Kuvia ja videoita elokuvasta
Näyttelijät
Kreditoimattomat näyttelijät
Muut esiintyjät
Hanuristi laivalla: herra Helistö
Nainen laskiaisjuhlissa: neiti Aaltonen
(Lähde: SKF 8)
Tekijät
Kreditoimattomat tekijät
harjoittelija
laulu
laulu
piano
jousikvartetin jäsen / musiikkinumero 16
jousikvartetin jäsen / musiikkinumero 16
jousikvartetin jäsen / musiikkinumero 16
jousikvartetin jäsen / musiikkinumero 16
Tuotantotiedot
Esitystiedot
ensi-iltakierros
ensi-iltakierros
ensi-iltakierros
Chicago International Film Festival
Hanasaari
Moscow International Film Festival
Elokuvatuotannon laatutuki 1978: 150 000 mk.
Valtion elokuvataiteilijapalkinto 1978: Esa Vuorinen 6 000 mk; Matti Marttila 4 000 mk.
Jussit 1979: paras kuvaus: Esa Vuorinen; paras lavastus: Matti Marttila; paras naisnäyttelijä: Elina Salo.
Moscow International Film Festival, Moskova, Neuvostoliitto 1979: Neuvostoliiton kirjailijaliiton diplomi käsikirjoituksesta; paras lavastus: Matti Marttila.
Sisältöseloste
Vuosi 1903. Eino Leino kirjoittaa omistuksen veljelleen Kasimirille runokokoelmansa Kangastuksia ilmestyttyä. Leino kävelee Onervan kanssa ja lausuu tälle Jumalten keinun. Leino kirjoittaa Freya Schoultzille luovansa "hurjaa runoutta muinaissuomalaiseen tyyliin". Freya on saanut Leinolta syfilis-tartunnan ja mies tuntee velvollisuudekseen mennä naimisiin hänen kanssaan. Onerva soimaa Leinoa heikkoudesta ja sanoo Freyan tavoittelevan vain mainetta ja rahaa.
Leino ja Freya viettävät häitään, joiden ohjelmaan kuuluu Nocturne lauluesityksenä. Kesken esityksen Freya havaitsee Kasimirin alkavan sairauskohtauksen ja Leino auttaa veljensä pois hääpöydästä. Hääyönä Leino kirjoittaa runon Erotessa. Häämatka tehdään Leinon synnyinseudulle Paltaniemelle, kotitaloon Hövelöön. Freya vierastaa Leinon veljeä Artturia ja mielenvikaista sisarta Olgaa. Leino muistelee lapsuuttaan, synkkiä syksyjä ja talvia. Freya puhuu, että heidän pitäisi mennä hoitoon Pariisiin.
Vuosi 1905. Suurlakon aikaan Leino työskentelee kuumeisesti Helsingin Sanomien toimituksessa. Isänmaallinen innostus tarttuu häneen, mutta ennen pitkää hänen nuorsuomalainen, kansallista yhtenäisyyttä korostava linjansa joutuu ristiriitaan työväenliikkeen luokkaeroja tähdentävän linjan kanssa. Kotona Leino suuttuu, kun Freya on tuhlannut talousrahat peilin ostoon, ja kun Pariisin-matkaankin pitäisi säästää. Leino valittaa, ettei hän naimisiinmenonsa jälkeen ole kirjoittanut yhtään runoa, vaan on joutunut rahan vuoksi raatamaan lehtimiehenä ja suomentajana. Viaporin kapinaa 1906 Leino seuraa herrasväen kanssa Kaivopuiston kallioilta.
Leinot muuttavat uuteen asuntoon. Freya on raskaana, mutta Leino viettää remuisaa ravintolaelämää Halosen, Gallen-Kallelan ja Sibeliuksen seurassa. "Ensin join pelosta, sitten ilosta, lopulta minä vain totuin", Leino vastaa Halosen kysymykseen. Tyttärensä ristiäistilaisuudessa Leino pysyttelee sivustakatsojana ja lähtee kesken kaiken Kappeliin käyttäen verukkeena protestiin menevää vekseliä: Freyan suuttumus räjähtää ilmoille vieraiden läsnäollessa.
Leino jatkaa boheemielämäänsä tutussa taiteilijaseurassa, von Numers on palannut Venäjän-Japanin sodasta ja kertoo kokemuksiaan. Leino ja Freya vierailevat Otto Mannisen ja Anni Swanin luona, Leino tunnustaa Manniselle elävänsä "kuin Strindbergin näytelmässä". Hummattuaan jälleen pitkään Leino palaa kotiin ja kirjoittaa: "Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin". Hän kääriytyy mattoon, Freyan on murrettava ovi päästäkseen sisään.
Kasimirin syfilisperäinen paralysia on edennyt pitkälle. Leino saa kuulla, että hänen oma tautinsa ei vielä ole levinnyt aivoihin eikä keskushermostoon, ja on hoidettavissa elohopea- ja arsenikkikuureilla. Olutkapakassa Leino kuvittelee kohtaavansa kaksoisolentonsa ja syyttävät sukulaisensa. Senaatintorilla Leino näkee Onervan ja seuraa tätä konserttiin. He viettävät illan yhdessä ja jatkavat suhdettaan: "Me kaksi kuulumme yhteen", Leino sanoo.
Leino ja Onerva osallistuvat laskiaisjuhlaan suuressa kartanossa, myös Freya on paikalla rakastajansa kanssa. Leino naamioituu villisiaksi, joutuu väittelyyn vanhasuomalaisten kanssa ja ehdottaa Aleksis Kiveä kansallisrunoilijaksi Runebergin sijaan. Onerva pukeutuu mieheksi ja valittaa Suomen henkisen ilmapiirin ahtautta. Ida Aalberg saapuu ja lausuu vieraille Leinon runon. Freya yllätetään intiimistä tilanteesta rakastajansa kanssa: hän puolustautuu sillä, että Leino on jättänyt hänet yksin, ja hyökkää Onervan kimppuun. Raivoava Freya ajaa Onervaa takaa viinikellariin, uhkaa tappaa tämän ja heittelee viinipulloja rikki, kunnes kartanon isäntä taltuttaa hänet.
1920-luvulla Leino on jo vanha mies. Hän työntää kelkkaa Tuusulanjärven jäällä ja pysähtyy lepäämään. Suojeluskuntalaiset osuvat paikalle ja pelastavat hänet paleltumasta. Halosenniemessä Leino kuuntelee Järnefeltin Kehtolaulua ja lausuu testamenttinaan runonsa Väinämöisen laulu. Leevi Madetojan kanssa naimisissa oleva Onerva saa sähkösanoman: "Rakas ystävä, aika on täyttynyt. Myrskykello on soinut. Lyö hätärumpua. Rakas ystäväsi Eino Leino." Lopuksi Leino nähdään talvisessa metsässä vetämässä kelkkaa pienen tytön kanssa.
- Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan.
Lehdistöarvio
"Korkealle kohoava ylistys Leinolle", otsikoi Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 14.10.1978) ja kirjoitti: "On saatu aikaan hyvin merkittävä suomalainen elokuva, innoittava ja toisia nuoria yrittäjiä kannustava. Kaikesta näkyy, että sekä itse Leinoa että hänen elämäänsä, ympäristöään ja vaikutustaan siihen on tutkittu huolella [- -]. Niin myös, että itse elokuvan tekeminen on tapahtunut vaivoja säästämättä: kaikki tieto, taito ja toteuttamismahdollisuudet on käytetty. Niinpä jo yksin vuosisadan alun epookin tuntuma näyttää sangen oikeasävyiseltä ja täyteläiseltä, mikä ei ole suinkaan tavallista meikäläisissä filmeissä."
"Onnistunut juhlaelokuva", kiitti myös Markku Tuuli (Katso 43/1978). "Runoilija ja muusa vakuuttaa ennenkaikkea hämmästyttävällä kuvallisella voimallaan. Jokainen lavastus ja valo tuntuu olevan paikallaan, ja pääkuvaaja Esa Vuorisen uljaalla avustuksella Pakkasvirta on nasevasti antanut maiseman ja ympäristön puhua Leinon runojen ja ajatusten puolesta. Filmissä ei lueta runoja kovinkaan paljon, mutta Pakkasvirran löytämät kuvat, niin järvien rannoilta, metsistä, Helsingin puistoista kuin ravintoloiden hämäristä ja huumaavista huoneista tai yläluokan mässäilyjuhlista, puhuvat: Leinon runoilijapersoona välittyy harvinaisella tavalla yksityiskohdista, ja Pakkasvirran käyttämät symbolit eläimistä, juoksevista puroista ja pilvistyvästä taivaasta, jotka helposti muodostuvat kliseiksi, ovat tällä kertaa aivan oikeilla paikoillaan."
"Jos Runoilijan ja muusan kirjallinen dramaturgia on korkealuokkainen, on sitä myös elokuvan visuaalinen hahmotus", säesti Pertti Lumirae (Suomen Sosialidemokraatti 14.10.1978). "Pakkasvirta on lähtenyt erittäin rohkeasti yhdessä pääkuvaaja Esa Vuorisen kanssa luomaan kuvamaailmaa, joka mahdollisimman tarkoin vastaisi henkilöiden kulloistakin psyykkistä todellisuutta. [- -] Elokuvan ajoittain rämäkkä huumori ja kaikenlainen kuvienkaatamismentaliteetti yhdistyy erittäin luontevasti syvimpiin traagisiin tuntoihin. Pakkasvirran Leino on juuri sellainen Leino, jota tämän päivän ihminen kaipaa ja jossa hän pystyy tunnistamaan itsensä."
"Jaakko Pakkasvirran ohjaama Leino-elokuva on kunnianhimoinen ja onnistunut", tunnusti Erkka Lehtola (Aamulehti 14.10.1978) mutta epäili, "että se ei ole kovin pitkävaikutteinen - ei edes kaikessa siinä upeudessaan, jota elokuva tuhlailevasti tarjoilee. Saattaakin olla, että elokuvan ulkoinen loisto, sen visuaalisen toteutuksen varmuus [- -] tukahduttaa alleen joitakin olennaisia piirteitä. Se saattaa piilottaa myös herkkyyttä, Leinon kipeintä tuskaa, hänen epätoivoaan. Katsoja huomaa katselevansa hieman liian komeita otoksia - ja näin hän saattaa unohtaa, mistä tässä lopulta on kysymys. [- -] Komeudessa piilee myös pinnallisuuden vaara. Sana katoaa kuvan taakse."
"En tiedä, onko rakenne alunalkaen ja ehdoin tahdoin ajateltu juuri niin fragmentaariseksi kuin miksi lopputulos sen näyttää", katsoi Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 14.10.1978), "mutta totuus on, että vaikka jatko kiinteytyy [- -] niin ensimmäisen tunnin aikana monelle tilanteelle jälkikatsannossa jää vain tableau'n, harkitun kauniin ja huolitellun kylläkin, mutta silti vain taulun tai asetelman itseisarvo. Ongelmana tässä on mahdollisesti se, että Leinon ja Freya Schoultzin suhteen ydin tai lähtökohdat eivät oikein koskaan tule kunnolla ilmi, nähdään vain todella kaikissa käänteissään sopeutumaton, kahta tyystin eri maailmaa edustava ja siksi myös katsojan kannalta vähän käsittämättämäksi jäävä liitto."
"Jaakko Pakkasvirran ohjauksen ansiolistalla on ensimmäisenä mainittava tyylikkyys, ajankuvan hallinta sekä tarpeettoman 'värikkyyden' karttaminen", jakoi Leo Stålhammar kiitosta. "Viipyilevä kerronta sekä kuvan ja musiikin (Otto Donner) taitava yhteenliittäminen ovat kaikki erinomaisia asioita, mutta ne eivät riittäisi, jos eivät myöskin näyttelijäsuoritukset olisi parhaasta päästä. Esko Salmisen Eino Leino on pitkälti ja eräitä tyypillisiä eskosalmisilmeitä lukuunottamatta osuva näyttelijätyö. Ehkä kuitenkin hivenen jähmeämpi kuin pitäisi mutta kokokuvaltaan kohteelle oikeutta tekevä. Katja Salminen Freyana tekee läpimurtonsa elokuvaan. Puhdaspiirteinen ja uskottava roolisuoritus. [- -] Elokuvan persoonallisin suoritus on kiistatta Elina Salon L. Onerva. Elina Salo saa heti ensi tapaamisella tähän oman aikansa jännittävään runoilijattareen sekä naisellista charmia että salaperäisyyttä."
Kriittisyys kasvoi 1980-luvun tv-esitysten myötä. "Kenties elokuvasta puuttuu se sisäistävä henki, lopullinen sysäys, jonka voimasta kuvat lähtevät elämään", pohti Mikael Fränti (Helsingin Sanomat 30.12.1986). "Pakkasvirran runoilijankuvaus on sittenkin kaikessa liian koreaa ja värikästä, melkein kuin koristepaperiin kääritty karamellirasia, josta löytyy jokaiseen makuun. Tätä vaikutelmaa korostaa vielä Esa Vuorisen 'taiteellinen' kuvaus. Hengen ankara laulu soi, mutta laulun sielu jäi vangitsematta."
Timo Malmia (Ilta-Sanomat 30.12.1986) "harmittivat dramaturgiset ongelmat": "Tuntuu kuin tekijät eivät itsekään lopulta tietäisi mitä haluavat sanoa ja miten." Antti Lindqvistin (Katso 1/1987) mielestä "elokuvan kokonaisnäkemys horjuu pahasti": "Yhteiskunnalliset ja yksityiset, objektiiviset ja subjektiiviset ainekset eivät sulaudu yhteen tekijöiden taitoja vastaavalla tavalla."
- Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan.
Taustaa
Runoilija Eino Leinon syntymästä tuli vuonna 1978 kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden merkeissä Filmityö Oy toteutti Leinon elämästä elokuvan, jonka käsikirjoituksessa ohjaaja Jaakko Pakkasvirta ja Titta Karakorpi saattoivat hyödyntää fil. tri Aarre M. Peltosen Leino-asiantuntemusta. Elokuva kuvailee Leinon ensimmäistä avioliittoa Freya Schoulzin kanssa sekä hänen rakkaussuhdettaan runoilija L. Onervaan (oik. Hilja Onerva Lehtinen), josta vuonna 1913 tuli säveltäjä Leevi Madetojan puoliso. Mukana tarinassa ovat myös Leinon vanhempi veli Kasimir Leino sekä taiteilijatuttavat Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen. Alkuteksteihin liitettiin maininta: "Elokuvan kohtaukset ovat täysin kuvitteellisia, joskin elämäkertatietojen innoittamia." Käsikirjoituksen motoksi valittiin katkelma Eino Leinon eräästä kirjeestä Freya Schoultzille: "Minun täytyy samalla kertaa tehdä todellinen epätodelliseksi ja epätodellinen todelliseksi. Ainoastaan sillä tavalla minun on mahdollista elää tässä maailmassa." Kuvakäsikirjoituksen laati Jaakko Pakkasvirta yhdessä Esa Vuorisen kanssa. Tuotantoyhtiön tiedotteessa on Leinon Hövelössä asuvan veljen ja sisaren sukunimi muodossa Löhnbom (pro Lönnbohm).
Epookkikuvausta vaatineen elokuvan tuotantokustannukset olivat Suomen siihen asti kalleimmat, elokuvasäätiölle jätetyn loppuselvityksen mukaan 2 839 205 markkaa. Elokuvasäätiö tuki tuotantovaihetta yhteensä 980 000 markalla ja Mainos-TV televisioesitysoikeuksien ennakko-ostoin. Jälkikäteen elokuvalle myönnettiin 150 000 markan laatutuki sekä kuvaaja Esa Vuoriselle 6 000 markan ja lavastaja Matti Marttilalle 4 000 markan elokuvataiteilijapalkinto. Jusseja elokuvalle kertyi kolme, Vuorisen ja Marttilan lisäksi patsaan sai myös L. Onervan esittäjä Elina Salo. Runoilija ja muusa osallistui 1979 Moskovan elokuvafestivaaliin, missä Marttila sai parhaan lavastuksen palkinnon ja käsikirjoitus Neuvostoliiton kirjailijaliiton diplomin. Elokuva myytiin Ruotsiin.
Martti Tschokkisen sukunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Tsokkinen ja Kari Lindstedtin sukunimi virheellisessä muodossa Lindsedt. Tom Forsströmin sukunimi on lopputeksteissä virheellisessä muodossa Forström.
Suomessa Runoilija ja muusa keräsi elokuvateatterikierroksellaan yli 200 000 katsojaa. Yleisömenestys oli vuoden neljänneksi paras.
- Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan.
Musiikki
1. Sua lemmin
Säv. ja sov. Otto Donner, san. Eino Leino
Matti Lehtinen, laulu, ja kitara (off, alkutekstimusiikki), 0' 55".
2. Aamulla varhain
Säv. ja san. trad.
Es. Elina Salo, laulu, ja piano (100 %), 0' 35".
3. Nocturne
Säv. ja sov. Otto Donner, san. Eino Leino
Es. Matti Lehtinen, laulu, ja kvartetti (playback), 2' 30".
4. Machen wir's den Schwalben nach / Ollaan niinkuin pääskyset operetista Die Csárdäsfurstin / Mustalaisruhtinatar
Säv. Emmerich Kálmán
Es. Katja Salminen, hyräily (100 %), 0' 10".
5. Erotessa
Säv. ja sov. Otto Donner, san. Eino Leino
Matti Lehtinen, laulu, ja kitara (off), 1' 20"
6. Merenkylpijäneidot
Säv. ja sov. Otto Donner, san. Eino Leino
Matti Lehtinen, laulu, ja urut (off), 2' 00".
7. L'lnternationale / Kansainvälinen
Säv. Pierre Degeyter, san. Eugene Pottier, suom. Lauri af Heurlin, O.W. Kuusinen ja Pertti Uotila
1) Es. "kapinakulkue", laulu (playback, kuoro ja orkesterisäestys), 0' 25".
2) "Kapinalliset", laulu (off), 0' 30".
8. An den schönen blauen Donau / Tonava kaunoinen
Säv. Johann Strauss nuorempi
Off, posetiivi, 1' 05".
9. Kyllähän sen ryypynkin ottaa vois
Säv. ja sov. Otto Donner, san. Eino Leino
Es. "juomaseurue", laulu (100 %), 0' 20".
10. "Ravintolatausta"
Säv. ja sov. Otto Donner
Yhtye (off), 0' 25".
11. "Saaristolaislaulu"
Säv. trad., sov. Otto Donner
Es. herra Helistö, haitari (100 %), 2' 40".
12. Kauneimmat aamut
Säv. ja sov. Otto Donner
Es. Helsingin Balalaikkaorkesterin jäsenistä koottu yhtye (playback), 1' 40".
13. "Slumrande toner -huiluimprovisaatio"
Säv. ja sov. Otto Donner
Es. Esa Pakarinen Jr., huilu (playback), kahdessa osassa, yht. 1' 20".
14. Trepak baletista Shtshelkuntshik / Pähkinänsärkijä
Säv. Pjotr Tshaikovski
Otto Donner, piano (off), 0' 20".
15. Jamshchik ne goni loshadej / Ajomies
Säv. ja san. trad. venäläinen
Es. Martti Tschokkinen ja Elsa Sylvestersson, laulu venäjäksi (100 %), 0' 20".
16. Streichquartette n:o 1 F-Dur / Jousikvartetto nro 1 F-duuri opus 18 nro 1 1. osa Allegro con brio
Säv. Ludwig van Beethoven
Es. jousikvartetti (playback), 2' 35".
17. "Juhlavalssi I"
Säv. ja sov. Otto Donner
Es. yhtye (playback), 1' 20".
18. Första kyssen, opus 37
Säv. Jean Sibelius, san. Johan Ludvig Runeberg
Es. Aino Takala, laulu, ja Henry Kapulainen, piano (playback, Aino Takala, laulu, ja Otto Donner, piano), 1' 20".
19. "Juhlavalssi II"
Säv. ja sov. Otto Donner
Es. yhtye (playback), 2' 30".
20. Pianoimprovisaatio
sarjasta Rakastava, opus 14
Säv. Jean Sibelius, sov. Otto Donner
Es. Henry Kapulainen, piano (playback, Otto Donner, piano), 1' 30".
21. Berceuse / Kehtolaulu
Säv. Arvid Järnefelt
Es. trio (playback), 0' 55".
22. Hymyilevä Apollo
Säv. ja sov. Otto Donner, san. Eino Leino
1) Matti Lehtinen, laulu, ja kirkkourut (off), 1' 00".
2) muunnelma "Lopputekstimelodia"; Kirkkourut (off, loppumusiikki), 1' 25".
Huomautuksia:
Musiikkinumeroon 7:1 sekoittuneena kuullaan väkijoukon laulamana katkelmia Virrestä 152 (vuoden 1886 virsikirjassa; vuoden 1938 virsikirjassa Virsi 170, "Jumala ompi linnamme --"; säv. trad. saksalainen, san. Martti Luther, suom. Jacobus Petri Finno, muokannut Elias Lönnrot). Kalle Holmberg laulahtaa kesken musiikkinumeron 11 "Jag älskar mitt folk --" (100 %), 0' 05". Musiikkinumeroiden 16 ja 19 edellä yhtye virittelee soittimiaan, 0' 35" ja 0' 15". Laskiaisjuhlissa kartanossa kuullaan taustamusiikkina pianomusiikkia (off), 3' 10". Tuomo Kattilakoski Leevi Madetojan roolissa tapailee sävellystä pianolla (playback), 1' 10".
- Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan.