Kalle Kaarnan ohjaama dokumenttielokuva Kalevalan mailta (1935) esittelee Karjalan luontoa ja eläimiä sekä karjalaista arkielämää ja kansanperinnettä. Elokuvassa esiintyy runonlaulajia ja kanteleensoittajia, ja tutustutaan rajakarjalaisiin häämenoihin. Dokumentista on säilynyt Elias Lönnrotin panokselle Kalevalan kokoajana omistettu alkujohdanto ja noin 12 minuuttia katkelmia.
tuotannonjohto
Alkunäytös
Alkunäytös on omistettu Elias Lönnrotin panokselle Kalevalan kokoajana ja Akseli Gallen-Kallelan työlle kansalliseepoksemme kuvittajana. Kalevalan säkeisiin liittyen nähdään Gallen-Kallelan kuvitusta seuraaviin aiheisiin: Aino, Joukahaisen kosto, Sammon taonta, Hirven hiihto, Lemminkäisen äiti, Ilmarinen kyntää kyisen pellon, Kullervon kirous, Kullervo petokarjoineen, Kullervon sotaanlähtö, Iso hauki, Sammon ryöstö, Sammon puolustus, Purren valitus, Väinämöisen lähtö.
Kalevalan mailta
Arkistoaineiston mukaan:
Kalevalan mailta -osuus esittelee aluksi Karjalan luonnon kauneuksia ja erikoispiirteitä Valtimosta ja Nurmeksesta aina Salmiin ja Valamoon saakka. Edustavien maisemien lomassa nähdään kuvia eri eläimistä: kotkista, pöllöistä, oravista, karhusta. Välähdykset karjalaisesta arkielämästä tuovat nähtäville kaskenpolttoa, äestystä, karjanajoa, lehmisavuja, heinäntekoa, leivontaa, kehruuta, kalastusta. Vanhat runonlaulajat ja kanteleensoittajat esittäytyvät mielityössään. Ägläjärveläistä karhuntappajaa Jaakko Pyytä haastatellaan. Itkuvirsien esityksiä kuullaan vanhan tsasounan äärellä, kalmiston kuusien katveessa. Praasniekat eli kyläjuhlat, kansantanssit ja pyhäaamun aurinkoinen kirkkomäki saavat oman osansa kuvauksesta. Lopuksi tutustutaan rajakarjalaisiin häämenoihin: morsian haetaan kotoaan, ajetaan hevoskyydillä sulhastaloon, missä hän käy läpi perinteiset seremoniat pukeutumisineen ja tansseineen.
- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan.
Jäger-Filmin Kalevala-elokuva sai varsin nihkeän vastaanoton. "Kokonaisuutena filmiä arvostellen emme voi välttää vaikutelmaa, että tältä riemujuhlaelokuvalta sittenkin olimme odottaneet enemmän", muotoili Spr. (Karjala 28.2.1935) pettymyksensä. "Jonkinlainen vaikkapa näennäinen juoni, koossapitävä punainen lanka olisi varmaan ollut sille eduksi ja epäilemättä myös - keksittävissä. - Nyt ei sen monien eri osien välillä ole juuri muuta yhteyttä kuin - maantieteellinen aihepiiri. Pitkäveteisyyys, johon edellä jo viitattiin, on myös merkittävä heikkoudeksi. Saksien runsaampi käyttö olisi epäilemättä ollut paikallaan silläkin uhalla, että filmi tällöin olisi merkittävästi lyhentynyt."
"Elokuvalla on epäilemättä myönteisiäkin puolia ja esim. erinäisten vanhojen häämenojen säilyttäjänä suorastaan kulttuurihistoriallistakin arvoa", sovitteli O-a (Helsingin Sanomat 23.2.1935). "Valokuvaus on suurimmalta osaltaan erinomaista, kauniiden maisemakuvien, sekä suuripiirteisten korpimaisemain että eloisien, onnistuneiden detaljien sarja on pitkä ja kaunis. [- -] Eräitä huvittavia karjalaisia tyyppejä vilahtaa ohi - karhunkaataja-ukko! - ja, tosin yksipuolinen, kuvaus praasniekoista on varsin pirteä. Musiikki vaikuttaa myös melko aitoperäiseltä, johon erittäinkin kantelen soitto ja itkuvirren esitys antavat värittävän vaikutuksensa. Mutta kauniitakin kuvia katsellessa alkaa pian yhä välinpitämättömämmin selailla albumin lehtiä ja niin käy tässä elokuvassakin. Yksitoikkoisuuden ja pitkäveteisyyden vaara ei ole kaukana eikä siitä pääse mihinkään, että lopultakin joutuu näkemään vain sarjan hajanaisia kuvia eri puolilta Karjalaa."
"Det värdefullaste i filmen är de folklivsbilder, som regissören - Kalle Kaarna - fångat", katsoi -gn. (Hagelin, Hufvudstadsbladet 24.2.1935), "bilder som med de utdöende sederna och runo sångarna - den karelska flickan av i dag är redan kortklippt - måhända komma att ha ett historiskt värde. Något sammanhängande helt har filmen dock icke att ge ens härutinnan. Man minns en välfångad ödemarksstämning, en gråterskas utdragna klagan, några interiörer och gränstrakternas egendomliga frierioch bröllopsscener med deras tydliga ryska inslag. Det musikaliska underlaget i filmen däremot är väl funnet i musik, körer ock kantele, och runosången är givetvis det intressantaste bland dem - ehuru synkroniseringen på sina ställen brister."
"Suurimman arvon tälle elokuvalle antaisin juuri äänen vuoksi", koki puolestaan Simeoni (Vilho Helanen, Ylioppilaslehti 5/1935). "Vaikkakin karjalaiset maisemat ovat kauniisti valokuvattuja, eivät ne tarjoa erikoisemmin uutta siihen kuvaan, mikä katsojalla on ennestään lukuisista lähteistä saatuna. Ainutlaatuiset eläinkuvat muodostavat hauskan sarjan, jonka valokuvausta täytyy suorastaan ihailla. [- -] Selittävää tekstiä olisi saanut olla enemmän pitkin matkaa sekä maisemakuvien että varsinkin häämenojen kohdalla, jotka sen puutteessa jäävät katsojalle epäselväksi edestakaisin kulkemiseksi. Hajanaisen vaikutuksen tekee myös alituinen vaihtelu maisema- ja muiden kuvien kesken. Tällä tavoin kokoonpantuna elokuvasta jää mieleen vain sarja kuvia ilman johdonmukaista yhtenäisyyttä."
- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan.
Kotimaisten lyhytelokuvien veronalennusoikeuden astuttua talvella 1933 voimaan myös Kurt Jäger aloitti uudelleen tuotantonsa, aluksi Jägerin Filmitoimisto Oy:n nimellä. Varsinainen Jäger-Filmi Oy perustettiin vasta talvella 1938.
Jägerin Filmitoimiston ensimmäiset työt olivat veronalennuslyhytelokuvia. Kesällä 1934 Jäger vanhan Kalevalan 100-vuotisriemujuhlan lähestyessä käynnisti näitä huomattavasti mittavamman hankkeen, kokoillan dokumenttielokuvan Kalevalan mailta. Elokuva-Aitassa 3/1935 julkaistun kuva-aukeaman mukaan "Kalevalan mailta kertoo meille äärettömien metsien, upottavien soiden, sinertävien vaarojen ja autioiden salojen maasta, siitä osasta Karjalaa, joka vielä elää syrjäistä elämäänsä omalla tavallaan. Elokuva esittelee meille pienen joukon muinaisten runonlaulajien jälkeläisiä; se antaa kuvan vaatimattomien korvenasukkaiden elämästä, jonka arkipäiväisyyteenkin vielä osaltaan liittyy esi-isien perinteitä."
Käsikirjoituksen laativat kirjailija Ensio Rislakki sekä Kalevalan erikoistuntijat Iivo Härkönen ja A. O. Väisänen. Heistä viimeksimainittu oli ollut mukana jo kansatieteellistä elokuvaa Häidenvietto Karjalan runomailla 1921 tehtäessä. Ohjaajaksi Jäger kiinnitti Kalle Kaarnan, jonka edellinen työ oli ollut talvella 1932 nähty Kuisma ja Helinä.
Elokuvaa kuvattiin itäisessä Suomessa, ääripisteinä toisaalta Valtimo, toisaalta Valamo ja Mantsinsaari sekä Viipuri. Kameran edessä esiintyneistä henkilöistä oli Vanja Tallasta aikaisemmin jo kuvattu Häidenvietto Karjalan runomailla -elokuvan yhteydessä. Alkujohdannoksi sijoitettiin kymmenkunnan minuutin mittainen, Akseli Gallén-Kallelan Kalevala-taiteelle omistettu Alkunäytös, loppuosa elokuvasta kuvaili vuoden 1921 tavoin perinteisiä rajakarjalaisia häämenoja.
Alkujohdantoa Jägerin Filmitoimisto esitti myöhemmin omana veronalennuselokuvanaan. Sen ohella on elokuvasta tallella yhteensä vain noin 12 minuutin mittaiset katkelmat ilman ääntä.
Kalevalan mailta -elokuvan yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien vaatimaton.
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole elokuvan käsikirjoitusta.
- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan.
Alkunäytös:
Kullervo. Sinfoninen runoelma, opus 15
Säv. Leevi Madetoja
Helsingin Teatteriorkesteri, joht. Jussi Blomstedt (off), 10' 30".
Kalevalan mailta:
Huomautuksia:
Martti Parantainen on sovittanut aitokarjalaista musiikkia Vanja Tallaan aiheiden mukaan, sen johtaa Tapio Ilomäki. Alli Tallas esittää karjalaisia kansanlauluja, Vanja Tallas kanteleensoittoa, lisäksi esiintyy Leppäniemen sekakuoro. Timo Lipitsä soittaa kannelta sekä esittää runolaulua oppilaansa Vuorisen kanssa. Ahri Vornanen esittää itkuvirsiä.
Teoston merkintöjen mukaan elokuvassa on lisäksi Suomis sång / Suomen laulu, säv. Fredrik Pacius, 3' 05", Karjalaisten laulu, säv. PJ. Hannikainen, 3' 07", Reppurin laulu, säv. Oskar Merikanto, 0' 28", Kaunis Karjala / Karjalan Jääkärien marssi, säv. Elli Hällström, 2' 43", sekä Martti Parantaisen sovittamaa musiikkia 31' 07".
- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan
