Ruotsinkielinen nimi:
Vilddjurets märke
Englanninkielinen nimi:
Sign of the Beast
Ohjaus:
Tuotanto:
Kuvia ja videoita elokuvasta
Näyttelijät
Esko Salminen
Kaarlo, kirjailija, tiedotusupseeri
Irina Milan
Karin Weger, myöh. Karin von Stein
Tom Wentzel
Helmut von Stein, saksalainen yhdysupseeri
Hannu Lauri
Olavi, kirjailija, tiedotusupseeri
Vesa-Matti Loiri
Usko, rintamakirjeenvaihtaja
Kalevi Kahra
vääpeli, ryhmänjohtaja
Esa Pakarinen Jr.
TK-kuvaaja
Jukka-Pekka Palo
luutnantti Valonen
Martti Pennanen
kenraaliluutnantti
Yrjö Parjanne
kapteeni, tiedotuskomppanian päällikkö
Matti Tuominen
tunnistamaton rooli
Harri Tirkkonen
eversti
Jack Witikka
eversti
Elina Salo
sairaanhoitaja
Marja-Leena Kouki
maalaistalon emäntä
Pekka Milonoff
sotavanki maalaistalossa
Aarno Sulkanen
saksalainen vartiosotilas
Ilari Paatso
kuulusteleva saksalainen lentäjä
Saara Pakkasvirta
esimieslotta
Sanna Fransman
varuslotta
Ritva Vepsä
varuslotta
Matti Pellonpää
hermonsa menettänyt sotilaskarkuri
Aarre Karén
sotilas
Pekka Laiho
pioneerikapteeni
Kari Väänänen
nuori kapteeni
Rabbe Smedlund
vänrikki päämajassa
Jyrki Kovaleff
tiedotusupseeri, luutnantti
Jarkko Rantanen
sotilas päämajassa
Paavo Pentikäinen
kapteeni päämajassa
Seppo Kolehmainen
sotilasvirkailija, tulkki
Magnus Zweygberg
mies asevelijuhlassa
Kalevi Aaltonen
tanssiryhmän jäsen
Jari-Pekka Virtanen
tanssiryhmän jäsen
Jarmo Luttinen
tanssiryhmän jäsen
Vilppu Kiljunen
tanssiryhmän jäsen
Tommy Sarja
tanssiryhmän jäsen
Jari Leskinen
tanssiryhmän jäsen
Jukka Heinonen
everstiluutnantti päämajassa
Matti Sävikari
tunnistamaton rooli
Peter Lehmann
saksalainen puoluevirkailija
Günter Groth
saksalainen puoluevirkailija
Tiina Bergström
Rosa
Valter Kaukaranta
vanha isäntä
Eeva Mäkinen
tunnistamaton rooli
Mihail Schubakoff
vangittu venäläinen lentäjä
Olli Vaarala
tunnistamaton rooli
Matti Nuolijärvi
tunnistamaton rooli
Antti Jalonen
tunnistamaton rooli
Harri Kekarainen
tunnistamaton rooli
Tauno Ervasti
tunnistamaton rooli
Tyyne Mela
tunnistamaton rooli
Markku Suhola
tunnistamaton rooli
Vieno Raiskinen
tunnistamaton rooli
Kreditoimattomat näyttelijät
Esa Vuorinen
venäläinen partisaani
Pertti Mutanen
venäläinen partisaani
Raimo Paananen
venäläinen partisaani
Timo Humaloja
venäläinen partisaani
Eeva Kurki
leikkauksessa avustava lotta
Liisa Penttilä (II)
vainajan peittelevä lotta
Marjo Seppä
haavoittuneena valittava lotta
Raimo Hallama
saksalainen upseeri häätansseissa
Eero Salmenhaara
tunnistamaton rooli
Jukka Vilhunen
saksalainen lentäjä
Heikki Plosila
saksalainen lentäjä
Kaisa Penttilä
talon pikkutyttö
Kari Lindroos
poikalapsi
Matti Marttila
tunnistamaton rooli
Reino Harjunkoski
Leikarit-yhtyeen kontrabasisti
Jussi Koski
Leikarit-yhtyeen mandoliinin soittaja
Timo Koski
Leikarit-yhtyeen hanuristi
Tapani Mäkinen
Leikarit-yhtyeen hanuristi
Jussi Tarkkanen
Leikarit-yhtyeen viulisti
Muut esiintyjät
Arkistoaineisto / esiintyjät: Adolf Hitler (ääni alkutekstien taustalla) (Lähde: SKF 9)
Tekijät
Jaakko Pakkasvirta
ohjaus
Timo Humaloja
käsikirjoitus
Jaakko Pakkasvirta
käsikirjoitus
Arvo Salo
käsikirjoitus
Esa Vuorinen
kuvaus
Jaakko Pakkasvirta
leikkaus
Johan Hake
äänitys
Otto Donner
musiikki
Matti Marttila
lavastus
Airi Iso-Lotila
pukusuunnittelu
Leila Jäntti
puvustaja
Marjatta Nissinen
maskeeraus
Seppo Anttila
apulaisäänittäjä
Matti Penttilä
tuotantopäällikkö
Milja Mykkänen
tuotantosihteeri
Eva Janíková-Pakaslahti
apulaisohjaaja
Pertti Mutanen
kuvaaja
Raimo Paananen
kamera-assistentti
Kai Troberg
valomies
Katri Ruotsalainen
kuvaussihteeri
Eeva Pirttilä
järjestäjä, rekvisitööri
Ilmari Räike
järjestäjä
Aune Ollila
kampaaja
Tuomo Kattilakoski
miksaus
(Sektio-Ääni
)
Jussi Aalto
valokuvat
Heikki Pakarinen
rakennusmies
Juha Tuura
rakennusmies
Jorma Kiviniemi
rakennusmies
Pirjo Laivuori
värimäärittely
Leena Palmu
negatiivileikkaus
Jens Valentinson
koreografia
Pekka Helasvuo
muusikko
(Otto Donnerin yhtye
)
Yrjö Lasonpalo
muusikko
(Otto Donnerin yhtye
)
Kari Lindstedt
muusikko
(Otto Donnerin yhtye
)
Mauri Pietikäinen
muusikko
(Otto Donnerin yhtye
)
Heikki Vehmanen
muusikko
(Otto Donnerin yhtye
)
Kreditoimattomat tekijät
Jaakko Pakkasvirta
tuotannonjohto
Jukka Heinonen
pyrotekniikka
Jukka Heinonen
yhteysupseeri
Matti Leminen
autonkuljettaja
Sirkka Tarkiainen
tiedotus
Tapani Mäkinen
muusikko
harmonikka
Hannele Hake
muusikko
piano
Tuotantotiedot
Elokuvan nimet:
Pedon merkki
virallinen nimi
Pedon merkki eli kun eräs aikakausi päättyi
rinnakkaisnimi
Vilddjurets märke
ruotsinkielinen nimi
Sign of the Beast
englanninkielinen nimi
Zeichen der Bestie, Das
saksankielinen nimi
Im Zeichen des Böse
saksankielinen nimi
Petshat zverja
venäjänkielinen nimi
Signe de la bête, Le
ranskankielinen käännösnimi
Synkkä yksinpuhelu
työnimi
Tuotanto:
Rahoittaja:
Tuotantokustannukset:
2 646 511 mk
Valmistumisvuosi:
1981
Esitystiedot
Levittäjät:
videolevitys
videolevitys
Suomen teatteriensi-ilta:
25.09.1981
Helsinki: Arena 1, Bristol 1; Joensuu; Jyväskylä: Fantasia; Lahti: Ilves; Oulu: Formia 1; Pori: Kino; Rovaniemi; Tampere: Hällä 1; Turku: Formia
Teatterikierroksen katsojaluku:
99 883
Teatterilevityskopioiden lukumäärä:
11
Muut esitykset:
26.09.1981
Kuusamo
ensi-iltakierros
30.10.1981
Adams 1, Vaasa
ensi-iltakierros
20.11.1981
Kuvakukko, Kuopio
ensi-iltakierros
Televisioesitykset:
16.02.1984
MTV1
Katsojamäärä:
619 000
24.11.2009
YLE Teema [Tv-arkisto: Jaakko Pakkasvirta]
27.11.2009
YLE Teema [Tv-arkisto: Tv-arkisto sodassa 1]
29.11.2009
YLE Teema [Tv-arkisto: Tv-arkisto sodassa 1]
04.12.2014
YLE Teema [Kino Suomi]
Festivaaliosallistuminen:
1982
Kairo, Egypti
1982
Nordische Filmtage Lübeck
Lyypekki, Saksan liittotasavalta
Palkinnot:
Elokuvatuotannon laatutuki 1981: 250 000 mk.
Jussit 1982: paras miespääosa: Hannu Lauri; paras miessivuosa: Vesa-Matti Loiri.
David di Donatello -palkinnot, Rooma, Italia 1982: René Clair -palkinto (jaetusti).
Ulkomaanmyynti:
Ruotsi
Sisältöseloste
"Helvetin kuumuus on tullut maan päälle, peto on päästetty irti", Kaarlo miettii talvisodan aikaan menetettyään vaimonsa ja tyttärensä Viipurin pommituksissa ja nähdessään talonsa palavan. Hän yrittää pelastaa kirjastonsa, mutta on vähällä jäädä itsekin tulen uhriksi. Samaan aikaan rintama murtuu ja vetäytyvät sotilaat ottavat Kaarlon hoiviinsa.
Kesällä 1941 Kaarlo ja hänen kirjailijaystävänsä Usko ja Olavi ounastelevat uuden sodan syttyvän pian. Heillä on vieraanaan saksalainen upseeri Helmut von Stein, joka seurustelee sotaleski Karin Wegerin kanssa. Usko ei luota saksalaisiin, Olavi lausuu Rimbaudia von Steinille, johon hän on tutustunut Pariisissa. Von Stein maalailee, että sota on vain välivaihe matkalla uuteen elämään.
Tiedot Saksan voitoista tavoittavat TK-komppanian, jossa Kaarlo, Usko ja Olavi palvelevat. He todistavat tappelua, joka syntyy luutnantti Valosen loukatessa alastomista ratsumiehistä innostunutta TK-kuvaajaa. Usko lähtee yksin reportaasimatkalle etulinjaan. Kaarlo lukee Olavin kuvausta aunukselaiskylästä ja seuraa, miten ruumiiden jäännöksiä kerätään arkkuihin. Karin kirjoittaa työskentelevänsä lottana ja odottavansa Kaarloa lomalle. TK-kuvaaja haavoittuu ja jättää henkilökohtaiset kuvansa Kaarlolle.
Jouluna Kaarlo tapaa Karinin ja heistä tulee rakastavaisia. Kaarlo saa komennuksen Päämajaan kirjoittaakseen kirjan Aunuksen valtauksesta. Usko kokee rintaman kauhut, mutta TK-komppanian päällikkö pitää hänen reportaasiaan liian realistisena. Uutiset Saksan etenemisestä eteläisellä rintamalla jättävät Olavin skeptiseksi, mutta hän päättää "ulvoa susien mukana".
Seuraavana kesänä Kaarlo saapuu yllättäen Karinin luo ja löytää sieltä von Steinin, joka haavoituttuaan on määrätty yhdysupseeriksi Päämajaan. Von Stein on innoissaan Saksan voitoista ja siitä, että Karinin sukujuuret ovat paljastuneet saksalaisiksi: he voivat saada arjalaisia lapsia. Kaarlo epäilee kaikkien tulleen hulluiksi sodan vaikutuksesta. Von Stein ja Karin vihitään saksalaisen kaavan mukaan. Kaarlo saapuu häihin myöhässä, veljensä juuri haudanneen Uskon kanssa, ja seuraa Karinin ja Olavin tanssia.
Kun Kaarlo kertoo kenraali Talvelan haluavan keskustella Aunus-kirjasta, Olavi sanoo keskustelevansa enää vain päiväkirjansa kanssa, jonka hän on ristinyt "Synkäksi yksinpuheluksi". Humalainen Usko haastaa riitaa saksalaisen vartiomiehen kanssa. "Sota on kauhea asia, me kirjoitamme siitä valheita, en jaksa enää banalisoida tätä sotaa", Usko purkautuu ja yksin jäätyään ampuu itsensä.
Stalingradin taistelun päätyttyä Olavi arvelee, että Wehrmacht ei toivu 300 000 miehen menetyksestä. Von Stein vähättelee tappiota, mutta myöntää, että sodasta tulee pitkä. Hän puhuu uudesta kuoleman karaisemasta nuorisosta ja muistuttaa Olavia tämän sotaa edeltäneestä nuorison ihailusta. Olavi vastaa samaisen nuorison kuolevan paraikaa taistelukentillä. "Elämää ei ole ilman petoa, jos on rakkautta, on myös vihaa", von Stein sanoo. Kahden kesken Kaarlo tunnustaa Olaville rakastaneensa Karinia ja itkee ystävänsä olkaa vasten. He tanssivat, Olavin sanoin, "viimeisen valssin erään aikakauden päättyessä".
Juhannuksena 1943 Kaarlo, Olavi ja von Stein ovat mukana asevelijuhlassa, jossa tanssitaan ja poltetaan sähköräjäytyksellä syttyvä kokko. Suomalainen kenraali on järjestänyt saksalaiselle virkaveljelleen ohjelmanumeron, jossa naisiksi pukeutuneet miehet esittävät tanssifantasian "Hymni valolle". Kaarlo, Olavi ja von Stein näkevät saksalaisten kiduttavan neuvostolentäjää: Kaarlo protestoi turhaan. Von Stein aikoo sodan jälkeen muuttaa Karinin kanssa pysyvästi Suomeen, "oudon, pelottavan kansan" pariin.
Talvella Kaarlo vetäytyy maalle kirjoittamaan. Kesäkuun aamuna 1944 hän herää tykkien jylinään ja räjähdysten ääniin. Päämajan yhteydet eivät toimi, mutta selviää, että Kannaksella on tapahtunut läpimurto. "Se on nyt selvä", Olavi sanoo. "Finis Finlandiae. Kun Kannas murtuu, tie sisä-Suomeen on auki." Rintamakomennuksensa aikana Kaarlo ja Olavi päätyvät perääntyvien pioneerijoukkojen mukana hylättyyn tehtaaseen, missä humalainen kapteeni miehineen yrittää pitää puoliaan "viimeiseen mieheen ja patruunaan". Kapteenin uho ei tartu muihin. "Sodan jälkeen Suomi tarvitsee sillanrakentajia, lupaa että pidät itsestäsi huolta", Kaarlo hyvästelee Olavin. Sotilaat laulavat Karjalan kunnailla, Kaarlo vaeltelee tehdasalueella, löytää hylätyn lastenhuoneen ja sen komerosta hermonsa menettäneen sotilaskarkurin. Hän kävelee ulos ja vihollisen tarkka-ampujasta välittämättä istuutuu rakennuksen seinustalle.
Sodan jälkeen Kaarlo tapaa Karinin ja tämän pikkupojan Hansin; tieto von Steinin kaatumisesta on juuri vahvistettu. Olavi kirjoittaa Pariisista, ettei hän pysty enää kuin juomaan. Hyökkäys Olavin julkaistua sotapäiväkirjaa vastaan todistaa hänen mukaansa, että mitään ei ole opittu. "Kaarlo, uskotko sinä vielä ihmiseen?", hän lopettaa. Kaarlo seuraa, kun Karin kantaa Hansin sisälle, ja jää mietteisiinsä.
- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan.
Lehdistöarvio
"Asennekuvia sodasta", otsikoi H.E. (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi (myös Iltalehti) 26.9.1981) ja antoi äänilajin kritiikin ristiriitaiselle yleislinjalle: "Pakkasvirran jännityksellä odotettu Pedon merkki on kiistattoman komea ammattilainen saavutus. Ja samalla elokuva, johon etenkin alkupuolella - kukaties jatkossakin - on hieman ongelmallista asennoitua. [- -] Sodanvastaisuus, rauhan asia erottuu vaivatta Pedon merkin sanomaksi, kauniiksi ja kannustettavaksi. Mutta elokuvan selvä dramaturginen heikkous on siinä, että tämä viesti ei vähitellen selkiinny tilannekuluista, sitä ei 'taistella voittoon'. Se näet levitetään katsojan luettavaksi jo alkumetreillä [- -]. Ihmiskuvauksen sijasta on tarjottavana vain asennekuvia sodasta ja rakkaustriangeli [- -]."
"Pedon merkki on komeaa kuvaa, kaunista kuvaa, runollista kuvaa", näki Sakari Toiviainen (Ilta-Sanomat 25.9.1981, 16.2.1984). "Se on hyviä näyttelijöitä, huolekasta lavastusta, eri vuodenaikojen upeita näkymiä ja monia mainioita yksityiskohtia. Mutta enemmän kuin ihmisten draama se on ihmisyyden draama: asetelmallisuus tunkee paikoin läpi, joskus ihmiset puhuvat kuin kirjasta tai jonkun asenteen äänitorvina. Tämä estää ihmissuhteita tulemasta aidolla voimalla läpi. Katsomme enemmän aatteiden taistelukenttää ja vertauskuvallista asetelmaa."
"Huolimatta ajoittaisesta ulkokohtaisuudestaan, ylimääräisestä estetisoinnistaan ja puhtaasti sodankäynnin kuvauksen ylimitoituksestaan jättää Pedon merkki erittäin myönteisen vaikutelman", koki Pertti Lumirae (Suomen Sosialidemokraatti 29.9.1981, 16.2.1984). "Tämä johtuu lähinnä siitä, että elokuvan tematiikka tuntuu tärkeältä: Pakkasvirran halu kertoa keskeisistä lähimenneisyyden tapahtumista vaikkapa nykyiselle nuorisolle, jolle on mm. koulussa annettu kovin rajoittunut ja yksipuolinen kuva jatkosodasta, on erittäin arvostettava. Pedon merkki edustaa Suomessa jokseenkin harvinaista pohtivaa, mietiskelevää, älyllistä elokuvantekemistä, joka ei banalisoi esittelemiään asioita."
"Pedon merkki sortuu siihen, että sen tekijät ovat lukeneet Paavolaista hyvin huolellisesti ja hirveästi kirjailijaa säälien", arvosteli Helena Ylänen (Helsingin Sanomat 26.9.1981). "Filmi on kunnianosoitus, myötätunnon osoitus, sen sijaan että Pakkasvirta miehineen olisi ottanut materiaalia niskasta kiinni ja pakottanut sen omakseen. [- -] Pedon merkki on sellaisen ohjaajan elokuva, joka ei osaa kertoa tarinaa, mutta käsikirjoituksen lähtökohta olisi sitä taitoa edellyttänyt. Tällaisena Pedon merkki on aivan liian lähellä kauniitten, seisovien kuvien ja mietelauseitten koostetta. Kokonaisuus ei liiku eikä kasva. Lapamatomaisesti se etenee mietteliäästä kohtauksesta toiseen. Ne katkaisee vain ponnettomasti, ontosti paukahtelevien sotakuvien sarjat."
"Kulttuurielokuva, varma, horjahtelematon, tyylikäs ja eräiltä osiltaan kovin etäinen, varsinkin alkupuolellaan", tiivisti E.L. (Erkka Lehtola, Aamulehti 26.9., 9.10.1981) ja arvioi näyttelijätyötä: "Hannu Laurin dekadentti, ironinen, synkänkipeä Paavolainen soveltuu elokuvan henkeen, samoin Vesa-Matti Loirin pettynyt, epätoivoinen, luopuva rintamakarkuri, mutta Esko Salmisen ja Tom Wentzelin keskeiset ja merkittävät osasuoritukset jäävät kaikessa ammattitaitoisuudessaan ja varmuudessaan kapeahkoiksi [- -]. Miehistä joukkoa täydentää Irina Miian, mutta hänen osasuorituksensa on kalsea ja vajaa."
- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan.
Taustaa
Pedon merkin lähtökohtana oli vuonna 1946 ilmestynyt ja tuolloin runsaasti keskustelua herättänyt Olavi Paavolaisen päiväkirjateos Synkkä yksinpuhelu. Käsikirjoituksen laativat vapaasti sen pohjalta Timo Humaloja, Jaakko Pakkasvirta ja Arvo Salo. Eräät kohtaukset ja vuorosanat on otettu suoraan Paavolaisen teoksesta. Loppujakso, kesä rauhan palautumisen jälkeen, on lisätty vasta kuvausvaiheessa.
Pedon merkin tuotti Filmityö yhteistyössä Kinoston ja Mainos-TV.n kanssa. Suomen elokuvasäätiö tuki tuotantoa 1 410 000 markalla. Elokuva kuvattiin marraskuun 1980 ja kesäkuun 1981 välisenä aikana 50 kuvauspäivässä.
Jälkeenpäin elokuva sai 250 000 markan suuruisen laatutuen. Hannu Laurin ja Vesa-Matti Loirin osasuoritukset palkittiin Jussi-patsailla. Roomassa Pedon merkki sai 1982 René Clair -palkinnon, Donatellon David-patsaan pienoisjäljennöksen, yhdessä sveitsiläisen Markus Imhoofin elokuvan Das Boot ist voll / Vene on täynnä (1980) kanssa.
Magnus Zweygbergin sukunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Zweyberg ja Matti Pellonpään etunimi muodossa Martti.
Pedon merkin ensiesityskierros alkoi 25.9.1981 myös Joensuusta ja Rovaniemeltä sekä 26.9.1981 Kuusamosta. Elokuvan katsojamäärät jäivät hiukan alle 100 000 hengen; yleisömenestys oli kuitenkin vuoden neljänneksi paras. Kansainvälisiä markkinoita silmällä pitäen Pedon merkistä leikattiin lyhennetty 93 minuutin versio.
- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan.
Musiikki
1. "Pedon merkki -teema"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), kuuteen kertaan (eri muunnelmina), 6' 25".
2. "Tuli"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 1' 15".
3. "Muisto"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 30".
4. "Sota alkaa"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 25".
5. "Ruumisriihi"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 1' 50".
6. "Valokuvaajan kuolema"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 55".
7. Tuikkikaa, oi joulun tähtöset
Säv. P.J. Hannikainen, san. Elsa Koponen
Es. Irina Milan, laulu (100 %), 0' 40".
8. "Valokuva"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 30".
9. "Usko"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 25".
10. Jesus Christus, Unser Heiland
Säv. Johann Sebastian Bach
Urut (off), 1' 40".
Levytys:
Columbia RO X-164.
11. Pakolaisvalssi
Säv. trad., sov. Tapani Mäkinen
Es. Pekka Milonoff, haitari (playback, Tapani Mäkinen, haitari), 2' 50".
12. "Murhe"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 20".
13. Valse / Valssi nro 10 h-molli op. 69 nro 2
Säv. Frédéric Chopin, sov. Hannele Hake
Hannele Hake, piano (off), 0' 45".
14. Ouvertüre / Alkusoitto oopperasta Tannhäuser
Säv. Richard Wagner
Sinfoniaorkesteri (off, gramofoni), 3' 10".
Levytys:
Telefunken E-1425.
15. Dorfkinder
Säv. Emmerich Kálmán
Orkesteri (off), 2' 55".
Levytys:
Elite Special A-469 B.
16. "Uskon epätoivo"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 45".
17. "Uskonkuolema"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 40".
18. Violinkonzert Nr 5 A-Dur / Viulukonsertto nro 5 A-duuri KV 219
Säv. Wolfgang Amadeus Mozart
Jousiyhtye (off, radio), 3' 00".
Levytys:
La voix de son maître, 08-5143 A.
19. Frühlingsstimmen / Kevään ääniä op. 410
Säv. Johann Strauss nuorempi
Orkesteri (off, radio), 1' 05".
Levytys:
Columbia 9289.
20. Ilolan Iita
Säv. trad., sov. Tapani Mäkinen ja Timo Koski
Es. Leikarit-yhtye (100 %), 2' 40".
21. Koskisen Sakarin valssi
Säv. trad., sov. Timo Koski
Leikarit-yhtye (off), 2' 50".
22. Das Klavierquintett A-Dur / Pianokvintetto A-duuri "Forellikvintetto" D. 667
IV osa
Säv. Franz Schubert
Piano- ja jousikvartetti (off, gramofoni), 1' 40".
Levytys:
Telefunken E-2113.
23. "Tuska"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 0' 55".
24. Virsi 600 ("Oi Herra, jos mä matkamies maan - -")
Säv. Mikael Nyberg, san. Wilhelmi Malmivaara
"Suruviestin tuojat", laulu (off), 0' 35".
25. "Keskitys"
Säv. ja sov. Otto Donner
Otto Donnerin yhtye (off), 1' 25".
26. Karjalan kunnailla
Säv. trad., san. Valter Juva
1) Es. Pekka Laiho ja "sotilaat", laulu (100 %), 2' 10".
2) Otto Donnerin yhtye (off), 1' 05".
Huomautuksia:
Musiikkinumeron 18 edellä kuullaan saksalaisen radiolähetyksen fanfaari (off, radio), 0' 20".
Musiikkinumero 24 kuullaan päällekkäin numeron 23 kanssa.
- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan.
Tarkastus- ja tekniset tiedot
Tarkastustiedot
Tarkastuselin:
VET
Tunnistenumero:
24192
Päätöspäivä:
17.09.1981
Formaatti:
35 mm
Pituus:
3290 m
Kesto:
120 min
Veroluokka:
10%
Ikäraja:
K12
Tarkastamolaji:
Näytelmä 1.
Osalukumäärä:
6
Tunnistenumero:
T-24192
Päätöspäivä:
15.11.1989
Formaatti:
video
Pituus:
3290 m
Kesto:
116 min.
Ikäraja:
S
Tarkastamolaji:
Näytelmä 1.
Osalukumäärä:
1
Tarkastuttajat:
T:mi J. Lahtinen
Perustelut:
S.ikäraja: K12
Tunnistenumero:
T-24192
Päätöspäivä:
20.01.1995
Formaatti:
video
Pituus:
115'28"
Ikäraja:
S
Tarkastamolaji:
Näytelmä 1.
Tarkastuttajat:
Makuuni Kuopio
Perustelut:
S.ikä 12
Tarkastusilmoitus:
luokittelu
Päätöspäivä:
21.12.2015
Formaatti:
DVD
Kesto:
01:54:25
Ikäraja:
12
Perustelut:
Ahdistus, väkivalta, seksi.
Tekniset tiedot
Värillisyys:
väri
Värijärjestelmä:
Eastmancolor
Ääni:
ääni
Kuvasuhde:
1,85:1
Kesto:
120 min
Pituus:
3290 m