtiöiden elokuvissa; samanaikaisesti hän työskenteli myös Yleisradion palveluksessa. Vuodet 1945-50 Lohikoski toimi Metro-Goldwyn-Mayer Filmsin Suomen toimistossa konttoripäällikkönä, kaitaelokuvaosaston johtajana ja vuodesta 1948 toimitusjohtajana.

Lohikoski työskenteli lyhytelokuvaohjaajana Fennada-Filmi Oy:ssä 1950-53 ja siirtyi sieltä Oy Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen. Mm. raittiusaiheisten lyhytelokuvien ohella Lohikoski ohjasi SF:ssä vuosina 1953-59 kaikkiaan 17 pitkää juonielokuvaa, joista Pekka ja Pätkä -elokuvia oli yksitoista. Esikoisohjaus Me tulemme taas (1953) oli tukkilaistarina, Risti ja liekki (1957) historiallinen draama ja Kohtalo tekee siirron (1959) rikoselokuva. Lohikoski osallistui myös useiden elokuviensa käsikirjoitustyöhön ja osan Pekka ja Pätkä -elokuvista hän kirjoitti kokonaan itse. Neljässä Pekka ja Pätkä -elokuvassa hän esiintyi myös näyttelijänä, Pekka ja Pätkä ketjukolarissa -elokuvassa (1957) jopa kolmoisroolissa. Mainoselokuva Oy:lle 1962 tilaustyönä tehty parodia Taape tähtenä jäi Lohikosken viimeiseksi pitkän elokuvan ohajustyöksi.

Oy Suomen Filmiteollisuuden vuosien jälkeen Lohikoski perusti oman, lyhytikäiseksi jääneen elokuvatoimiston nimellä Star Films ja työskenteli vuodesta 1962 alkaen eri pituisia ajanjaksoja myynti- ja tuotantopäällikön tehtävissä sekä lyhytelokuvaohjaajana mm. Scenariassa, Lii-Filmi Oy:ssä ja Suomi-Filmi Oy:ssä.

Muistelmateos Mies Puupää-filmien takaa ilmestyi vuonna 1993. Lohikoski kuoli kymmenen vuotta myöhemmin Helsingissä 93 vuoden ikäisenä. Hänen kolmas puolisonsa oli vuodesta 1964 näyttelijä Tuija Halonen.

Kari Uusitalo

Kirjallisuutta

Armand Lohikoski: Mies Puupää-filmien takaa. Hämeenlinna: Karisto 1993.

Osmo Jokinen: "Pekkapuupäät vastasivat sen ajan valtion apurahoja". Kinolehti 7/1969, ss. 6-8.

Osmo Jokinen: "Pekka ja Pätkä valkokankaalla". Teoksessa Suomen Kansallisfilmografia 5" ss. 69-71. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1969.